

LEHTIKUVA
Brittilehti: ”Ruotsista tuli maahanmuuttajamafian terrorisoima gangstereiden paratiisi – poliisi ja poliitikot kädettömiä rikollisten edessä”
Ruotsin palavat autot, pommiräjähdykset ja savuavat aseet saavat yhä enemmän huomiota maailmalla. Brittilehti Daily Mail julkaisi verkkoartikkelin, jossa kerrotaan valtiosta, josta tuli maahanmuuttajien vyöryn ja poliitikkojen sinisilmäisyyden myötä mafiaklaanien ja gangstereiden paratiisi.
– Kun kissa on poissa, hiiret tanssivat pöydällä. Ruotsissa kissaa ei ole näkynyt 30 vuoteen. Kun poliisia ei näy, ei ole ollut mitään keinoa osoittaa uusille tulijoille laillisuuden rajoja. Näin sanoo Göteborgin poliisin maahanmuuttoyksikön johtaja, komisario Ulf Boström MailOnline -verkkolehdessä. Ruotsin poliisi teki virheen lopettaessaan katupartioinnin 1980-luvulla.
– Klaanit ovat sisäistäneet vaikenemisen kulttuurin. Hei eivät luota Ruotsin viranomaisiin eivätkä puhu meille. Ja Göteborgissa on edustettuina 184 kansallisuutta. Klaaneille maan alkuperäisasukkaat ovat vain toisen klaanin edustajia, jotka nyt sattuvat hallitsemaan yhteiskunnallisia instituutioita.
Ruotsin maahanmuuttopolitiikka haaksirikossa
Boström on sitä mieltä, että Ruotsin maahanmuuttopolitiikka on epäonnistunut. Hänen mukaansa kokonainen nuorten miesten sukupolvi on syntynyt Ruotsin maaperällä rikollisperheisiin. He ovat yhteiskunnan ulkopuolella ja omasta mielestään lakien ulottumattomissa.
– Nykyinen tilanne on oma vikamme mutta poliitikot eivät tätä myönnä. Sotilaallisella väliintulolla tai massavalvonnan keinoin ongelmaa ei ratkaista. Jos poliisi ei jalkaudu kaduille, niin rinnakkaisyhteiskunnat jäävät järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle.
”Klaanit luottavat vain omiin perheisiinsä”
Johanna Bäckström Lerneby on kirjoittanut kirjan göteborgilaisesta Ali Khanin perheestä, Ruotsin tunnetuimmasta klaanista. Kirjailijan mukaan perusruotsalaiset luottavat siihen, että valtio huolehtii heistä ja tarjoaa turvaa. Klaanit taas luottavat vain omiin perheisiinsä.
– Klaanilaisille perhe on elämää ja kuolemaa suurempi asia. Valtiolla ei ole mitään virkaa ja poliisille he eivät puhu. He elävät aivan omassa maailmassaan.
”Gangsters’ Paradise”
”Maahanmuuttajamafian jengit terrorisoivat Ruotsin katuja murhaamalla ja pommittamalla. He pakottavat poliisipomot myöntämään, että ote laista ja järjestyksestä on kirpoamassa”, kirjoittaa MailOnline. ”Vain viisi vuotta sitten he vastaanottivat avosylin pakolaisia Lähi-Idästä, Pohjois-Afrikasta ja Balkanilta ja nyt klaanit mustaavat rikollistilastot ennen niin rauhallisissa ruotsalaisissa kaupungeissa. 300 pommi-iskua ja 275 aseenkäyttörikosta viime vuonna”, verkkolehti vyöryttää.
Göteborgin poliisipäällikkö Erik Nord puhuu suunsa puhtaaksi ja sanoo rikollisklaanien hyödyntävän luovasti ja täysin mitoin luottamukseen perustuvaa yhteiskuntaa sekä anteliasta sosiaaliturvaa. Klaanien paikallisesta eroava toimintakulttuuri edellyttää poliisilta täysin uusia keinoja rikollisuuden vastaisessa taistelussa.
– Tarvitsemme välittömästi lisää väkeä poliisiin, oikeuslaitokseen ja vankiloihin vastataksemme haasteeseen. Muuten tämä maa on ”Gangsters’ paradise, rikollisten paratiisi”.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- gangsters' paradise Johanna Bäckström Lerneby Ulf Boström Vaikenemisen kulttuuri jengimurhat pommi-isku Erik Nord asekauppa Mafia rikollisklaanit islamilainen rinnakkaisyhteiskunta Ampuma-aserikokset Hashem Ali Khan Klaanit rikollisjengit ongelmalähiöt huumekauppa maahanmuuttajat pakolaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsi heräämässä karuun todellisuuteen: ”Hyvinvointivaltiosta on tullut rikollisten pankkiautomaatti”

Jimmie Åkesson haluaa pakolaispolitiikan painopisteeksi palautukset turvapaikkatyrkytyksen sijasta – tähtää oikeusministeriksi seuraavaan hallitukseen

Rikollisjengien ammuskelu tulee kalliiksi yhteiskunnalle – yhden haavoitetun sairaalahoito maksaa yli 25 000 euroa

Tenstan poikkeuksellisen ulkonaliikkumiskiellon takana Tukholmassa on kaiken todennäköisyyden mukaan rikollisjengien taistelu huumekaupan reviireistä

Nuorisojengin uusin ajanviettotapa Tukholmassa: pommitetaan kävelysilloilta kivillä poliisiautoja

Ruotsin nuorisotyöttömyys pahin 100 vuoteen

Wienin poliisin surmaama terroristi tiedettiin radikalisoituneeksi – vapautui silti vankilasta nuoren ikänsä vuoksi

PS kyselytunnilla: Haitallinen maahanmuutto on ongelmien juurisyy – hallitus haluton puuttumaan

Islamistipuolue uhkaa Ruotsia sisällissodalla mikäli ruotsidemokraatit pääsevät valtaan – peruu nyt puheitaan
Viikon suosituimmat

EU haluaa terveydelle haitallisen puunpolton aisoihin – saunojen ja takkojen piippuihin sähköiset savukaasujen puhdistimet
Brysselin vallan kammareissa oli 12. helmikuuta tarkoitus esitellä lakiluonnos, joka asettaisi entistä selvästi tiukemmat rajat muun muassa puulämmitteisten tulisijojen haitallisille hiukkaspäästöille vuodesta 2027 alkaen. Sitten otettiin järki käteen - ainakin toistaiseksi.

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta
Yhdysvaltain varapresidentti Vance on sitä mieltä, että Eurooppa on vaarassa ajautua yhteiskunnalliseen itsemurhaan, koska liian monet Euroopan maat ovat kyvyttömiä tai haluttomia kontrolloimaan rajojaan. Vance on huolissaan siitä, että rajojensa valvonnan sijasta monet EU-maat haluavat mieluummin rajoittaa omien kansalaistensa sananvapautta. Hän mainitsi Saksan esimerkkinä maasta, joka on ajautumassa tuhoon massamaahanmuuton takia. Vancen mielestä massamaahanmuutto vaarantaa myös tavallisten amerikkalaisten työläisten oikeuden "amerikkalaiseen unelmaan".

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”
Demarimeppi, entinen SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma on saanut Iltalehdessä osakseen kovaa kritiikkiä 16 vuotta sitten vuonna 2009 eduskunnan täysistunnossa pitämästään puheenvuorosta Nord Stream -keskustelussa samaan aikaan eduskunnassa toimineilta silloisilta kansanedustajilta. Kaasuputkea lobanneen Heinäluoman sarkastiset heitot ”suikkahattuisista, punatähtisistä ja harmaapukuisista” miehistä tämän päivän kontekstissa tuskin hymyilyttävät enää demareitakaan.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

YK:n tuomari sai tuomion naisorjan pitämisestä
Yhdistyneiden kansakuntien tuomari on tuomittu Iso-Britanniassa nuoren naisen pakottamisesta orjatyöhön.

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla
Saksan tuleva kristillisdemokraattien ja demarien mustapunahallitus haluaa ottaa satoja miljardeja euroja uutta velkaa romukuntoisen armeijan kohentamiseen ja antaakseen oman panoksensa Euroopan puolustamiseen. Rahalla ei saa kuitenkaan kaikkea. Vaikka yhä useampi saksalainen pelkää Putinia, niin enemmistö ei ole valmis puolustamaan ase kädessä kotimaataan.

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa
Kevään kuntavaaleissa SDP:n listoilla on ainakin neljä ay-järjestön istuvaa tai entistä puheenjohtajaa. Teollisuusliiton puheenjohtaja, sekä viime talven poliittisten lakkojen ”ruuvin kiristäjänä” tunnettu Riku Aalto asettuu ehdolle Vantaalla. Myös monet SAK:laisten liittojen rivijäsenet ovat asettuneet ehdolle demarien tai vasemmistoliiton listoilta.

Feministijulkaisu Emma: Miksi aiemmin yksityisestä juhlasta, Ramadanista, on tullut julkinen ilmiö? – Saksaan islamisteja paennut muslimi pitää sitä merkkinä lännen islamisaatiosta
Saksalainen feministinen aikakauslehti Emma kirjoittaa Ramadan-hypestä. Julkaisu kysyy, miksi ennen yksityisenä uskonnollisena juhlana vietetty Ramadan on muuttunut julkiseksi ilmiöksi. Suurissa kaupungeissa Ramadan on näkyvästi esillä katukuvassa valaistuksen ja paaston päättymisjuhlallisuuksien muodossa. Kaikkien muslimien mielestä tämä ei ole hyvä asia. Paasto oli ennen yksityisasia, aivan kuten viisi kertaa päivässä tapahtuva rukoileminen.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.