

LEHTIKUVA
PS: Hallituksen lainvalmistelu luokatonta ja itse rajoitukset epäloogisia – kriisitunnelma katosi heti perustulakivaliokunnan tyrmättyä ulkonaliikkumisrajoitukset
Perussuomalaiset puuttui suullisella kyselytunnilla hallituksen epäloogisiin koronatoimiin ja niiden vaikutuksiin. Lisäksi lainvalmistelun taso herätti keskustelua.
Koko kansan tietoon hallituksen lainvalmistelun suorastaan kelvoton taso tuli viime viikolla, kun hallitus veti liikkumisrajoituksia koskeneen esityksensä pois eduskunnasta perustuslakivaliokunnan kriittisen lausunnon jälkeen.
– Tällä hallituksella on käytössään historiallisen suuri avustajakaarti. Siitä huolimatta lainvalmistelu näyttäytyy sekavana ja poukkoilevana, jopa laaduttomana. Juuri nyt eduskunta käsittelee esitystä, jolla ravintoloita huhtikuussa koskevia rajoituksia muutetaan jo kolmatta kertaa, perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Juuso huomautti.
– Miten hallitus aikoo reagoida lainvalmistelun tasoa koskevaan kritiikkiin ja kuinka se aikoo varmistaa, että jatkossa eduskuntaan tuotavat esitykset kestävät myös perustuslakivaliokunnan tarkastelun? Juuso kysyi.
Vastauksessaan pääministeri Sanna Marin (sd.) vetosi siihen, että muissakin EU-maissa on tehty vastaavia liikkumisrajoituksia ja antoi ymmärtää, että hänen näkemyksensä laillisuudesta on eri kuin perustuslakivaliokunnan tyrmäys esitykselle.
Ruokaravintolat kiinni, rajat edelleen auki
Hallitus on jatkuvasti nostanut ravintola-alan esiin koronatartuntojen lähteenä ja haluaa asettaa myös ruokaravintoloiden toiminnalle entistä ankarampia rajoituksia. Perussuomalaiset kuitenkin huomautti, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan asiantuntijakuulemisien mukaan vain 2,4 prosenttia jäljitetyistä tartunnoista oli alkuvuonna peräisin ravintoloista.
– Samaan aikaan, kun hallitus sulkee ravintolat ja liikuntapaikat, tartunnat leviävät edelleen telakka- ja rakennustyöläisten, vaihto-opiskelijoiden ja vieraskielisen väestön keskuudessa. Hallitus ei edelleenkään ole säätänyt rajoille vaatimusta negatiivisesta ennakkotestitodistuksesta maahan pääsyn ehtona, Juuso luetteli.
– Hyvä hallitus, milloin aiotte kohdistaa koronarajoitukset täsmätoimenpiteinä sinne, missä tartunnat oikeasti tällä hetkellä leviävät sen sijaan, että kuritatte tuhansia sellaisia yrittäjiä, joiden toiminnassa tartuntojen leviämisestä ei ole minkäänlaista näyttöä?
Pääministeri Marinin mukaan nimenomaan laajoilla rajoituksilla on saatu vaikutettua tautitilanteeseen ja siksi tartuntojen lähteet ovat suppeat. Perheiden sisäiset tartunnat ja työt, joita ei voi tehdä etänä, ovat merkittävimmät tartuntalähteet.
Minne katosivat kiire ja kriisitunnelma?
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho totesi tartuntamäärien olevan laskussa päivälukeman ollessa nyt 200-400 tartuntaa. Hän huomautti, että tämä on muutama prosentti niistä lukemista, joilla saatiin puoluesihteerit pelästytettyä siirtämään kuntavaalit ja media kannattamaan siirtoa.
Halla-aho mielestä on erityisen outoa, että kun perustuslakivaliokunta oli tyrmännyt esityksen ulkonaliikkumisrajoituksista kelvottomana, niin kiire, välttämättömyys ja kriisitunnelma katosivat.
– Nyt puhutaan jo olemassa olevien rajoitusten purkamisesta ja hyvä, että puhutaan. Suomalaiset työntekijät, yrittäjät ja lapset tarvitsevat paluun mahdollisimman normaaleihin oloihin, Halla-aho totesi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kuntavaalien siirto ravintolarajoitukset koronatoimet ulkonaliikkumiskielto liikkumisrajoitukset koronarajoitukset koronatesti rajaliikenne lainvalmistelu kyselytunti Kaisa Juuso Sanna Marin perustuslakivaliokunta perussuomalaiset Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS kyselytunnilla: Hallituksen politiikka on teollisuusvihamielistä

Kiuru tarjoilee tajunnanvirtaa, Marin ja Ohisalo puhelevat puuta heinää – ministereiltä ei saa enää kysymyksiin vastauksia, puhekouluttajakin ihmettelee: ”Vaikea saada selvää, mikä on pointti”

Perussuomalaiset: Liikkumisrajoituksilla dramaattiset seuraukset – ja rajat vuotavat edelleen

Hallituksella ennätysmäärä ministerien poliittisesta lähipiiristä palkattuja avustajia – Rantanen: ”Vähentääkö hallitus avustajien määrää?”

Verotukselliset syyt vaihtavat telakkatyöntekijät puolen vuoden välein – Purra: Ulkomaalaisilla huomattava yliedustus tartunnoissa

Perussuomalaiset esittää veroalea elvytystoimena ja puoliväliriiheen – ”Hallitus haluaa tukea kilpailijamaita ennemmin kuin suomalaista yrittäjää ja työntekijää”

Perussuomalaiset: Hallituksen ravintoloihin kohdistaman mielivallan loputtava – vasemmistolainen käsitys tasa-arvosta kurjuuden maksimointina ei perustu tartuntariskeihin

Juuso: Lainvalmistelun tasoa on nostettava

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Vihreä siirtymä kylvää tuhoa teollisuuden parissa
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun
Paikallisten asukkaiden kärsivällisyys Espanjan Ceutassa on nyt loppu. Heinäkuun lopulla runsaat 70 000 laitonta maahantunkeutujaa ylitti rajan Marokosta Espanjan Ceutaan ja heistä noin 5 000 oleskelee edelleen alueella. Paikallisten asukkaiden ja laittomien tulijoiden välit ovat kärjistyneet väkivaltaisiksi ja Espanja on pyytänyt Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexia apuun laittomien palauttamiseksi Marokkoon.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














