
Liikennekaari sai myönteisen vastaanoton – ”Perussuomalaiset ovat pitäneet sanansa”
Liikenteen suuri uudistus eli liikennekaari sai eduskunnassa pääosin myönteisen vastaanoton jopa opposition edustajilta, kun eduskunta keskusteli hallituksen esityksestä tiistaina. Liikennekaari on yksi tärkeimmistä hallituksen kärkihankkeista, joka pyrkii avaamaan uudenlaisia ja entistä runsaampia markkinoita ja palveluita liikennealalle ympäri Suomen.
Oppositiopuolueiden edustajat kehuivat hallituksen esitystä lähetekeskustelun aikana suunnilleen kaikesta: digitaalisuuden hyödyntämisestä palveluiden tuotannossa niin, että Suomi nousee kehityksen kärkipaikalle. Samalla yritettiin kuitenkin väittää, että perussuomalaiset olisivat jotenkin taipuneet taksiasioissa.
– Tämä on tärkeä hanke, jossa on paljon myönteistä, Eero Heinäluoma (sd.) myönsi.
– Vaikka en liikennekaarta kannata, pidän sitä välttämättömänä, Silvia Modig (vas.) muotoili.
Lupa vaaditaan edelleen
Liikennevaliokunnan puheenjohtaja Ari Jalonen (ps.) korosti heti perussuomalaisten suurta saavutusta: taksiliikenteen säilymistä luvanvaraisena.
– Olennaista on luotettavuuden säilyminen taksipalveluissa koko maassa. Tervehdinkin ilolla sitä, että taksien luvanvaraisuus pysyy jatkossakin, Jalonen totesi.
Jalonen piti joukkoliikenteen digitalisaatiota ja uusien palveluiden synnyttämistä liikennekaaren ytimenä. Yhteinen maksurajapinta on siinä olennainen keino.
– Uudistusta pitäisi entisestään kiihdyttää. Valtionyhtiöt, kuten VR voisivat olla edelläkävijöinä ja avata toimintaansa, Jalonen toivoi.
Ei täyttä vapautusta: luvanvaraisuus säilyy!
Talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps.) linjasi puolueen saavutukset.
– Perussuomalaiset ovat myöskin pitäneet sanansa. Taksiliikennettä ei ole vapautettu – luvanvaraisuus säilyy! Samoin poistettiin esityksessä ollut vapautus luvasta alle 10 000 euron liikevaihdolla toimivilta kuljettajilta. Taksilupa säilyy heilläkin. Mutta hinnat vapautuvat, Turunen muistutti.
Mikko Alatalo (kesk.) painotti, että liikennekaariuudistus vapauttaa uudenlaisia palveluita erityisesti maaseudulla, mikä on hyvä. Kyytejä voi yhdistää ja luoda matkaketjuja: jopa samalla matkakortilla voi matkustaa useissa erilaisissa välineissä.
Pysähdyksen aika on jäänyt taakse
Toimi Kankaanniemi (ps.) kehui hallitusta modernista otteesta.
– On hienoa, että hallitus on siirtynyt uudistusten tielle ja pysähdyksen aika on jäänyt taakse, Kankaanniemi suitsutti.
Hän painotti uudistuksen suurta tarvetta: esimerkiksi Kela ja kunnat maksavat suunnattomia summia liikennepalveluista joka vuosi.
– Maaseudun näkökulmasta uudistus on toki haasteellinen. Perussuomalaiset saivat kuitenkin läpi tavoitteensa, jotka olivat kynnyskysymyksiä, Kankaanniemi korosti.
Veera Ruoho (ps.) kehui digitaalisuutta, joka luo uusia palveluita todennäköisesti entistä alhaisemmilla hinnoilla. Myös perussuomalaisille tärkeä 10 000 euron tuloraja vedettiin pois. Myös taksilupa säilyi ja perussuomalaisten vaatimuksesta yrityksen toimipaikan piti olla Suomessa. Myös Ruotsin virheet koetetaan välttää.
Myös Jalonen sanoi perussuomalaisten pitäneen viimeiseen saakka kiinni omista ehdoistaan.
– Jossain joustettiin, mutta ei olennaisessa: takseja ei vapautettu – lupa on oltava, Jalonen painotti.
