
Norjan hallituskriisi kärjistyy: ISIS-äiti palasi kahden lapsensa kanssa kotiin Osloon
Norjan turvallisuuspoliisi PST pidätti välittömästi ISIS-yhteyksistä epäillyn norjalaisnaisen, kun tämä saapui Oslon Gardemoenin lentokentälle lauantain vastaisena yönä. Naisen mukana olleet kaksi lasta otettiin viranomaisten huostaan. Kansallismielinen edistyspuolue on uhannut erota Norjan hallituksesta protestina naisen palauttamispäätöstä vastaan.
ISIS-epäilty 29-vuotias, norjalais-pakistanilaisen taustan omaava nainen matkusti Syyriaan vuoden 2012 lopulla. Hän oli naimisissa ISIS-terroristijärjestön keulakuviin kuuluneen Bastian Vasquezin kanssa. Vasquez kuoli vuonna 2015. Nainen avioitui pian uudestaan ja sai toisen lapsensa.
-Heidät autettiin kotiin humanitaarisista syistä, koska toinen lapsista on vakavasti sairas. Olen iloinen ja helpottunut, kun voimme nyt saattaa päätökseen tämän sitkeää konsulityötä vaatineen tapauksen, sanoo konservatiivipuolueeseen kuuluva ulkoministeri Ine Eriksen Søreide Verdens Gang -lehden mukaan. Hallitus on päättänyt aiemmin, ettei ISIS-naisia auteta palaamaan kotiin al-Holin leiriltä.
Hallituskriisiin ratkaisu maanantaina
Maanantaina tunnelmat ovat kaikkea muuta kuin vapautuneet, kun edistyspuolueen puheenjohtaja Siv Jensen tapaa pääministeri Erna Solbergin. Tapaamisessa edistyspuolue lyö keskusta-oikeistolaista konservatiivipuoluetta edustavan pääministerin eteen vaatimuslistan, jonka hylkääminen saattaa kaataa Norjan hallituksen.
Edistyspuolueen tärkeimpiin kuuluvan Romsdalin piirin puheenjohtaja Frank Sve aikoo hillitä itsensä ja odottaa maanantain kokouksen tuloksia, ennen kuin vetää lopulliset johtopäätöksensä.
-Hyväksyn erimielisyydet, mutta olen hyvin yllättynyt kolmen muun hallituspuolueen edesottamuksista. Miten he ovat antaneet asioiden mennä tällaiseen jamaan, jossa terroristi on voittaja, tämähän on lähes käsittämätöntä, Sve manaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











