

LEHTIKUVA
Niikko: Varhaiskasvatuslaki tyhjän veroinen
Hallituksen esitys varhaiskasvatuslaiksi joutui tiistaina opposition myrskynsilmään esityksen lähetekeskustelussa. Kevätkauden ensimmäinen keskustelu inspiroi tunteja kestäneen keskustelun. Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko luonnehti esitystä tyhjän veroiseksi.
– En oikein tiedä, ketä hallitus yrittää hämätä kutsumalla tätä esitystä varhaiskasvatuslaiksi. Mielestäni se kuitenkin on aika tyhjän veroinen, jos katsotaan sisältöjä. Siinä mielessä ihmettelenkin, eikö hallitus tosiaankaan pystynyt parempaan suoritukseen, Niikko kysyi.
Ei tarpeeksi uudistuksia
Uusi lakiesitys korvaa 40 vuotta vanhan lain.
– 40 vuotta vanhan varhaiskasvatuslain uudistukselta odotettiin konkreettisia toimenpiteitä enemmän eikä nykyisten käytäntöjen kirjaamista, jota tässä on nyt hyvin paljon tehty. Siinä mielessä tämä ensimmäinen vaihe ei tuo mitään mittavia parannuksia tähän lakiin, Niikko moitti.
Esitys säätäisi mm. ryhmäkoosta: kolme vuotta täyttäneitä saisi ryhmässä olla enintään 21 lasta, alle kolmevuotiaita vain 12. Niikko huomauttaa, että puolipäivähoidossa olevat putoavat taas välin: heidän ryhmänsä saa kasvaa vaikka kuinka suureksi.
– Ei tämä siltä osin miksikään muutu, Niikko totesi.
Vastuut määriteltävä
Niikon mielestä lakiesitystä ei voi edes kutsua varhaiskasvatuslaiksi. Työntekijöiden vastuut olisi pitänyt määritellä paremmin.
– Jotta lakia voitaisiin kutsua varhaiskasvatuslaiksi, siinä olisi pitänyt ihan ensimmäisenä erottaa varhaiskasvatus päivähoidosta. Työntekijöiden vastuut olisi pitänyt määritellä ja korkeakoulutettujen lastentarhanopettajien määrää lisätä lapsiryhmissä, ja pedagoginen vastuu ryhmästä olisi määritelty lastentarhanopettajalle, Niikko sanoi.
Myös OAJ ja Kuntaliitto moittivat
Niikon mukaan ryhmäkokojen pienentäminen tai henkilökohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen ei vielä täytä varhaiskasvatuksen kriteereitä.
Kuntaliitto ja OAJ ovat jo aiemmin tyrmänneet varhaiskasvatusesityksen täysin riittämättömänä. OAJ:n erityisasiantuntija Ritva Semin mukaan esitys on kunnianhimoton ja jo syntyessään vanhanaikainen. Kuntaliitto pitää varhaiskasvatuslakia hätäisesti valmisteltuna.
VELI-PEKKA LESKELÄ
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Maahanmuuttaja joutuu jatkossa itse maksamaan opiskelustaan lukiossa ja ammattikoulussa
Kolmansista maista tuleville ammattikoulussa tai lukiossa opiskeleville henkilöille on tulossa lukuvuosimaksut. Jatkossa oleskeluluvan myöntäminen opiskelua varten edellyttää myös koulutuksen järjestäjän määräämien maksujen suorittamista.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Päivän Pointti: Yle lietsoo nyt pelkoa Euroopan muka vallanneesta ”laitaoikeistosta” ja johtaa taas harhaan

Ranskalaiskirjailija varoittaa: Muslimiveljeskunta haluaa tehdä Euroopasta sharia-lakiin perustuvan kalifaatin
Muslimiveljeskunta pyrkii kasvattamaan valtaansa Euroopassa erityisesti yliopistojen kautta. Keskeisiä yhteiskunnallisia päätöksiä voidaan ohjailla vaikuttamalla tuleviin päättäjiin. Pitkän aikavälin tavoitteena järjestöllä on perustaa Eurooppaan sharia-lakiin ja islamilaiseen talousjärjestelmään perustuva kalifaatti. Se voisi onnistua vasemmiston vanavedessä.

Antikainen: Äänioikeus vain Suomen kansalaisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on tehnyt eduskunnassa lakialoitteen, jossa hän esittää äänioikeuden rajaamista kunta- ja aluevaaleissa vain Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden sekä Islannin ja Norjan kansalaisille.

Demarit huolissaan ulkomailla syntyneiden työntekijöiden määrän kasvusta – Bergbom: ”Kuinka se voi olla näin, sosialidemokraatit?”
Demareiden lempihuvituksiin kuuluu syytellä muita oman hallituspolitiikkansa aikaansaannoksista. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom selittää asiasta huolestuneille SDP:n kansanedustajille, miten on mahdollista, että Suomeen on vuonna 2023 tullut paljon työperäisiä maahanmuuttajia.

Purra syyttää keskustaa törkeästä maalittamisesta ja tappouhkauksista: ”Hävetkää”
Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra syyttää keskustaa kansanedustajien maalittamisesta ja kertoo, että raju häirintä ulottuu myös perheenjäseniin. Hän painottaa, että tappouhkaukset ja pelottelukuvasto vaarantavat demokratian, ja vaatii keskustan paikallistoimijoita lopettamaan ylilyönnit.

Totuus on tekijän silmissä – Yle tulkitsee maailmaa sellaisena kuin toimittaja haluaisi sen olevan
Uutisia tuottavat ja välittävät (ainakin toistaiseksi) ihmiset ja maailman tapahtumat ovat siten aina tavalla tai toisella suodattuneita. Luontevaa kuitenkin olisi, jos verorahoilla jyvitetty uutistoiminta pyrkisi ponnekkaan aidosti monipuoliseen, eri näkökantoja esiin tuovaan raportointiin. Maailma muuttuu ja toivottavasti Yle sen mukana.

Pala Espanjan kulttuurihistoriaa tuhoutui ilmastoaktivistien iskussa
Ilmastoaktivismin nimissä on jälleen sotkettu arvokas kulttuuriteos. Tällä kertaa espanjalaisessa museossa, jossa töhrittiin kuuluisa Kristoffer Kolumbuksen kunniaksi tehty maalaus.
Uusimmat

Perussuomalaiset: Keskusta ei luota suomalaisiin työntekijöihin

Koskela: Ilman velkajarrua hyvinvointivaltiolta putoaa pohja

Pala Espanjan kulttuurihistoriaa tuhoutui ilmastoaktivistien iskussa

Junnila: Maahanmuuttajilla tehdylle koulubisnekselle kurmutusta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää