

LEHTIKUVA
Jäähyväiset aseille – keskiluokka haluaa pois jengiväkivallan Ruotsista
Hyvin toimeentuleva väki miettii nyt sitä, löytyykö kansankodista enää turvallista asuinpaikkaa. Luoteja, nyrkkejä ja rasismia saa tänään väistellä jo hyvämaineisillakin alueilla. Kysymys on valtion kannalta kuolemanvakava, sillä lähdössä ovat veronmaksajat.
– Ystäväni pohtivat muuttoa Ruotsista. Kun puhe on koulutetuista ja urallaan eteenpäin haluavista nuorista, moni aikoo lähivuosina nostaa kytkintä. Näin kirjoittaa Catarina Kärkkäinen Smedjan-verkkolehdessä. Hyvin toimeentulevan väestönosan poistuminen maasta johtaisi verotulojen vähentymiseen ja sitä kautta ongelmiin julkisessa taloudessa, kun maahan jää vain nettosaajia.
Kärkkäinen ei ole ajatuksineen yksin, toteaa Expressen pääkirjoituksessaan. Yli puolet ruotsalaisista on sitä mieltä, että poliitikot tahi viranomaiset ovat enemmän tai vähemmän kädettömiä jengirikollisten edessä. Törkeä väkivalta, joka ennen pysyi ongelmalähiöiden sisällä, leviää nyt keskiluokkaisille alueille.
Maasta tai maan sisällä
– Omat ystäväni eivät ole lähtemässä maasta. Mutta yhä useampi pohtii muuttoa pois suurkaupungeista, kertoo pääkirjoitustoimittaja Linda Jerneck.
Eräänä syynä poismuuttoon on asuntojen hinta, joka on karkaamassa palkansaajien ulottumattomiin. Mutta sitten tuleekin tenkkapoo: Tukholman reuna-alueilla jengiväkivaltaa on hankalaa tai mahdotonta saada pois takaraivostaan, se on aina läsnä. Sitten pitääkin mennä yhä kauemmaksi, kymmenien kilometrien päähän suurkaupungin valoista.
– Ja kun nuoret kuitenkin haluavat keskustaan, he voivat kaupunkireissujen aikana joutua ryöstetyksi, pohditaan pääkirjoituksessa.
Lopputulemakin pääkirjoitukselle löytyy: koronapandemia on nähty mahdollisena loppuna kukoistaville suurkaupungeille. Jengisodat ovat paljon suurempi riski, joka saa keskiluokan muuttamaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hyintoimeentulevat nuoret Linda Jerneck Catarina Kärkkäinen suurkaupungit maastamuutto maallemuutto koronapandemia pandemia jengisodat ongelmalähiöt jengiväkivalta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsin oikeistopuolueet: Rikosaalto on toinen pandemia – PS-edustajat huolissaan maahanmuuttajien väkivallan eskaloitumisesta

Rantanen Malmön mellakoille annetuista syistä: ”Täyttä potaskaa!”

Purra: Malmössä riehutaan, Göteborgissa riehutaan, liekkivideot leviävät sosiaalisessa mediassa

Rikostutkinta Malmössä – mellakoitsijat huusivat kuorossa juutalaisvastaisia iskulauseita

Erikoistutkijan mielestä on hyväksyttävä, että Suomi muuttuu maahanmuuton seurauksena – Purra eri linjoilla: ”Humanitaarinen maahanmuutto ei vain yksinkertaisesti toimi”

Nuorisojoukko hyökkäsi kaupunginvaltuutetun seurueen kimppuun – ”Ruotsi, täältä tullaan – ikävä kyllä”

Ruotsissa yhä suurempi riski tulla ammutuksi vahingossa – laukausten määrä tuplaantunut julkisilla paikoilla

Rikollisklaanit yrittävät ujuttautua kuntien hallintoon Ruotsissa – kohteena miljardien rakennusurakat ja sosiaalituet

Koraaninpolttaja Paludan suunnittelee uutta provokaatiota lauantaiksi – huoli mellakoista kasvaa Ruotsin Rinkebyssä
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Hälyttäviä tilastoja Suomen vankiloista ‒ oikeusministeri Meri selvittää ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä
Ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä selvittävän tutkimuksen on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














