Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Jimmie Åkesson pääsiäismellakoista: ”Kokoomus toi heidät, demarit jakelivat tuet ja ruotsidemokraatit pistävät heidät säilöön ja ulos maasta”

25.04.2022 |11:50

Ruotsidemokraattien puheenjohtaja ottaa jälleen selkokielellä kantaa holtittoman maahanmuuton seurauksiin ja nyt pontta pyttyyn löytyy pääsiäisen väkivaltaisista mellakoista. Puheenvuorosta voi jo aistia syyskuun valtiopäivävaalien teemoja.

Monikulttuurisuus on puheenjohtaja Jimmie Åkessonin mukaan tuhonnut ikiaikaisen Ruotsin, ja sosialidemokraatit sekä kokoomus ovat antaneet sen tapahtua, vaikka ruotsidemokraatit ovat varoittaneet seurauksista.

Reinfelt (kokoomus) toi heidät tänne, Magdalena (sosialidemokraatit) jakeli tuet ja ruotsidemokraatit pistävät heidät säilöön ja ulos maasta, Åkesson kirjoittaa Aftonbladetin mielipidesivulla.

Maahanmuuttajien varjoyhteiskuntien poliisivihamielisyys hakee puoluejohtajan mukaan vertaistaan Ruotsin ja Pohjoismaiden historiassa. Vanhojen puolueiden halauksessa monikulttuurisuus on saanut kasvaa ja sen ruotsivihamielisyys on saanut kukoistaa.

– Katukiven heittäminen poliisin päähän tai polttopullon paiskaaminen matkustajia täynnä olevaan bussiin on henkilön tietoinen valinta.

On vain yksi tapa kohdata vihamielinen kulttuuri

Åkessonin mukaan on vain yksi tapa kohdata kulttuurit, joille väkivalta on luontevampi valinta kuin muille yhteisöille. Yhteiskunnan tulisi voida asettaa tilapäisiä ulkonaliikkumis- ja vierailukieltoja. Kriittisissä tilanteissa myös lupamenettelyä kotietsintään tai henkilöiden talteenottoon pitäisi keventää.

– Meidän on luotava tarpeeseen perustuva maahanmuuttojärjestelmä ja linkitettävä edut sekä hyvinvointi lähemmäs kansalaisuutta. Samalla meidän pitäisi nostaa kansalaisuuteen ja kielitaitoon kohdistuvia vaatimuksia. Yhteisessä Ruotsissamme on itsestään selvää, että jokainen hoitaa ensin velvollisuutensa ja vasta sen jälkeen vaatii oikeuksia.

– Maahanmuutto on lähialueiden kriisejä lukuun ottamatta pudotettava niin vähiin kuin mahdollista. Uusien rikollisten maahantuonti on pysäytettävä samalla kun kiireiset karkotukset pannaan toimeen.

– Johtotähtemme on jatkossakin sen puolustaminen, minkä me kaikki tiedämme oikeaksi. Ruotsidemokraatit takaavat maamme ja sen kansalaisten turvallisuuden, kirjoittaa Jimmie Åkesson syksyn valtiopäivävaaleja ounastellen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
4.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
5.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
6.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
9.
Suomen uutiset logo

Kansanedustajat Polvinen ja Lehtinen vaativat EU:n koronapaketin kohdentamista uudelleen – “Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella”

07.02.2025 |17:39
10.
Suomen uutiset logo

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää

13.02.2025 |13:30

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää