Oinonen: Vähemmistökielelle merkittävää tukea valtiolta

19.12.2016 |13:45

Ensimmäistä kertaa Suomen valtio myöntää rahaa karjalan kielen elvyttämiseen.

– Tämä on minulle tärkeä asia. Karjala on suomen läheisin sukukieli ja se on meillä kotoperäinen kieli, jota on puhuttu Suomessa yhtä kauan kuin suomea. Käsillä ovat viimeiset hetket aloittaa karjalan kielen elvyttäminen Suomessa, sanoo perussuomalaisten kontiolahtelaiskansanedustaja Pentti Oinonen.

– Karjalan Kielen Seura, jolle 100 000 euron avustus myönnetään, on jo jonkin aikaa hakenut eduskunnalta tukea hankkeelleen ilman menestystä. Tein asiasta aloitteen eduskunnalle Suomen 100-vuotisjuhlavuotta korostaen. Tällä kertaa hanke sai tarpeeksi tukea taakseen. Olen tästä erittäin tyytyväinen.

Suomessa 5 000 karjalan osaajaa

Oinosen mielestä ilman karjalaisten huomattavaa panosta suomalaiseen kulttuurin ja identiteetin rakentamisessa kansakuntamme olisi kulttuuriltaan varsin toisenlainen kuin nykyisin.

Suomessa puhutaan Karjalan Liitto ry:n mukaan livviä eli aunuksen karjalaa ja Laatokan pohjoispuolella puhuttua varsinaiskarjalaa. Karjalan kielen osaajia arvioidaan olevan noin 5 000. Karjalan puhujia on huomattavasti enemmän Venäjän puoleisessa Karjalassa, arviolta jopa hieman alle 100 000.

Eduskunta käsittelee parhaillaan vuoden 2017 talousarviota. Hallitus myöntää noin 40 miljoonaa euroa varsinaisen budjetin ulkopuolisiin kohteisiin. Karjalan kielen tukemiseen liittyvä hanke on yksi näistä.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe

20.12.2025 |10:00
6.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
7.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
8.
Suomen uutiset logo

Strandman vaatii selvitystä Luonnonvarakeskuksen virhearvioista: ”Näin laajojen ja toistuvien virhearvioiden jälkeen luottamus ei voi olla itsestäänselvyys”

18.12.2025 |12:11
9.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää