Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Ministeri Lulu Ranne: Ylen toiminnan ja talouden avoimuutta maksimoitava lakimuutoksella – “näytettävä esimerkkiä avoimuudessa”

08.08.2024 |01:09

Liikenne- ja viestintäministeriöllä on valmius käynnistää virallisesti Yleisradiolain muutokset, joilla lisätään yhtiön avoimuutta. Muutokset perustuvat hallitusohjelmaan.

– Valtion omistajapolitiikassa on sitouduttu noudattamaan hyvää hallintotapaa, avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Yle on erityistehtäväyhtiö, jonka hallinnointi poikkeaa muista yhtiöistä, mutta sitäkin sitoo osakeyhtiölaki, johon vedoten tiedonsaantia usein rajoitetaan. Yhtiön on jo toimialansakin puolesta näytettävä esimerkkiä avoimuudessa ja avattava toimintaansa ja rahankäyttöään maksimaalisesti. Tähän avoimuuden lisäämiseen tarvitaan lakimuutoksia, jotka käynnistetään syksyn alussa virallisesti säädöshankepäätöksellä, toteaa liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Yleisradio Oy on julkista palvelua liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla harjoittava osakeyhtiö. Yleisradion valvonnasta ja julkisen palvelun toteutumisesta vastaa eduskunnan valitsema hallintoneuvosto.

Parlamentaarinen työryhmä on arvioinut Yleisradion tehtävää ja rahoitusta, mutta ei ole vielä hyväksynyt mietintöään.

Asiasta kertoi LVM.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi

14.02.2025 |18:47
4.
Suomen uutiset logo

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää

13.02.2025 |13:30
6.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?

14.02.2025 |15:11
10.
Suomen uutiset logo

Pekka Aittakumpu: Yhdysvaltain varapresidentti Vance osui herkkään paikkaan, koska hän oli oikeassa

17.02.2025 |18:33

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää