Artikkeli kuva

Viikon 10/2014 luetuin

Oinonen: Haglund pihalla jalkaväkimiinoista

05.03.2014 |10:48

Perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen tuohtui puolustusministeri Carl Haglundille Ylen Aamu-tv:n haastattelusta, jossa ministeri arvosteli puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistön esitystä jalkaväkimaamiinoista. Niinistö ehdotti eilen, että Suomen täytyy hankkia valmius jalkaväkimiinojen massavalmistukseen nopealla aikataululla.

– Jalkaväkimiinakeskustelu on mielestäni jo takanamme. Siitä päätettiin ennen minun aikaani, että niistä luovutaan. Se perustuu kansainväliseen sopimukseen. Niihin on hankittu nyt korvaavia asejärjestelmiä, Haglund painotti ja sanoi, että aiheella on turha politikoida.

Oinosen mukaan Haglundin lausunto osoitti, ettei ministerillä ole asiantuntemusta uskottavan torjuntakyvyn ylläpitämiseen.

– Puolustusministeri ei vieläkään näytä tajuavan, että yhtä tehokasta ja taloudellista järjestelmää, joka korvaisi jalkaväkimiinat täysin, ei tällä hetkellä ole Suomella käytössä.  Joskin armeijan käyneenä ja sissikoulutuksen saaneena, ymmärrän ministerin tietämättömyyden jalkaväkimiinojen tärkeydestä ja tehosta, Oinonen sivaltaa.

– Puolustusministeri syytti Niinistöä ei asiallisesta politikoinnista, mutta samassa haastattelussa hän tunnusti oman politikointinsa, esiintymällä maanantain tv-lähetyksessä Ukrainan väreissä oleva solmio kaulallaan sekä jakamalla solmiokuviaan twitterissä. Se, jos mikä, oli puolustusministeriltä epäasiallista ja arhinmäkimäistä politikointia.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa

06.08.2026 |10:50
7.
Suomen uutiset logo

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä

03.08.2026 |10:33
8.
Suomen uutiset logo

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi

03.08.2026 |14:33
10.
Suomen uutiset logo

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle

05.08.2026 |17:37

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää