
Maahanmuutto hiertää välejä Ruotsin hallituksessa – demarit mielistelevät kansaa, vihreät vaativat löyhempää turvapaikkapolitiikkaa
Ruotsissa käyttää valtaa sosialidemokraattien ja ympäristöpuolue vihreiden muodostama vähemmistöhallitus, jota tukevat valtiopäivillä liberaalit ja keskusta. Maahanmuuttopolitiikka on hiertänyt hallituspuolueiden välejä jo pitkään ja nyt vihreät uhkaavat äänestää jaloillaan, kertoo SVT.
Ruotsin parlamentaarisen maahanmuuttokomitean piti alun perin saada esityksensä valmiiksi 15. elokuuta mennessä. Mahdollisuus laajamittaiseen yhteisymmärrykseen kaatui viimeistään silloin, kun vihreät uhkasi hallituskriisillä, jos puolue ei saa uusiin lakeihin omia puumerkkejään.
Selkeä enemmistö Ruotsin äänestäjistä kuitenkin haluaa, että maa vastaanottaa entistä vähemmän turvapaikanhakijoita. Maahanmuutto- ja integraatiopolitiikasta voikin tulla ratkaisevan tärkeä kysymys vuoden 2022 valtiopäivävaaleissa. Siksi sosialidemokraatit haluaisivat, että nykyisiä tilapäislakeja jatkettaisiin muutamalla vuodella. Tämä siis ei vihreille sovi.
Ruotsidemokraattinen hallitus hirvittää demareita
Asetelma on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että vihreät haluavat löysempää maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa, jota taasen sosialidemokraatit ainakin taktisista syistä vastustavat. Demarit pelkäävät menettävänsä historiallisen asemansa maan suurimpana puolueena ruotsidemokraateille, jos maahanmuuttoa ja siitä valtakunnalle aiheutuvia ongelmia ei saada kuriin.
Vihreät ja vasemmistopuolue eivät taas ole sovun kaatumisesta moksiskaan, koska nykyinen, tiukempi maahanmuuttolainsäädäntö on tilapäinen. Löysät lait palaavat voimaan vuoden kuluttua, jos tiukasta linjasta ei päästä poliittiseen yksimielisyyteen. Demarit ovat pahasti puun ja kuoren välissä, sillä vihreiden lähtö hallituksesta saattaisi tietää uusia vaaleja ja loppua demareiden hallitushegemonialle.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- valtiopäivävaalit 2022 ruotsidemokraatit hallituksessa äänestäjien tahto tilapäislait pakolais- ja maahanmuuttopolitiikka maahanmuuttokomitea sosialidemokraatit Liberaalit Ympäristöpuolue vihreät Turvapaikanhakijat vihreät Keskusta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Virkavallan uusi toimenkuva Ruotsissa: Poliisit suojaamaan poliiseja ongelmalähiön yössä

Erimielisyydet maahanmuutosta saattavat kaataa Ruotsin hallituksen

Antikainen: Vihreät haluaa Suomeen 80 000 maahanmuuttajaa – ”Tavoitteena lienee uusien äänestäjien houkuttelu hyvällä sosiaaliturvalla”

Vihreät johtavat sisäministeriötä – hallitus puuhastelee poikkeusolojen aikana maahanmuuton helpotusten kanssa: ”Pääministeri ei uskalla puuttua asiaan”

Hallitus tahtoo työllistää kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet Suomeen – Purra: ”Korona tarjosi vihervasemmistolle keinon saada hanke läpi vähin äänin”

Halla-aho: Turvapaikkajärjestelmämme pahimmat viat ovat avokätisyys ja hyväuskoisuus – ”Punavihreä hallitus pahentaa näitä ongelmia”

Kesäkuun puoluegallup Ruotsissa: Demareiden koronakupla puhkesi – ruotsidemokraatit miesten ykkösvalinta

Rinkebyn Robin Hood vaatii rikkailta rahaa ongelmalähiöiden jenginuorille

Valkoisia naisia vihaava mies iski Tukholmassa – Södermalmin asukkaat pelon vallassa
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