Alalle tulee kuitenkin isoja ja uudistuksia, joita pitää pohtia vielä perusteellisesti: miten tavaraliikenteen hinnoittelu menee, miten maaseudun pääsääntöinen asemapaikka toimii käytännössä.
– Vielä menee moniaita tunteja ennen kuin selvitetään tällaiset asiat, Jalonen povasi.
Harmaa talous tarkkaan syyniin
Liikenneministeri Anne Berner (kesk.) sanoi uudistuksen päätavoitteeksi antaa yrittäjälle uudenlaisen mahdollisuuden kannattavaan toimintaan ja antaa palvelua asiakkaalle yhdistämällä liikennepalveluun erilaisia toimia, kuten postia, rahtia ja matkustajia.
– Tavoite on luoda entistä enemmän palvelua niin, että julkista liikennettä taksiliikenne mukaan lukien käytettäisiin huomattavasti enemmän kuin nyt, Berner linjasi.
Myös Über voi toimia alalla, mutta samoin ehdoin kuin muut yrittäjät, jolloin siitä tulisi laillista. Harmaa talous joutuu jatkossa tarkkaan syyniin.
– On totta, että jokainen luvan saanut voi ajaa kyytejä. Valvonnassa vaaditaan, että myös Über julkaisee kaikki maksunsa Trafille. Valvonta paranee ja harmaan talouden torjunta paranee, Berner lupasi.
Hän arvioi uudistuksen säästävän julkisia menoja 70 miljoonaa euroa. Kela on arvioinut säästöt jopa tätä suuremmiksi.
– Traktoreita takseiksi, entäpä varustus?
Timo Heinonen (kok.) kuvasi liikennekaarta ajattelutavan täydelliseksi muutokseksi: järjestelmäkeskeisyydestä siirrytään asiakaskeskeiseen kokonaisvaltaiseen palveluun.
Vihreiden Antero Vartia uskoi tarjonnan lisäävän mahdollisuuksia saada kyytejä ja liikkua myös maaseudulla. Eero Suutari (kok.) uskoi maaseudun palveluiden säilyvän: Kainuun takseilla on jo nyt yleensä sopimus esimerkiksi koululiikenteestä. Hän muistutti arvioista, joiden mukaan uudistus voi luoda jopa 18 000 uutta työpaikkaa.
Myös savukoskelainen Eeva-Maria Maijala (kesk.) piti uudistusta hyvänä maaseudun kannalta ja kiitti oppositiota kiinnostuksesta maaseutua kohtaan.
– Minusta tämä esitys on erittäin hyvä – se mahdollistaa uudenlaista toimintaa yhdistämällä palveluita, Maijala kehui.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

Tuhannet muslimit rukoilivat Lontoon keskustassa – Farage: ”Britit eivät aio sietää tätä enää”
Tuhannet muslimit kokoontuivat ramadanin loppumisen kunniaksi pidettyyn yhteisrukoukseen Trafalgarin aukiolle Lontoon keskustassa. Yhä useampi brittipoliitikko uskaltaa sanoa, että julkisella paikalla pidetyissä joukkorukouksissa ei ole kyse uskonnon harjoittamisesta vaan joukkovoiman näyttämisestä. Vasemmistolainen pääministeri Keir Starmer kiiruhti heti puolustamaan muslimeja. Lontoon muslimipormestari Sadiq Khan puolestaan oli itsekin mukana torilla rukoilemassa.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Suomen Akatemia heitti tieteelliset perustelut roskiin ja torppasi rahoituksen wokeperustein – maahanmuuttajanuorten tutkiminen voisi olla ”stigmatisoivaa”
Suomen Akatemia epäsi maahanmuuttoon liittyvän tutkimusrahoituksen kyseenalaisin perustein. Torppaamisen syy ei ollut tieteellinen vaan taas kerran pikemminkin ideologinen: tutkimuksen pelättiin leimaavan maahanmuuttajataustaisia nuoria.

Ensimmäiset Helsingin perussuomalaiset eduskuntavaaliehdokkaat julki – ehdolla kaksi ministeriä
Molemmat perussuomalaisten helsinkiläiset ministerit Wille Rydman ja Mari Rantanen ovat ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa.















