

Jarno Mela
Luukkanen: Nurkkaan ahdistettu on Venäjä vaarallinen
-Venäläisiä tietysti huolestuttaa hintojen nousu ja kaikki uutiset maailmalta, jotka kertovat, että jännitys tiivistyy. Tämä johtaa siihen, että venäläisten ostovoima pienenee ja esimerkiksi matkailu Suomeen nyt uutena vuotena ja sen jälkeenkin vähenee.
Näin toteaa Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen lehtori, dosentti Arto Luukkanen (ps.) Helsingin yliopistosta.
– Tämä on ikävä asia. Mutta ihan niin kuin suomalaisetkin huolestuvat tästä tilanteesta, niin myös venäläiset huolestuvat.
Presidentti Vladimir Putinilla on Levada-tutkimuskeskuksen tekemän selvityksen mukaan kansan ehdoton tuki, 70-80 prosenttia kansasta seisoo hänen takanaan.
– Vaikeina aikoina niin venäläiset kuin suomalaisetkin luottavat johtajiinsa, Luukkanen analysoi.
Luukkasen mukaan kaikki suurvallat, myös Venäjä, pyrkii optimoimaan oman vaikutusvaltansa niin naapurimaissaan kuin myös maailmanlaajuisesti. Ja suurvalta pyrkii tietenkin vaikuttamaan myös suomalaisten mielipiteisiin. Se tapahtuu monella eri tavalla ja tietenkin median välityksellä.
Onko media sitten ylireagoinut Venäjän vaikeuksiin?
– Median tapa on nostaa asiat hyvin räväkästi esille ja samalla kärjistää ja tiivistää asioita. Joskus se on äärimmäisen hyvä juttu. Nykyisessä konfliktitilanteessa se voi kuitenkin eskaloida, pahentaa tilannetta. Median tietenkin täytyy toimia omien sääntöjensä mukaisesti ja olla puolueeton tiedonvälittäjä, mutta siitä huolimatta kannattaisi pohtia sitä, mihin tämä voi johtaa.
Miten Suomen pitäisi toimia tässä tilanteessa?
Suomen valtiojohdon kannattaa pitää vakaa linja, eikä hötkyillä. Mielestäni presidentti Niinistö on toiminut tässä asiassa hyvin ja pyrkinyt löytämään keskusteluyhteyttä osapuolten välille. Lähtökohta on se, että jossain vaiheessa järki voittaa ja silloin se, joka pystyy rakentamaan tämän keskusteluyhteyden, tekee oikein. Tässä mielestäni Niinistö toimii presidentin virkansa perusteella oikein hyvin.
Jos Venäjä ahdistetaan nurkkaan, eikö se silloin ole erityisen vaarallinen?
Jos Venäjä johto menettää tässä tilanteessa oman arvovaltansa, se on kaikkein huonoin vaihtoehto. Se merkitsee sitä, että Venäjän pitää reagoida entistä miehekkäämmin ja kovemmin ja siitä voi seurata väkivallan ja arvaamattoman konfliktin kierre.
Miten kauan Venäjä kestää talousvaikeuksia?
– Venäläiset ovat tottuneet tulemaan toimeen vaikeissa olosuhteissa. Se on varmaankin eräs kaikkein kestävimmistä ja sitkeimmistä kansoista. Nyt kuitenkin ollaan mahdollisesti jo turvautumassa varantojen ja rahastojen myyntiin. Näyttää siltä, ettei tämmöinen meno voi jatkua enää pitkään. Siinä mielessä tapahtumat voivat johtaa siihen, että poliittinen tai sotilasjohto voi laskea, että kannattaa toimia nopeasti. Ennemmin kuin odottaa sitä, että hiljaa kuristetaan. Se on se kaikkein ikävin vaihtoehto.
Suomalaisten ei dosentti Luukkasen mukaan kuitenkaan tarvitse olla turhan huolissaan: Suomen ja Venäjän raja on rauhallinen. Valveilla pitää kuitenkin olla ja huolehtia omista kansallisista eduista.
– Jokainen suomalainen voi kaikesta huolimatta syödä joulukinkkunsa ihan rauhassa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Venäjällä suuri rantatontti Upinniemen varuskunnan välittömässä läheisyydessä
Viikon suosituimmat

Työpaikkalähteet: Tytti Tuppurainen huutaa ja nöyryyttää – eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho: ”Tilanne on karmea”
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Tytti Tuppuraista syytellään toistuvasta epäasiallisesta käytöksestä, joka kohdistuu hänen avustajiinsa ja muihin kansanedustajiin. Väitteiden mukaan Tuppuraisen käytös on huutamista, nöyryyttämistä, nolaamista julkisesti sekä tylyä ja käskyttävää johtamistyyliä.

Vasemmistosirkus Vantaan valtuustossa – Antikainen tyrmää ulosmarssin: ”Kun faktat eivät riitä, alkaa kyynelshow ja marttyyrileikki”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen puolustaa Vantaan valtuutettu Juha Järää ja ihmettelee, miksi kokoomuksen puheenjohtaja antoi vasemmistoliiton muuttaa valtuustosalin poliittiseksi teatteriksi.

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Vantaalla ei haluta puhua maahanmuuton haittavaikutuksista: Valtuuston kokous meni hulinaksi – joukko valtuutettuja marssi ulos
Vantaan kaupunginvaltuustossa nähtiin maanantaina vihervasemmistolainen episodi, kun kokouksessa puhuttiin maahanmuutosta. Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Juha Järän puheenvuoroa häirittiin välihuutelulla, kun hän puhui maahanmuuton haitoista. Lopulta joukko vasemmistosiipeen kuuluvia valtuutettuja käveli ulos kokouksesta, joka jouduttiin keskeyttämään.

Eerola ihmettelee somaliperheiden ristiriitaista toimintaa: Turvaan tulleet lähettävät omia lapsiaan vaaraan
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kommentoi Facebookissa Ylen MOT-dokumenttia, joka paljastaa somalialaisten perheiden lähettävän lapsiaan ankariin kurinpitolaitoksiin Somaliaan. Eerola kysyy, miksi turvaa hakeneet vanhemmat altistavat jälkeläisensä samalle vaaralle, josta itse pakenivat.

Ylen faktantarkistus maahanmuuton talousvaikutuksista on hataralla pohjalla – Suomen Perustan tutkija kertoo nyt, mitä Yle jätti kertomatta
Useita maahanmuuton talousvaikutuksiin keskittyviä tutkimuksia toteuttanut Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen ei ole vakuuttunut Ylen faktantarkistuksen laadusta. Salminen avaa X-tilillään Ylen faktantarkistuksen puutteet.

Antikainen syyttää Tuppuraista huomion ohjaamisesta pois SDP:n kiusaamiskulttuurista – myös Lindtman saa täystyrmäyksen johtajuuden puutteestaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee Tytti Tuppuraista siitä, että tämä hänen mukaansa yritti laajentaa demariryhmän kiusaamiskulttuurin koko eduskuntaa koskevaksi. Antikainen moittii myös SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania tämän hiljaisuudesta ja katsoo, että tapaus paljastaa vakavia johtamisongelmia oppositiopuolueen sisällä.

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana
Presidentti Trump on luonut lapsille uuden osakesäästötilin, johon valtio lahjoittaa tuhat dollaria pesämunaksi jokaiselle Trumpin toisen kauden aikana syntyneelle Yhdysvaltain kansalaiselle. Monet sijoittajat ja suuryritykset ovat lähteneet mukaan tukemaan Amerikan lasten tulevaisuutta. Myös rap-artisti Nicki Minaj aikoo lahjoittaa rahaa faniensa lasten Trump-tileille.

Sebastian Tynkkynen: X-tilini jäädytettiin Irania koskeneen julkaisun jälkeen
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo viestipalvelu X:n jäädyttäneen hänen tilinsä väliaikaisesti sen jälkeen, kun Tynkkynen arvosteli Euroopan parlamentin vasemmiston linjaa Irania koskevassa päätöslauselmassa.

Valtiovarainministeri Purralta kova vastaus Lindtmanille, joka vastusti säästöjä vuosikausia, mutta nyt vaatii enemmän – ”Pupu mennyt pöksyyn”
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman myöntää viimein EU-paineen alla, että hallituksen pitää tehdä tarvittaessa lisää sopeutusta julkiseen talouteen. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa nyt SDP:ta ja oppositiota epäjohdonmukaisuudesta.
Uusimmat

KSML: Pitkäaikainen poliitikko Pekka Kataja on menehtynyt

Jopas nyt! WEF hylkäämässä massasiirtolaisuuden ihanteet

Nieminen Ylen aamussa: Toimeentulotuki ei voi olla elämäntapa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää










