

LEHTIKUVA
Tenstan poikkeuksellisen ulkonaliikkumiskiellon takana Tukholmassa on kaiken todennäköisyyden mukaan rikollisjengien taistelu huumekaupan reviireistä
Rikollisten Tenstan ongelmalähiöön julistama täysin poikkeuksellinen ulkonaliikkumiskielto herätti ansaittua huomiota mediassa. Tapahtuman taustalla saattaa olla taistelu luhistuvan huumekartellin perinnöstä ja saaliinjaolle pyrkiviä on monta.
Tensta sijaitsee Tukholman luoteisosassa, siinä Rinkebyn kyljessä. Tensta sai julkisuutta rikollisten julistamasta ulkonaliikkumiskiellosta. Siellä ei ole vielä käyty vastaavaa jengien välistä sotaa, kuin Shottaz- ja Dödspatrullen-jengien taistelut Rinkebyssä. Sytytyslanka tosin palaa jo.
Tämänpäiväiseen todellisuuteen voi etsiä lankoja vuoden 2016 kesäkuusta, jolloin lähiön puistokadulla murhattiin vuonna 1988 syntynyt mies. Hänet oli tuomittu törkeistä ampuma-aserikoksista ja räjähteiden sekä palovaarallisten aineiden salakuljetuksesta ynnä hallussapidosta. Samassa jutussa sai tuomion kuusi muuta henkilöä ja he olivat rikollisten eliittiä Tenstassa tuolloin.
Valta vaihtuu Tenstassa
Tenstan aivan tämän päivän rikollisskenen juuret ovat vuodessa 2018 ja lähiössä toimii nyt useampia jengejä. Rikolliset saavat tulonsa huume- ja asekaupasta ja kiristyksestä sekä uhkailusta. Valta alueella on tiettävästi vaihtumassa, sillä Tenstanätverket (Dödspatrullen) on menettämässä asemiaan huumekaupassa ensialkuun 24K ja FLG (Shottaz) -jengeille.
Käänne tapahtui kesäkuun alussa vuonna 2019, jolloin FLG:n nokkamies ammuttiin hengiltä Kööpenhaminassa. Ampujat voitiin oikeudenkäynnissä yhdistää Dödspatrullen-jengiin ja rikolliset saivat raskaat tuomiot. Näin Tenstaverketin (Dödspatrullen) johtajat istuvat vankilassa ja kilpailijoiden uusi polvi valtaa huumemarkkinoita.
Hyeenat saaliinjaolle
Heinäkuussa 2020 taistelu Tenstasta sai taas uutta väriä, kun hajoavan imperiumin saaliinjaolle ilmestyi Hysby hyenor (Husbynätverket) -rikollisjengi. Kuvio käy yhä monimutkaisemmaksi, sillä heinäkuun alussa Tenstassa puukotettiin hengiltä Husbynätverketin jäsen. Tekijä edustaa tiettävästi Tensta 3 -jengiä.
FLG:n johtaja murhattiin ruotsalaismedian mukaan puistossa Rinkebyssä 13. elokuuta. Husbynätverketin jäsen murhattiin 20. elokuuta. Husbynätverketin johdon kaveri murhattiin 27. elokuuta. Syyskuun 24. päivä haavoittui luodista tiettävästi sivullinen henkilö, jonka otaksuttiin olevan FLG:n jäsen.
Rikollisten julistama Tenstan ulkonaliikkumiskielto juontanee juurensa näihin tapahtumiin ja tarina kaiken todennäköisyyden mukaan jatkuu.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kostojen kierre T3 Husbynätverket Husby hyenor FLG Tenstanätverket reviiritaistelu ulkonaliikkumiskielto kosto jengimurhat Shottaz uhkailu kiristys segregaatio Dödspatrullen ongelmalähiö asekauppa murhat Tensta Rinkeby Maahanmuuttajajengit rikollisjengit Ammuskelu huumekauppa Tukholma Kotouttaminen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsin oikeistopuolueet: Rikosaalto on toinen pandemia – PS-edustajat huolissaan maahanmuuttajien väkivallan eskaloitumisesta

Rinkebyn rikollisjengit värväävät joukkoihinsa jo ekaluokkalaisia lapsia

Purra: Miksi vanhempien pitää pääkaupunkiseudulla pelätä, että oma lapsi ryöstetään?

Brittilehti: ”Ruotsista tuli maahanmuuttajamafian terrorisoima gangstereiden paratiisi – poliisi ja poliitikot kädettömiä rikollisten edessä”

Tulitus jatkuu Tukholmassa – jengiväkivaltaa ei näytä pysäyttävän kukaan

Järjestäytynyt rikollisuus riistäytynyt hallinnasta länsinaapurissa – Suomen on vältettävä Ruotsin virheet

Ruotsi – pommi-iskujen luvattu maa

Aseet puhuvat ongelmalähiöissä – ennätysmäärä hengiltä ammuttuja Ruotsissa vuonna 2020

Maahanmuuton munaukset maksuun Göteborgissa: 11 miljardia ongelmalähiöiden kriisiapuun
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Maahanmuuton ongelmat nousivat vihdoin esiin mediassa – Purra: ”Jos olisin toimittaja, hävettäisi”
Valtiovarainministeri Riikka Purra arvostelee kovin sanoin sitä, että media ja muut puolueet ovat heränneet maahanmuuton ongelmiin vasta nyt, pitkällä viiveellä. Perussuomalaiset on puhunut samoista asioista vuosikymmeniä.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.

Maahanmuuttokriittinen huippumuusikko jäi sensuurin hampaisiin – brittiradio ei soita hittisinkkua
Legendaarinen brittimuusikko Morrissey tunnetaan rakastettujen laulujensa lisäksi massamaahanmuuton ja woken vastustajana. Morrissey on nyt esittänyt epäilyksiä, että hänen uusinta menestyssingleään ei soiteta radiossa poliittisen sensuurin takia.

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun
Paikallisten asukkaiden kärsivällisyys Espanjan Ceutassa on nyt loppu. Heinäkuun lopulla runsaat 70 000 laitonta maahantunkeutujaa ylitti rajan Marokosta Espanjan Ceutaan ja heistä noin 5 000 oleskelee edelleen alueella. Paikallisten asukkaiden ja laittomien tulijoiden välit ovat kärjistyneet väkivaltaisiksi ja Espanja on pyytänyt Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexia apuun laittomien palauttamiseksi Marokkoon.

Rikos ei enää kannata – kultakellot ja setelitukut lähtevät huumeparoneilta valtiolle
Jatkossa rikollinen voi menettää selittämättömän omaisuutensa, jos esitutkinnassa tunnistettu omaisuus on todennäköisesti peräisin rikollisesta toiminnasta.

Saksan AfD-puolue tavoittelee Sachsen-Anhaltin osavaltiovaaleissa ehdotonta enemmistöä – muut puolueet, kirkko ja ay-liike käyvät yhdessä Antifan kanssa rajua vastakampanjaa
Saksan vaihtoehtopuolueen AfD:n Sachsen-Anhaltin vaalien kärkiehdokkaan Ulrich Siegmundin mukaan ehdottoman enemmistön saaneen puolueen on kyettävä näyttämään jo sadan ensimmäisen hallituspäivänsä aikana konkreettisella tavalla, mihin suuntaan se on matkalla. Vastaansa AfD on saanut kirkot, ammattiyhdistysliikkeen, Antifan ja suuren joukon kampanjoita. Puolueen menestys heijastuu vahvalla tavalla koko Saksan politiikkaan.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää








