

PS ARKISTO
Ministeri Tavio: Vapaakauppasopimus Latinalaisen Amerikan kanssa eteenpäin
Mercosur-vapaakauppasopimusneuvottelut EU:n ja Mercosur-maiden (Argentiina, Brasilia, Paraguay ja Uruguay) välillä saatiin onnistuneesti päätökseen 6.12. vuosikymmeniä kestäneiden neuvottelujen jälkeen.
Sopimus avaa uusia markkinoita ja vahvistaa taloudellista yhteistyötä Latinalaisen Amerikan ja EU:n välillä. Vapaakauppasopimukset parantavat raaka-aineiden ja teknologioiden saatavuutta ja siten myös Suomen ja EU:n kriisinkestävyyttä.
– Olen EU:n kauppaministerikokouksissa, viimeksi marraskuussa, puhunut sopimisen puolesta, sillä tässä maailman kauppapoliittisessa tilanteessa Euroopan on syytä luoda ja vahvistaa entisestään kauppasuhteista. Reilut kauppasäännöt varmistavat, että hyödyt jakautuvat laajasti, myös suomalaisille yrityksille, sanoo perussuomalainen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio.
Suomi hyötyy uusista vientimarkkinoista
Huolet vapaakaupasta Latinalaisen Amerikan kanssa ovat koskeneet EU:ssa pitkälti kilpailevia maataloustuotteita. Huolet olivat yksi syy sille, miksi kauppasopimusneuvotteluja oli haastavaa saada päätökseen.
– Tämä korostaa tarvetta jatkossakin huolehtia kotimaisesta ruoantuotannosta ja maataloudestamme, ministeri Tavio toteaa.
– Suuressa kuvassa Suomen kaltainen pieni avotalous, joka tukeutuu teknologiaosaamiseensa, kuitenkin hyötyy uusista vientimarkkinoista. Sopimusneuvottelujen saaminen päätökseen on siis tervetullut uutinen, Tavio jatkaa.
Geopoliittisesti tärkeä Mercosur-vapaakauppasopimus tulee voimaan, kun jäsenmaat ja Euroopan parlamentti sen hyväksyvät.
Mercosur-vapaakauppasopimusneuvottelut on vihdoin saatu onnistuneesti päätökseen vuosikymmeniä kestäneiden neuvottelujen jälkeen.
— Ville Tavio (@VilleTavio) December 6, 2024
Sopimus avaa uusia markkinoita ja vahvistaa taloudellista yhteistyötä Latinalaisen Amerikan ja EU:n välillä. Kestävä kehitys ja reilut kauppasäännöt…
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- teknologiaosaaminen vapaakauppasopimus vientimarkkinat Ruoantuotanto kriisinkestävyys Latinalainen Amerikka kauppapolitiikka Euroopan unioni Vapaakauppa Ville Tavio Vienti Maatalous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: EU:n budjettia ei pidä kasvattaa, Suomen maksuosuutta ei saa kasvattaa eikä uusia EU-rahoitusvälineitä tarvita

Purra: Ei enää lisää EU-yhteisvelkaa kriisien varjolla

Halla-aho varoittaa Kiina-riippuvuudesta ja kehottaa irtikytkentään hyvissä ajoin: ”Riski ei saa realisoitua”

Puhemies Halla-aho tapasi Yhdysvaltain ulkopoliittista johtoa: ”Meidän täytyy löytää keinot tuoda teollista tuotantoamme Kiinasta takaisin Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan”
Viikon suosituimmat

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Halla-aho: Perussuomalaisten maahanmuuttokritiikki muuttunut valtavirraksi – ilman että kukaan myöntää sitä
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho arvioi Suomen Uutiset perusasiaa -ohjelman tuoreessa jaksossa länsimaiden tilannetta, maahanmuuton seurauksia ja sitä, miksi hänen vuosikymmeniä sitten esittämänsä huomiot ovat vasta nyt nousseet poliittiseen valtavirtaan.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Helsingissä käytettiin satoja miljoonia euroja pyöräilyyn – mutta buumi jäi tulematta
Helsinki on käyttänyt lähes 200 miljoonaa euroa pyöräilyinfrastruktuuriin. Tuore väitöstutkimus Helsingin yliopistosta osoittaa, että rahat eivät ole muuttaneet kaupunkilaisten liikkumistottumuksia.

Autot ja asunnot paloivat Belfastissa – turvapaikanhakijan tekemä raaka puukkohyökkäys raivostutti britit
Henkilöautot, bussit ja asunnot paloivat soihtuina yössä, kun raaka veitsihyökkäys kärjistyi katuväkivallaksi eri puolilla Pohjois-Irlantia. Belfastissa tapahtunut puukotus oli saanut ihmiset suunniltaan. Sudanilaismies viilteli hirvittävästi uhriaan keittiöveitsellä ja kuvat sosiaalisessa mediassa kiihdyttivät kansalaiset raivoon.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys kansalaisuuslain kiristämisestä, jonka näkyvin uudistus on uusi kansalaisuuskoe. Kansalaisuuskokeen suorittamisvelvoitteesta järkyttynyt vasemmisto-oppositio perustelee kielteistä kantaansa muun muassa mahdollisella psykologisella stressillä, jota kokeen suorittaminen saattaa aiheuttaa kansalaisuutta hakeville.

Vihervasemmiston mukaan kansalaisuuskoe aiheuttaa psykologista stressiä maahanmuuttajille – Koponen: ”Edes oma mielikuvitus ei olisi riittänyt tuollaiseen selitykseen”
Eduskunta hyväksyi keskiviikkona kansalaisuuslain kolmannen kiristyspaketin. Lain myötä kansalaisuuden vaatimuksiin tulee kansalaisuuskoe. Vasemmisto-opposition perustelut uudistuksen vastustamiselle hämmentävät perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koposta.

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille
Yle julkisti eilen selvityksen kotihoitoyhtiö Keltakullan hoivasta: Osa hoitajista ei kyennyt vastaamaan suomeksi edes yksinkertaisiin kysymyksiin. Hoitajat laativat asiakaskirjaukset käännössovelluksen avulla. Tapaus on jälleen todiste ongelmasta, josta perussuomalaiset ovat varoittaneet jo vuosia – ja jota SDP on pyrkinyt vähättelemään ja selittämään pois.

Mäkelä: Perussuomalaisten pitkään peräänkuuluttamat uudistukset toteutuvat
Perussuomalaisten pitkä ja johdonmukainen työ Suomelle elintärkeiden uudistusten toteuttamiseksi on tuottanut tulosta myös vuonna 2026. Kiristyksiä on tullut muun muassa maahanmuuttoon ja vankeusrangaistuksiin, minkä lisäksi hallitus on korjannut ennätysmäärän edellisten hallitusten tekemiä, Suomea heikentäviä päätöksiä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













