

MATTI MATIKAINEN
Meri: Hallituksen järjetön lääke työllisyyteen – annetaan laittomasti maassa oleskeleville työlupia!
Hallitus aikoo selvittää yhtenä työllisyyskeinona, miten kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet voivat saada joustavasti oleskeluluvan työn perusteella.
– Tässä on taas esimerkki nykyisen hallituksen idioottimaisista keinoista ratkaista työttömyyttä ja talouden ongelmia, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri.
– Mistä on siis kyse? Henkilö saa kielteisen turvapaikkapäätöksen ja on laittomasti maassa. Mitä tekee hallitus? Varmistaa, että laittomasti maassa oleskeleva saa kuitenkin oleskeluluvan ja voi jäädä tänne joka tapauksessa.
Suomalaista ei palkita lain rikkomisesta
Saamaan aikaan hallitus sopii vapaaehtoisesta taakanjaosta EU:ssa ja alkaa rahtaamaan ihmisiä suoraan Välimereltä Suomeen.
– Milloin suomalainen palkitaan siitä, ettei hän noudata tuomioistuimen lainvoimaista päätöstä? Jos vaikka joku tuomioistuimen päätöksellä tuomitaan rangaistukseen ja määrätään samalla maksamaan korvauksia, niin voiko henkilö vain sanoa, että ei noudata päätöstä? Sanotaanko hänelle, että ei se mitään haittaa ja annetaan hänelle lisäksi jonkinlainen hyvitys? Eikö kuulostakin täysin järjettömältä? Meri kysyy.
– Sitten vielä jotkut ihmettelevät, miksi tavallista suomalaista veronmaksajaa ottaa tosissaan kupoliin ja miksi hän on vihainen.
”Ei voin kuin toivoa, että hallitus kaatuu pian”
Hallituksen lääke tavallisten ihmisten närkästykseen on Meren mukaan ”vihapuheen” kyttääminen ja sen vieminen poliisitutkintaan.
– Miten olisi, jos hallitus lopettaisi yksinkertaisesti idioottimaisten päätösten tekemisen ja asettaisi oman kansan etusijalle?
– Ei voi kuin toivoa, että tämä hallitus kaatuu pian, jotta seuraava perussuomalaisten johtama hallitus pääsee korjaamaan nykyisen hallituksen sekoilut, Meri lataa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- poliisitutkinta lain rikkominen työlupa veronmaksajat laittomasti maassa oleskelevat oleskelulupa Taakanjako Välimeri Leena Meri Turvapaikanhakijat Vihapuhe perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: EU:n uusi siirtolaismenettely avoin kutsu turvapaikkashoppailijoille

Immonen: Kasvanut ulkomaalaisperäinen seksuaalirikollisuus saatava kuriin – kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ja vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset karkotettava

Perussuomalaiset tyrmäävät suunnitelmat uudesta siirtolaisten taakanjakomekanismista: ”Afrikan väkiluku voi nelinkertaisua tällä vuosisadalla – tulijat eivät lopu”

Turvapaikkashoppailu ei ole perusoikeus
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää













