

PS ARKISTO
Mäkelä: Suomeen on julistettava teollisuuden hätätila
Uutinen UPM:n biojalostamon sijoittumisesta Rotterdamiin Kotkan asemasta oli taas valtava isku suomalaiselle teollisuudelle ja työllisyydelle. – Päätös päätökseltä hyvinvointimme kivijalka rapistuu, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä.
Jani Mäkelä huomauttaa, että ilman uusia investointeja ollaan pian tilanteessa, jossa vanhat tehtaat muuttuvat kannattamattomiksi ja työpaikat häviävät.
– Tilalle on vaikeaa tai mahdotonta saada korvaavia työpaikkoja, joista saataisiin verotuloja hyvinvointiyhteiskunnan pyörittämiseen.
Kilpailijoille ei ole varaa antaa etumatkaa
Teollisuuden investointien häviäminen Suomesta ei johdu mistään yksittäisestä asiasta, vaan on monien epäsuotuisien seikkojen summa. Suurimpaan osaan näistä seikoista voi vaikuttaa poliittisilla päätöksillä.
– Tarvitaan tuotekehitystä ja osaavaa työvoimaa, ennakoitavaa metsäpolitiikkaa ja raaka-aineen saatavuutta. Kuljetuksen ja energian hinnassa, päästökaupassa tai yritystuissa ei ole varaa antaa yhtään etumatkaa kilpailijamaille. Työmarkkinoiden epävakaus kostautuu lopulta työpaikkojen määrässä.
– Nykyään on muotia puhua ilmastohätätilasta, mutta todellisuudessa Suomessa pitäisi julistaa teollisuushätätila.
Ylikunnianhimoisista ilmastotavoitteista luovuttava
Mäkelä muistuttaa, että suomalainen tehtaanpiippu on ympäristöteko, koska missään muualla ei huolehdita tyhjä hyvin ympäristöstä.
– Suomen tulee vetäytyä tavoitteestaan saavuttaa hiilineutraalius 15 vuotta muuta EU:ta aiemmin – sen vaatimat toimet
olisivat äärimmäisen vahingollisia kilpailukyvyllemme verrattuna lähempänä markkinoita oleviin lyhyiden etäisyyksien lämpimiin maihin.
– Suomalaisten päättäjien tulee sitoutua siihen, että yhtään teollisuuden työpaikkaa ei lähde Suomesta omien päätöstemme johdosta. Me perussuomalaiset olemme siihen valmiita, Mäkelä sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- eb hiilineutraalisuustavoite biojalostamo Rotterdam metsäpolitiikka kilpailijamaat ilmastotoimet Hätätila UPM Energian hinta Yritykset Jani Mäkelä Suomi perussuomalaiset hallitus työllisyys Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eipä yllättänyt: Autoilijoille karmeita uutisia heti aluevaalien jälkeen – hallitus vihjaa dieselin litrahinnan kallistumisesta

EU:n energiatehokkuusdirektiivi ajaa suomalaiset kotitaloudet taloudelliseen ahdinkoon – ”Tätä on EU:n niin sanottu vihreä siirtymä”

Taloustieteen emeritusprofessori Matti Virén on Suomen Perustan uusi puheenjohtaja – ”En tiedä, tajuavatko ihmiset edes, miten heikot Suomen talouden kasvunäkymät ovat”

Ilmastohypetys maksaa: Kaupassa joutuu miettimään entistä tarkemmin, mitä laitetaan ostoskärryyn – ”Ruuan hinta on noussut selvästi”

Viherpesu käy veronmaksajalle kalliiksi: ”Suomea viedään EU:ssa kuin mätää kukkoa”

Antikainen: Järjetön ilmastoposeeraus tekee liikkumisesta Suomessa maailman kalleinta ja tuhoaa maamme kilpailukyvyn

Antikainen: Korkea polttoaineen hinta ajaa teollisuuden investoinnit pois Suomesta – jo toinen miljardiluokan investointi päätyi ulkomaille lyhyen ajan sisällä

Purra: Pienen maan, jonka julkinen talous on rapakunnossa, ei pitäisi lähteä keulimaan ylikunnianhimoisilla ilmastotoimilla

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajisto ja työvaliokunta valittu eduskuntakauden loppuun
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












