Artikkeli kuva

Mäntylä: Lapin ratahankkeita saatava käyntiin

08.09.2014 |15:40

Perussuomalaisten kansanedustaja Hanna Mäntylä on jättänyt lisätalousarvioaloitteet koskien Soklin ratahankkeen aloittamista sekä Laurila-Tornio/Haaparanta-radan sähköistämisestä. Mäntylä katsoo, että molemmat ratahankkeet on saatava välittömästi käyntiin.

– Hallituksen budjettiriihessä, vastoin annettuja lupauksia, ratahankkeelle ei löytynyt rahoitusta. Jos tahtoa olisi ollut, niin useammalle vuodelle jakautuvalle ratahankkeelle olisi löytynyt valtiolta rahoitus, Mäntylä toteaa.

Soklin ratahankkeen Mäntylä näkee koko Lapin kannalta merkittävänä niin suorien kuin välillisten vaikutusten kautta.

– On ikävää, jos Lapin kannalta näin merkittävä hanke jää tekemättä, kun ei ole rohkeutta. Seuraavan hallituksen on kannettava vastuu, kun istuva hallitus ei siihen pysty.

Laurila-Tornio/Haaparanta välin sähköistyksestä on puhuttu pitkään, ja myös tämä hanke on saatava Mäntylän mukaan käyntiin. Tornio-Haaparanta on Suomen vilkkain maaliikenteen raja-asema.

– Perämerenkaaren alueelle olisi saatava toimiva raideliikenne. Sillä lisättäisi monia alueen kehittämismahdollisuuksia. Myös tämä ratahanke jäi ilman rahoitusta hallituksen budjettiriihessä. Hankkeen arvioidut kustannukset olisivat kokonaisuudessaan noin 10 miljoonaa euroa, Mäntylä muistuttaa.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia

18.09.2026 |15:24
10.
Suomen uutiset logo

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla

21.09.2026 |13:01

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi