Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Mäkelä: Terho lupailee ”uudistuksia”, joista sovittiin jo vuonna 2015

31.08.2017 |16:21

Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä ihmettelee ministeri Sampo Terhon (sin.) ulostuloa hallituksen suunnitelmista muuttaa kansalaisuuslakia niin, että terroritekoihin syyllistyneiltä kaksoiskansalaisilta otettaisiin Suomen kansalaisuus pois.

– Uskomatonta! Tämä on lukenut vuodesta 2015 lähtien hallituksen turvapaikkapoliittisessa ohjelmassa. Kokoomus ja keskusta ovat oharoineet asian toteutuksen Timo Soinin suostumuksella.

– Nyt Terho kehtaa tulla julkisuuteen sanomaan, että on ”suunnitelmissa muuttaa” ja että ”käydään läpi”. Pitäisikö itkeä vai nauraa? Mäkelä kirjoittaa Facebookissa.

Onko jonossa montakin tapausta?

Mäkelä kutsuu Terhoa ”Suomen viralliseksi promiseware-kauppiaaksi”, joka käy läpi ja suunnittelee asioita, jotka sovittiin jo pari vuotta sitten ja joiden toteuttamatta jättämisen tämä hyväksyi oman ministeripaikkansa vuoksi.

– Ei siinä mitään, onhan tämä hyvä juttu jos saadaan muutettua. Vaikutuksen suuruus toki on kyseenalainen – lieneekö terroristisesta rikoksesta lainvoimaisen tuomion saaneita kaksoiskansalaisia jonossa paljonkin – epäilen, Mäkelä toteaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”

07.11.2025 |18:29
3.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu

06.11.2025 |19:31
6.
Suomen uutiset logo

SDP:n ja RKP:n poliitikkojen hallinnoima Suomen Pakolaisapu ry on järjestökentän massimestari: Veronmaksajat ovat kanavoineet järjestön toimintaan jo yli 15 miljoonaa euroa

03.11.2025 |16:00

Uusimmat

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää