

LEHTIKUVA
Tavio: Kauppojen sulkemiselle ei perusteita
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus esittää vähittäistavarakaupoissa ja palveluissa asioimisen estämistä ulkonaliikkumiskiellolla. Tämä merkitsisi liiketilojen sulkemista. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavion mukaan liiketilojen sulkemisesta koituvat haitat ylittävät reippaasti tavoitellut hyödyt.
Kielto otettaisiin käyttöön aluksi pääkaupunkiseudulla ja Turussa, mutta jos hallituksen esitys hyväksytään eduskunnassa, hallitus voi soveltaa sitä myöhemmin myös muualla Suomessa.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio katsoo, että liiketilojen sulkemisen haitat ylittävät tavoitellut hyödyt.
– Liiketilojen sulkeminen ei saatavilla olevan tiedon mukaan vähennä tartuntoja oleellisesti, mutta aiheuttaa valtavat taloudelliset vahingot ja konkurssiaallon, Tavio sanoo.
– Paljonko masennusta ja jopa itsemurhia konkursseista ja työttömyydestä seuraa? Tavio pohtii.
Yli 10 000 työtöntä lisää
Tavio painottaa, että korona-aikana kaupat ovat joka tapauksessa hiljaisempia kuin normaaliaikana ja koronavirustartunnan saaminen erikoisliikkeessä asioidessa olisi poikkeuksellista.
– Liiketilojen sulkeminen uhkaa maksaa yrityksille miljardin viikossa ja tehdä yli 10 000 ihmistä työttömiksi. Liiketilojen sulkemisella tavoiteltu tartuntamäärien teoreettinen väheneminen on ymmärtääkseni parhaimmillaankin vain noin viisi prosenttia. Ehdotuksessa ei ole järkeä, Tavio moittii.
Tavion mielestä koronaviruksen tehokas torjunta edellyttää tartuntojen torjumista siellä, missä tartunnat tapahtuvat. Nämä paikat ovat pääosin yksityistilaisuudet ja työpaikat.
Tavio uskoo, että suomalaiset osaisivat ilman pakkoakin pitää tiukempaa taukoa kyläilyyn. Työpaikoille taas viranomaisten valvontavaltuudet jo ulottuvat, ja Tavion mukaan eri alojen omavalvontaan voidaan vielä panostaa lisää.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- liiketilojen sulkeminen konkurssiaalto ulkonaliikkumiskielto liikkumisrajoitukset koronaepidemia koronavirus Sanna Marin Ville Tavio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Hallituksen esittämä kielto mennä ostoksille selvästi liioiteltu

Perussuomalaiset: Liikkumisrajoituksilla dramaattiset seuraukset – ja rajat vuotavat edelleen

Meri vaatii tolkkua koronatoimiin: ”Pidän ulkonaliikkumiskieltoa täysin kohtuuttomana”

Junnila vaatii hallitusta luopumaan ulkonaliikkumiskielloista: ”Hallituksen on vedettävä esitys pois”
Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

Tynkkynen äimistyi median rimanalituksesta: Nyt TikTokin kommenttikenttä kelpaa poliittiseksi analyysiksi – mutta miksi vasemmiston hiusvärillä ei ole väliä?
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen on äimistynyt suomalaisen median tuoreesta rimanalituksesta, jonka mukaan poliittisen kannan voi arvioida hiusvärin perusteella. Tynkkynen katsoo, että media on nyt onnistunut alittamaan riman tavalla, joka tuntuu jo parodialta.

Rydman kyselytunnilla: Leipäjonot täyttyvät ulkomaalaisista opiskelijahuijauksen uhreista – kiitos edellisen hallituksen
Perussuomalainen elinkeinoministeri Wille Rydman totesi eduskunnan kyselytunnilla, että tämän päivän Suomessa leipäjonot täyttyvät ulkomaalaistaustaisista opiskelijoista, jotka on houkuteltu Suomeen täysin epärealistisilla odotuksilla. Kiitos tästä kuuluu täysin edelliselle hallitukselle, joka mahdollisti tämän opiskelijahuijauksen.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu vaatii itärajan avaamista – Seppänen: Yhdenvertaisuusvaltuutetun maahanmuuttolinja on todellisuudesta irtautunut
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on ehdottanut itärajan avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevien turvapaikanhakijoiden oikeus hakea turvapaikkaa ei vaarantuisi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää yhdenvertaisuusvaltuutetun maahanmuuttoa koskevaa linjaa todellisuudesta irtautuneena.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu politikoi – kehystää hallituksen maahanmuuttopolitiikan uudistukset ulkomaalaisten aseman heikentämiseksi
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuoreessa vuosikertomuksessa hallitusohjelman mukaiset maahanmuuttokiristykset – kuten nopeampi rajamenettely ja vastaanottorahan pienentäminen – esitetään suoraan “ulkomaalaisten asemaa heikentävinä muutoksina”. Sisäministeri Mari Rantanen nostaa esiin, miten virallisen raportin otsikoinnissa on vahvaa politikoinnin makua.

Säätiövalta, yhdistykset, julkinen raha ja RKP – näin suomenruotsalainen verkosto kietoutuu yhteen
Ruotsalaisen kansanpuolueen poliittinen vaikutusvalta on selvästi suurempi kuin sen valtakunnallisesta kannatuksesta voisi päätellä. Suomenruotsalaiset valvovat etujaan paitsi eduskunnassa, myös säätiöiden, yhdistysten ja julkisesti rahoitettujen järjestöjen kautta.

Purra: Hallitus tekee enemmän kuin kukaan vuosikymmeniin – demarit vain vastustavat
Perussuomalaisten puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Riikka Purra arvosteli demareita Ylen Kohti vaaleja -tentissä eilisiltana. Purra muistutti, että nykyhallitus on tehnyt enemmän kasvutoimia kuin yksikään hallitus vuosikymmeniin, ja kritisoi oppositiota heidän jatkuvasta vastustuksestaan.














