

MATTI MATIKAINEN
Meri: Perussuomalaisten vaihtoehdossa näkyy eläkeläisten aseman parantaminen
Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry kävi tiistaina eduskunnassa luovuttamassa kannanottonsa vuoden 2019 kehityskohteiksi. Kannanottoa olivat vastaanottamassa puolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat. Perussuomalaisten terveiset antoi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri.
Lääkekustannukset kohtuullisiksi
Perussuomalaiset ovat Meren mukaan samoilla linjoilla eläkeläisten ideoiden kanssa. Meri totesi EETU:n edustajille, että heidän esiin nostamansa asiat ovat merkittäviä ja kannatettavia.
– Meidän viime syksyn vaihtoehtobudjetissa olikin samoja asioita kuin mitä EETU nyt esitti, Meri huomautti.
– Perussuomalaiset esittivät muun muassa kansaneläkeindeksiin sidottujen tukien indeksikorotusta, lääkekustannusten kohtuullistamista, kuten myös eläkeläisten ja pienituloisten verotuksen kohtuullistamista.
EETU pitää erittäin tärkeänä, että Suomeen laaditaan pikaisesti eläkeläisköyhyyden vähentämisohjelma. Keskeinen osa tätä ohjelmaa on kansaneläkkeen tasokorotus.
Eläkeläisten verotus ankaraa
Myös eläkeläisten verokohtelu on järjestön mukaan rankkaa. EETU edellyttääkin, että verottoman eläketulorajan jälkeen ei eläkkeensaajien verotus saa olla palkkatulon verotusta ankarampaa.
– Verotuksen tulee olla tasapuolista työn verotuksen kanssa siltä osin, kun se on kireämpää, Meri totesi.
EETU:n kannanotto sisälsi lukuisia parannuskohteita. Perussuomalaisten Meri lupasi ottaa kopin ja että ideoita huomioidaan eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjetissa, joka julkaistaan loppuvuodesta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset vaativat indeksijäädytysten poistamista ja eläkkeiden verotuksen keventämistä palkansaajien tasolle

Halla-aho pitää Antti Rinteen (sd.) lupausta nigerialaishuijauksena: ”Demarit eivät tule korottamaan kenenkään eläkkeitä”

Meri: Perussuomalaisessa Suomessa oma kansa on etusijalla – ”Meillä ei ole varaa jakaa olemassa olevaa kakkua muille”
Viikon suosituimmat

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?
Veronmaksajien kustantamassa mediassa väiteltiin tällä viikolla akateemisten herrojen Janne Saarikiven ja Teivo Teivaisen kesken nationalismista, mutta johtopäätökset jäivät piippuun vinoutuneen kysymyksenasettelun vuoksi.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.

Länsimainen kulttuuri taantuu: sisäinen pehmeys ja massamaahanmuutto tuhoavat Eurooppaa
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja, tekniikan tohtori Jussi Lindgren varoittaa blogissaan, että länsimainen kulttuuri on hiipumassa. Lindgrenin mukaan professori Samuel P. Huntingonin aikoinaan ennustama kulttuurien yhteentörmäys on nyt käynnissä, ja Eurooppaa heikentävät sekä sisäinen hedonismi että hallitsematon maahanmuutto.

Perussuomalaisten Lapin piiri nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita
Perussuomalaisten Lapin piiri ry:n piirihallitus nimesi kokouksessaan 10.4.2026 lisää ehdokkaita vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.

Antikainen: Avointen rajojen hinta – tuore katsaus paljastaa karut luvut
Ulkomaalaistaustaiset henkilöt ovat selvästi yliedustettuina raiskausrikoksissa Suomessa. Vuonna 2024 heidän osuutensa epäillyistä oli 32 prosenttia. - Tilastot eivät ole yllätys. Tämä kehitys on ollut nähtävissä jo pitkään, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












