Tagi: ulkonaliikkumiskielto

LEHTIKUVA

Jengiampumiset ovat ainoastaan epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan jäävuoren huippu. Taustalla on ”itsevalittu ulkopuolisuus”, klaanirakenteet sekä kunniakulttuuri. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja sanoo Expressenin haastattelussa, että nyt on tullut aika jokaisen ruotsalaisen valita puolensa. Ota tai jätä.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perustuslakivaliokunta tyrmäsi eilen hallituksen esityksen liikkumisrajoituksista ja lähikontaktien väliaikaisesta rajoittamisesta evästyksin, että hallituksen esitystä on muutettava siten, että siinä määritellään täsmällisemmin ne asiat, jotka ovat kiellettyjä. Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra katsoo, että kaatunut esitys oli samalla arvovaltakysymys pääministeri Marinille.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Eduskunnassa patistetaan hallitusta luopumaan suunnitelmista ulkonaliikkumiskielloille. Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnilan toimenpidealoitteen mukaan tartunnat ja kuolleisuus joka tapauksessa laskevat rokotusten etenemisen vuoksi, ja esitettyjen keinojen tehokkuus suhteessa ihmisille ja yrityksille aiheutettuun vahinkoon on kohtuutonta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus esittää vähittäistavarakaupoissa ja palveluissa asioimisen estämistä ulkonaliikkumiskiellolla. Tämä merkitsisi liiketilojen sulkemista. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavion mukaan liiketilojen sulkemisesta koituvat haitat ylittävät reippaasti tavoitellut hyödyt.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila tivaa hallitukselta, onko sillä aikeita liittyä First Movers -ryhmään koronapandemian hoidossa. Itävallan liittokansleri Sebastian Kurzin aloitteesta perustettu First Movers -ryhmä on ryhmittymä pieniä ja keskikokoisia maita, joissa koronatilanne on pysynyt suhteellisen hyvänä ja jotka ovat tehneet yhteistyötä pandemian torjunnassa.  Lue lisää >