

Nimet ovat nyt kiky-sopimuksessa – Lindström: ”Ovi suuremmille veronalennuksille on vielä auki”
Historiallinen kohahdus kävi Kesärannan aurinkoisessa iltapäivässä tiistaina, kun työmarkkinajärjestöt allekirjoittivat kilpailukykysopimuksen – sopimuksen Suomen ensimmäisestä sisäisestä devalvaatiosta.
Ja ovi jäi yhä auki vielä suuremmille veronalennuksille.
– Ovi on vielä auki, oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) kannusti.
Liitoille annettiin vielä kaksi kuukautta aikaa neuvotella kiky-sopimuksesta, jotta saavutettaisiin 90 prosentin kattavuus ja sen mukana 100 miljoonan euron viimeinenkin veronkevennys. Takaraja on budjettiriihen alussa.
”Onko aihetta hymyyn?”
Sopimuksen allekirjoittivat Juha Sarkio Valtion työmarkkinalaitoksesta, Sture Fjäder Akavasta, Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitosta, Antti Palola STTK:sta, Jarkko Eloranta SAK:sta, Markku Jalonen Kunnallisesta työmarkkinalaitoksesta ja Vuokko Piekkala Kirkon työmarkkinalaitoksesta.
Allekirjoitus sujui vakavan ja juhlallisen hiljaisuuden vallitessa. Allekirjoittajia pyydettiin vielä hymyilemään valokuvaajia varten.
– Onko syytä hymyyn, SAK:n Eloranta kysyi.
– Tämä on vakava päivä, STTK:n Palola vahvisti.
Terveisiä komissiosta
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kiitti allekirjoittajia suuresta työstä ja kertoi terveisistä, joita hän oli saanut ulkomailta.
– Tämä on huomioitu ulkomaillakin. Edellisessä Eurooppa-neuvoston kokouksessa kohtasin komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin. Hän sanoi, että hänellä oli jotakin asiaa minulle, jotakin positiivista suomalaisista, mutta hän ei muista, mitä. Arvuuttelin muutaman asian kunnes kysyin, että oliko se kilpailukykysopimus? Hän vastasi, että se se oli!
– Hän halasi ja sanoi, että on uskomatonta, kuinka suomalaiset onnistuvat löytämään vakavissa tilanteissa aina viimeisen sopimisen tahdon, Sipilä muisteli ja sanoi, että nyt on hyvä jatkaa ponnisteluja kohti 72 prosentin työllisyysastetta.
Kaksi kuukautta on vielä aikaa
Siihen liittyy myös hallituksen porkkana verohelpotuksista. Työmarkkinajärjestöjen laskelmien mukaan sopimuksen kattavuus on nyt 86,52 prosenttia eli hallituksen porkkana 415 miljoonan euron veronalennuksista on nyt täytetty. Mutta mahdollisuuksia on enempäänkin.
– Annamme uusille neuvotteluille aikaa kaksi kuukautta eli budjettiriihen käynnistymiseen saakka, jotta saisimme 90 prosenttia täyteen ja voisimme hyödyntää loputkin 100 miljoonaa euroa veronalennuksista, Sipilä totesi.
Neuvotteluita käyvät vielä apteekki- ja rahoitusala, joiden onnistuminen riittää kattavuuden nostamiseen 90 prosenttiin. AKT:n mukaantulo ei siis ole välttämätön tavoitteen onnistumiseksi.
Toki se voi olla AKT:kin joka nostaa sen 90 prosenttiin, Sipilä kannusti.
Orpo: veroaleen valmistaudutaan
Tuleva valtiovarainministeri, kokoomuksen tuore puheenjohtaja Petteri Orpo vahvisti valmistautuvansa siihen, että budjettiriihen yhteydessä valmistaudutaan 90 prosentin täyttymiseen.
– Se on selvää, että jos 90 prosenttia tulee täyteen niin silloin päästään veronkevennykseen. Kiritän myös niitä jotka eivät vielä mukana ole, jotta siihen päästään, Orpo nohitti.
Ovi on yhä auki
Lindström sanoi, että nyt on neuvotteluiden jälkeen hieno fiilis.
– On tämä iso juttu! Aika raskas prosessi on takana ja siinä mielessä olen tyytyväinen, että ollaan maalissa. Hieno juttu, Lindström totesi tiedotustilaisuuden jälkeen.
Lindström kertoi, että järjestöt itse katsoivat kattavuuden, että 90 prosenttiin on vieläkin mahdollisuus.
– Me annoimme tässä kiriapua. 100 miljoonaa on kuitenkin paljon rahaa. Ja se on yhä mahdollista, Lindström totesi.
– Niissäkin pöydissä on tiettyjä ongelmia ja haasteita, mutta käsittääkseni neuvotteluyhteys on olemassa ja se onn hyvä merkki. Ovia ei ole lyöty lukkoon, Lindström tuumaili.
AKT:n kohdalla taas voi tilanne olla synkempi, mutta Lindström toivotti AKT:nkin halutessaan tervetulleeksi mukaan.
– Ovi on auki tietenkin heillekin – kannustan joka tapauksessa. Olisihan se todella iloinen yllätys, jos he mukaan tulisivat, Lindström kehotti.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Vantaan vetovoima koetuksella: Asukkaat vaihtuvat, asuntojen arvo sulaa
Kotimaan muuttotappio, voimakkaasti muuttunut väestörakenne ja laskevat asuntojen hinnat herättävät kysymyksen siitä, millaiseksi kaupungiksi Vantaa on kehittymässä – ja kenelle se on tulevaisuudessa houkutteleva.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












