Artikkeli kuva

Tulitus jatkuu Tukholmassa – jengiväkivaltaa ei näytä pysäyttävän kukaan

11.09.2019 |15:18

Rikollisjengien sekopäinen ammuskelu jatkuu Tukholman seudulla. Summittaiselle automaattiaseiden tulitukselle on nyt keksitty nimikin, se on ”spreijausta”.

Sunnuntaina rikolliset virittivät ansan ja ampuivat taas ohi haavoittaen kahta sivullista. Jatkoa seuraa pian, sillä meneillään on jengien verikostojen sarja. Ruotsi on vajoamassa heimoajan tapojen ja kulttuurin pimeyteen.

Viime sunnuntaina mokasi tosin poliisikin, sillä se kadotti seuraamansa taparikollisen, joka körötteli matkoihinsa taksin kimppakyydillä. Konna oli menossa tapaamiseen, johon hänet oli huijattu. Niinpä perillä Nackassa tuntemattomat henkilöt avasivat pitemmittä puheitta tulen kohti taksia.

Hei me spreijataan

Taksin kuljettaja haavoittui vakavasti selkään ja läheisen talon ikkunassa toljottanut henkilö sai hänkin hengenvaarallisen osuman. Mutta varsinainen kohde säilyi taas koskemattomana.

– Kaksi syytöntä haavoittui luodeista. Ampuja olivat aivan aloittelijoita. Heidän tarkoituksenaan oli osua autoon mutta he eivät osanneet ampua sarjatuliaseella, ihmettelee poliisin edustaja Expressenissä.

Rikolliset ovat itse kehittäneet ja ilmeisen syystä toheloinnille ja summittaiselle automaattiaseella räiskimiselle sille ikään kuin tarkoituksen antavan termin ”spreijaus”.

Vaarallisia henkilöitä seurataan

Poliisi on verikostojen keskellä keskittänyt resursseja näiden ”punaisten” eli hengenvaarallisten konfliktien selvittämiseksi. Mahdollisesti vaarallisia henkilöitä seurataan vuorokauden ympäri.

– Keskitymme henkilöihin, jotka ovat tunnetusti väkivaltaisia ja samalla osa jotakin rikollisverkostoa. Seurattavat ovat myös mukana kostojen sarjassa, valaisee poliisin jengirikosasiantuntija.

Verikostot jatkuvat

Tukholman alueella on kymmenkunta järjestäytyneen rikollisuuden merkit täyttävää jengiä ja kaksi meneillään olevaa jengien verikostojen sarjaa. Viime lauantaina Haningen hautausmaalla murhattu 25-vuotias mies oli viides Bredängissä vuonna 2013 pieleen menneestä kokaiinikaupasta alkaneen erimielisyyden uhri.

Rinkebyn riidassa puolestaan Shottaz ja Dödspatrullen -jengit ovat saaneet hengiltä yhdeksän ihmistä. Riita alkoi arvokuljetusryöstön saalinjakoon vuonna 2015 liittyneestä laskennallisesta erimielisyydestä. Myös muualla Ruotsissa jengien välillä on kuolemanvakavia näkemyseroja, jotka voivat myös laajentua maan rajojen ulkopuolelle.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Media puolusti olympiakultaa naisten sarjassa voittanutta algerialaisnyrkkeilijää ja leimasi epäilijät kiusaajiksi – Antikainen: ”Totuus Imane Khelifistä on nyt julki”

11.02.2026 |14:41
2.
Suomen uutiset logo

Autojätti tekee täysäännöksen: Sähköautot jäihin – ”Etäännyimme monien autonostajien todellisista tarpeista”

10.02.2026 |10:09
3.
Suomen uutiset logo

Antifan aktivisti tuomittiin kahdeksan vuoden vankeuteen osallisuudesta ”vasarajengin” pahoinpitelyihin Budapestissa – vasemmistomepit: ”Demokraattinen velvollisuus”

09.02.2026 |10:47
4.
Suomen uutiset logo

Uusi kansalaisaloite: Turve määriteltävä uusiutuvaksi ja pois EU-päästökaupan piiristä

11.02.2026 |13:57
5.
Suomen uutiset logo

Ilouutisia maailmalta – Tynkkynen: Saudi-Arabian ja Somalian puolustussopimus romuttaa somalien turvapaikkaperusteet Euroopassa

11.02.2026 |15:35
6.
Suomen uutiset logo

SDP:n Tuppuraisen mielestä massasiirtolaisuus kehitysmaista on eurooppalaisten arvojen mukaista – Purra: ”Ei pysty käsittämään tuota sokeuden ja naiiviuden määrää”

15.02.2026 |18:50
7.
Suomen uutiset logo

Empatiafanatismi paisuu Tampereella – intersektionalismia ja etnistä erityiskohtelua yritetään nyt ujuttaa kouluihin

09.02.2026 |17:26

Uusimmat

Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää