
Ruotsin hallitus yrittää lopettaa jengiampumiset koventamalla rangaistuksia ja vaikeuttamalla aseiden saatavuutta – ei riitä, sanoo oppositio
Jos poliisi löytää jengiläiseltä aseen, jonka piippu on katkaistu, jossa on äänenvaimennin tai lasertähtäin, kyseessä on törkeä ampuma-aserikos. Samoin, jos rikollisten käyttämistä tiloista tai kulkuneuvoista löytyy aseita, kyseessä on törkeä rikos. Rangaistuksia ehdotetaan kovennettaviksi siten, että törkeästä ampuma-aserikoksesta tai räjähteiden hallussapidosta voi saada maksimissaan seitsemän vuotta linnaa.
– Nuorten rikollisten törkeä väkivalta kaduilla on eräs aikamme suurimmista yhteiskunnallisista ongelmista, sanoi demareita edustava sisäministeri Mikael Damberg jengirikollisuuden vähentämistä käsittelevän tutkimuksen tiedotustilaisuudessa.
Aseiden saatavuutta vaikeutettava
Ministeri muistutti sunnuntain ampumisista, joissa kolmessa eri paikassa kuoli kaksi nuorta miestä.
– Se mitä näimme nyt tapahtuvan, ei koskaan saa muuttua normaalitilaksi, ministeri vakuutteli. Hänen mukaansa keskeisin keino ampumisten vähentämiseksi on vaikeuttaa aseiden saatavuutta. Niinpä tullille on saatava keinot selvittää tarkemmin maahan saapuvien pakettien sisältö ja tarpeen tullen pysäyttää lähetykset.
Hovioikeudenneuvos Kazimir Åberg, joka oli tehnyt selvityksen keinoista jengirikollisuuden vähentämiseksi, kertoi lukuisista keinoista puuttua aseiden saatavuuteen ja hallussapitoon. Åberg korosti erityisesti sitä, että jos ase on selvästi muunneltu tai varustettu siten, että se on tarkoitettu rikolliseen käyttöön, kyseessä on törkeä rikos. Valtio ei siis ole puuttumassa metsästysaseiden saatavuuteen tai hallussapitoon.
Rikollisen aseen tunnusmerkit
– Tarkoitamme sitä, että jos aseessa on äänenvaimennin tai lasertähtäin ja sen piippu on katkaistu, kyseessä on rikolliseen käyttöön tarkoitettu ase, Åberg tarkensi. Sama koskee hänen mukaansa viriteltyjä pienoispistooleita.
Jos laiton ase löytyy rikollisten käyttämästä asunnosta tai ajoneuvosta, kyse on silloinkin törkeästä rikoksesta. Selvityksessä ehdotetaan myös törkeistä ampuma-aserikoksista tai räjähteiden hallussapidosta annettavien rangaistusten koventamista, kertoo Aftonbladet.
– Ehdotamme, että rangaistus laittomien aseiden tai räjähteiden hallussapidosta nostetaan 7 vuodeksi vankeutta, sanoo selvityksen tekijä.
Jengirikoksista tuplarangaistukset
Kokoomuksen valtiopäiväedustaja Johan Forssel piti ensikuulemalta selvitysryhmän ehdotuksia hyvinä, mutta riittämättöminä. Ne eivät pitemmällä tähtäimellä tehoa jengirikollisuuteen, eikä niiden avulla saada aseita ja räjähteitä pois kaduilta.
– Meillä on tässä ja nyt käsissämme todellinen yhteiskunnan uskottavuuskriisi ja siihen tehoaa vain se, että jengien tekemistä rikoksista kuten ampumisista, räjäytyksistä ja uhkailusta tuomitaan aina tuplarangaistus. Kuolemanvaaralliset henkilöt on saatava pois kaduilta, vaatii Johan Forssel.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tulitus jatkuu Tukholmassa – jengiväkivaltaa ei näytä pysäyttävän kukaan
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Kun eliitti rikastuu enemmistön kustannuksella – yhteismaan ongelma selittää nykyaikaa
Massamaahanmuutto, tuulimyllypuistot ja Lapin turistiralli ovat kaikki ilmiöitä, joilla varakas vähemmistö lyö rahoiksi. Tavallisen veronmaksajan tehtäväksi jää seurausten sietäminen.

Purra Ykkösaamussa: Hyvinvointivaltio ei kestä ilman selkärankaisia päätöksiä
Valtiovarainministeri Riikka Purra avasi Ylen Ykkösaamussa hallituksen kehysriihen päätöksiä. Hän korostaa, että ilman rakenteellisia uudistuksia ja tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa hyvinvointivaltion ylläpitäminen tulevaisuudessa on uhattuna. Purra linjaa myös, että kilpailukykyä ei voida tuhota liian kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla.

Purra näpäytti Tytti Tuppuraista epäjohdonmukaisuudesta – SDP:n leikkausvaatimus kesti vain muutaman tunnin
Valtiovarainministeri Riikka Purra esitti kyselytunnilla demareille kritiikkiä siitä, että SDP vaati aiemmin samana päivänä ja julkisessa keskustelussa hallitukselta tiukempaa otetta velkaantumisen taittamiseksi, mutta vastusti kyselytunnilla hallituksen esittämiä konkreettisia säästötoimia ja veronkevennyksiä.














