Budjettikeskustelussa käsiteltiin tiistai-iltana sisäministeriön toimialaa ja sisäistä turvallisuutta. Perussuomalaisten varapuheenjohtaja, hallintovaliokunnan puheenjohtaja Riikka Purra kysyi ministeri Maria Ohisalolta maahanmuuttajajengeistä.

Poliisi tiedotti maanantaina ryöstön yrityksestä, jossa maahanmuuttajataustaiset epäillyt puukolla uhaten yrittivät ryöstää teinipojilta omaisuutta. Toinen uhri joutui sairaalaan.

– Vastaavia uutisia saamme lukea huolestuttavan usein, vaikka läheskään kaikki vastaavat tapaukset eivät tule ilmi, koska nuoret eivät halua tehdä rikosilmoituksia, Riikka Purra muistutti.

– Puhelimia viedään, lompakoita viedään. Jopa merkkivaatteita ryöstetään suoraan päältä. Somen videoissa kuvataan, minkä koulujen oppilailla on parhaat ja kalleimmat vehkeet.

Maahanmuuttajajengit asialla

Purra varoitti Suomen olevan Ruotsin tiellä.

– Maahanmuuttajajengit, alaikäisetkin, ryöstävät, pahoinpitelevät, tekevät ilkivaltaa. Tämä on Ruotsissa täysin arkipäiväistä, ja valitettavasti mikään Suomessa ei saa meitä säästymään tältä.

Purra kertoi, että hänen oma esikoislapsensa on 15-vuotias ja liikkuu päivittäin Helsingissä.

– Olemme joutuneet keskustelemaan asiasta. Mitä pitää tehdä, jos jotakin tapahtuu.

Mitä tekee hallitus?

Purra kysyi ministeri Maria Ohisalolta (vihr.), mitä hallitus tekee asian korjaamiseksi.

– Miksi hallitus täysin tieten tahtoen haluaa Suomelle samanlaiselle tulevaisuuden kuin mitä Ruotsissa on?

– Onko todella oikein, että vanhempien täytyy lastensa ihanaa vapaata nuoruutta itsenäisessä Suomessa pelätä? Purra kysyi.

SUOMEN UUTISET