

LEHTIKUVA
Viikon 5/2021 luetuin
Pääkirjoitus: Arvon jihadisti – harkitse uudeksi asemapaikaksesi Suomea
Päätoimittaja Matias Turkkila kirjoittaa nykyajasta, jossa kaikki tuntuu kääntyvän päälaelleen.
Arvon jihadisti! On ikävää, että kalifaattisi kaatui, mutta nyt tarjolla olisi erinomainen vaihtoehto. Harkitse uudeksi asemapaikaksesi Suomea! Hallinto on viritetty täyteen valmiuteen, jotta se voi tehdä kaikkensa Sinun puolestasi. Käytössäsi ovat Haavisto-luokan kotoutuslennot, kehittynyt Toiviainen-oppositionujerrin sekä Scheinin-standardin mukainen lainsäädäntö, joka poissulkee jihadismiin liittyvät kiusalliset juridiset ongelmat. Lisäksi Suomella on tarjota käyttöösi kaksi maailmanluokan innovaatiota – Taponen-valkopesualgoritmi somekäyttöön sekä Ohisalo-palomuuri, joka kätkee identiteettisi viranomaisilta ja mahdollistaa kätevän multihenkilöllisyyden.
+++
Historia on kummallinen kujeilija. Näyttäisi olevan niin, että kun riittävästi aikaa kuluu, kaikki asiat kääntyvät vastakohdakseen.
Ainakin SOMEYHTIÖT ovat muuttuneet. Joskus muinoin pikkuiset someyhtiöt olivat riemuissaan, jos joku julkisuuden henkilö suvaitsi ottaa palvelun käyttöönsä. Nykyään firmat potkivat ulos suurvaltojen presidenttejä.
Facebookkien ja sensellaisten SISÄLTÖ on niin ikään muuttunut. Ennen tytöt ja pojat lähettelivät toisilleen somessa treffipyyntöjä. Nykyään somessa on pelkkää valtioiden välistä informaatiovaikuttamista, eikä kukaan uskalla enää puhua tytöistä ja pojista, saati ehdottaa treffejä. Ei ole ihme, että lapsiluku putosi Suomessa nälkävuosien tasolle.
RUOTSIKIN muuttuu kovaa vauhtia. Se, mikä oli ennen maapallon vakain ja rauhallisin blondivaltio, on nyt etnojengien taistelutanner. Hullua on, että samaan aikaan kun Svea-maa juoksee kohti pimeää tulevaisuutta, Afrikan maat muuttuvat vauraammiksi ja rauhallisemmiksi. Kiina, joka oli ennen kehitysmaa, on nyt maapallon tekninen juggernautti. Yhdysvallat on puolestaan taantunut kehitysmaasarjaan. Entinen demokratian, Internetin ja Dallasin Sue Ellenin kotimaa ei pysty nykyään järjestämään edes presidentinvaaleja ilman kahakointia, kaupunkien polttamista ja tuloksen kiistämistä.
OIKEUSVALTIO on myös muutoksessa. Joskus historian hämärissä oikeusvaltioperiaatteella tarkoitettiin sitä, että kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Tänään moisella hienostelulla ei ole niin väliä. Nuorvanha keskustajeppe Antti Kurvinen selittääkin EU-oikeuden tulkinnan olevan teleologista eli päämäärähakuista – suomeksi sanottuna mielivaltaista. Mielivalta on juuri sitä, mitä oikeusvaltiolla yritettiin ylipäätään torjua, mutta mitäpä EU pienistä tai perussopimuksistaan piittaisi.
Iltalehti muuten otti ja tempaisi vasemman jalan mittaisen jutun Sanna Marinista (sdp.). Jutun mukaan rouva pääministeri ei piittaa julkisuuslaista tuon taivaallista. Tämä on hivenen erikoista, koska armon vuonna 2020 noin joka kahdeskymmenes Marinin käyttämä sana viime vuonna oli ”oikeusvaltioperiaate”. Se oli siis se periaate, jonka mukaan kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.
Nyt muuten selvisi sekin, miksi hallitus tarvitsee niin paljon avustajia. Kuten jotkut muistavat, koronan alkukuukausina Sanna Marinille ei kelvannut Sauli Niinistön koronanyrkki, johtoon piti saada nuori Sdp-politrukki Mikko Koskinen. Noh, Koskinen viihtyi hommassa muutaman kuukauden kunnes lähti vanhempainvapaalle syyskuussa. Pari päivää sitten mies ilmoitti, ettei homma enää nappaa, näkemiin.
Ennen olivat politrukit rautaa ja laivat puuta, hiio-hei.
KIRKKO muuttuu vauhdilla. Ennen se ilmensi vakautta, historiallista jatkumoa, etiikkaa. Pelastus tuli yksin uskosta. Ei enää. Puheenvuorot ovat usein repiviä ja syyllistäviä. Pelastus tulee ilmastotavoitekilvoittelusta.
Myös MEDIA on muuttunut. Aikanaan urheat sotakirjeenvaihtajat raportoivat maailmansotien etulinjasta ja Vietnamin viidakoista. Nykyään toimittajat uskaltautuvat nettiin korkeintaan kerran vuodessa. He suhtautuvat pelokkaasti ja torjuvasti kaikkeen, mikä ei kuulosta Painobaarin viinikerhon tavanomaiselta puheensorinalta.
Tätä kirjoittaessa uutinen napsahtaa ruudulle, jonka mukaan nyt myös HS:n gallupin mukaan PS on Suomen suurin puolue. Ehkä persutkin ovat muutoksessa. Veikko Vennamon johtama SMP oli pieni ja pahasuinen, nykypersut on suuri ja puhuu rauhallisesti.
MATIAS TURKKILA
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Pääkirjoitus: Uusvasemmiston pettämätön logiikka
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











