Tagi: ryöstöt

KUVAKAAPPAUS/YLE

Nuorten raaistunut katuväkivalta ja rikollisuus on huolestuttavasti paisunut eri puolilla maata viime vuosina. Sisäministeri Mari Rantanen esittää tehostettuja, pistokokeena tehtäviä tarkastuksia ongelma-alueilla uutena keinona hillitä katurikollisuutta, jotta Suomi ei ajautuisi Ruotsin tielle. – Ruotsissa asioita peiteltiin jopa 15-20 vuoden ajan ja keskustelu katuväkivallasta pyrittiin vaientamaan, Rantanen huomautti Ylen A-studiossa.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on jättänyt tänään hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa hän pyytää hallitusta kokoamaan alle kaikki ne toimet, joilla puututaan erityisesti maahanmuuttajataustaisten nuorten kantasuomalaisiin lapsiin ja nuoriin kohdistaman väkivaltarikollisuuden torjumiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Ruotsin turvallisuustilanne on ennätysmäisen huono. Jengisotien ja räjähdysten lisäksi tämä näkyy lapsiin ja nuoriin kohdistuvien ryöstöjen lisääntymisenä. Poliisi kehottaa välttämään lasten pukemista kalliisiin merkkivaatteisiin. Terroritekojen riskin vuoksi korvakuulokkeet kannattaa ottaa pois yleisellä paikalla liikuttaessa, jotta kuulee mitä ympäristössä tapahtuu.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho huomauttaa, että jos aikuiset ehdoin tahdoin rakentavat järjestelmän, jossa väkivallasta ei seuraa nuorelle tekijälle mitään, ei pidä ihmetellä, että ”gangstat” tekevät väkivaltarikoksia.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Poliisin ohje, etteivät nuoret liikkuisi yksin edes päiväsaikaan juna-asemilla tai liikenneasemilla herätti ihmisten huomiota. Monet kysyivät, onko tilanne Suomessa tosiaan jo näin paha. Nyt Itä-Uudenmaan poliisi peruuttelee kohulausuntoaan ja kieltäytyy kommentoimasta tilannetta tarkemmin. Se on kuitenkin selvää, että nuoriin kohdistuvia ryöstöjä tapahtuu paljon, ja vain harvat niistä pääsevät lehtien otsikoihin.  Lue lisää >

Iltalehdessä on tällä viikolla uutisoitu lukuisista väkivallanteoista ja ryöstöistä, joiden tekijöinä ja uhreina ovat lapset. Perussuomalaisten 1. ja 2. varapuheenjohtajien Leena Meren ja Mauri Peltokankaan mukaan kysymys on keskeisesti epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta, jonka hintaa lapsemme nyt joutuvat maksamaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Tänään jätetty perussuomalaisten alulle panema välikysymys nuoriso- ja katujengirikollisuuden torjumisesta maahanmuutto- ja kriminaalipoliittisin keinoin sai koko opposition mukaan. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kiittikin tiedotustilaisuudessa yhteistyöstä oppositiopuolueita, kun he ottavat asian vakavasti.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Eduskunta käsitteli tänään oikeudenhoidon selontekoa. Perussuomalaisten kansanedustaja, lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri totesi puheensa kärkeen, että oikeudenhoidon viranomaiset ylläpitävät yhteiskuntarauhaa ja turvallisuutta ja asia ansaitseekin siksi oman selontekonsa. Meren mukaan rahoituksen riittämättömyys on johtanut siihen, että oikeudenhoito Suomessa on pahasti kriisiytynyt.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Maahanmuuttajataustaisten katujengien harjoittama väkivalta on monessa Suomen kaupungissa suorastaan räjähtänyt käsiin tänä vuonna. Tiukkoja toimia vaativat perussuomalaiset tenttasivat kyselytunnilla hallitusta, joka myönsi ongelman mutta ei edelleenkään ole halukas puhumaan sen juurisyystä, haitallisesta maahanmuutosta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra esitti hallitukselle tänään epäluottamusta kuluvan vuoden lisätalousarviota käsitellessä. Purra huomautti, että nuorten ja jopa alaikäisten harrastama katuväkivalta- ja ryöstörikollisuus sekä jengeissä että muissa porukoissa on lisääntynyt räjähdysmäisesti, muttei hallitus ole tehnyt asialle mitään.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Nuorten turvallisuus kaduillamme on vakavasti vaarantunut. Tuntuu niin karmealta, että meidän omille nuorillemme on surkeilla ja aktiivisilla maahanmuuttopoliittisilla päätöksillä aiheutettu tällainen turvattomuus. Heidän omassa maassaan! Heidän vapaa nuoruutensa, muuten turvallisessa maassa, Riikka Purra kirjoittaa.  Lue lisää >