

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Nuorten miesten kauhu kasvaa rikollisten Ruotsissa – joka viides pelkää tulevansa ryöstetyksi
Puolet kansasta on jo huolissaan rikollisuuden leimaamasta monikulttuurisesta kansankodista. Nuorten miesten keskuudessa pelko joutua ryöstetyksi on tuplaantunut vain kolmessa vuodessa. Säännöllisesti toteutettavan kansallisen turvallisuusselvityksen tuloksista raportoi SVT.
Ruotsalaisista 47 prosenttia on huolissaan rikollisuuden riivaamasta yhteiskunnasta. Erityisen oireellista näinä aikoina on huoli ryöstöistä, sillä 16-19 vuotiaiden nuorukaisten pelko joutua roistojen putsaamaksi on kaksinkertaistunut vuodesta 2017.
Nyt ryöstöä pelkää joka viides, mutta syyt huoleen ovat yhtä moninaiset kuin rikollisuuskin.
”On ihan ok olla huolissaan”
– Mitä tulee ammuskeluihin ja jengiväkivaltaan, niiin sekä ampujat että uhrit ovat juurikin nuoria miehiä ja riski on oikeasti olemassa. Vaikka näissä ei kyse olekaan ryöstöistä, ne voivat kuitenkin vaikuttaa siihen, että kansalaiset ja erityisesti nuorukaiset tuntevat entistä enemmän ahdistusta ja pelkoa, pohtii kriminologi Anita Heber Tukholman yliopistosta. Hän viittaa SVT:n haastattelussa myös yhteiskunnallisen ilmapiirin muuttumiseen:
– Luulenpa, että tänään on yhä useammin hyväksyttävää puhua rikollisuudesta ja myöntää itsekin tuntevansa huolestusta ja pelkoa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Brå:s nationella trygghetsundersökning rikoksen uhrit Anita Heber ahdistus huolestuminen yhteiskunnallinen ilmapiiri yhteiskunnan turvalllisuus ryöstöt pelko nuoret miehet nöyryytysryöstöt nuoret rikoksentekijät ampumiset Ampuma-aserikokset Jengirikollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jimmie Åkesson haluaa pakolaispolitiikan painopisteeksi palautukset turvapaikkatyrkytyksen sijasta – tähtää oikeusministeriksi seuraavaan hallitukseen

Rikollisklaanit pyrkivät kotoutumaan ruotsalaiseen yhteiskuntaan – ”Oikeusvaltio on uhattuna”

Rikollisjengien ammuskelu tulee kalliiksi yhteiskunnalle – yhden haavoitetun sairaalahoito maksaa yli 25 000 euroa

Kriminaalihuolto kriisitilassa: Rikolliset käyskentelevät Ruotsissa vapaina, koska vankilat ovat täynnä

Purra: Malmössä riehutaan, Göteborgissa riehutaan, liekkivideot leviävät sosiaalisessa mediassa

Jäähyväiset aseille – keskiluokka haluaa pois jengiväkivallan Ruotsista

Valtamediakin sai tarpeekseen kaaoksesta: ”Ruotsi tarvitsee uuden alun – vihreiden on lähdettävä hallituksesta”

Brittilehti: ”Ruotsista tuli maahanmuuttajamafian terrorisoima gangstereiden paratiisi – poliisi ja poliitikot kädettömiä rikollisten edessä”

Nuorisojengin uusin ajanviettotapa Tukholmassa: pommitetaan kävelysilloilta kivillä poliisiautoja
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Festariesiintyjä huusi kuolemaa israelilaisille – brittiyleisö huusi innoissaan mukana
Glastonburyn festivaaleilla rap-esiintyjä huusi kuolemaa israelilaisille ja toivoi Allahin nimissä Palestiinan vapautuvan. Pääministeri ja monet muut poliitikot ovat tuominneet vihapuheen. BBC myöntää rikkoneensa omia vihapuheen vastaisia ohjeitaan lähettäessään keikan suorana lähetyksenä. Rap-duon Yhdysvaltain kiertue peruuntuu, koska heidän viisuminsa peruutettiin.