On tämä kieltämättä kummallista. Keskusta sai eduskuntavaaleissa kunnolla takkiinsa, koska se on jo vuosia myötäillyt vihreätä politiikkaa, joka on tehnyt tuhoaan erityisesti suurimpien taajamien ulkopuolella. Vihreät teki toki (tietenkin) myös vihreätä politiikkaa ja kärsi historiallisen tappion. Samaten vasemmistoliitto. Eduskuntavaalien tulos kiteytettynä: vedä viheröverit, kärsi vaalitappio.
Silti meneillään olevissa hallitustunnusteluissa keskeiseksi kysymykseksi yritetään nostaa kysymystä siitä, sitoudutaanko jatkossakin tekemään yltiövihreää politiikkaa.
Kokonaisuus tuntuu oudolta. Vihreän ideologian kritiikitön omaksuminen näyttäisi olevan takuuvarma resepti kannatuksen jyrkkään laskuun. Miksi näin kuitenkin toimitaan? Annetaan päivystävän miljardöörin Antti Herlinin kertoa.
Herlin avaa näkemyksiään Hesarissa – tuossa kaikkien kaverikapitalistien ikiomassa Suosikki-lehdessä. Ja mikäs tekstejä on esitellessä, kun Herlin voi lehden suuromistajana pölpöttää mitä tahansa, ja lehti tuttuun tapaan julkaisee pohdinnat lyhentämättömänä ja tippaakaan kyseenalaistamatta. Epäileväisempi voisi ihmetellä, eikö lehden tekijöiden kuuluisi haastaa ja kyseenalaistaa nimenomaan juuri Herlinin tapaisia vallankäyttäjiä. No ei tietenkään. HS:n rooli nimenomaan ei ole haastaa suurpääoman vallankäyttäjiä, vaan hymistellä ja toimia näiden viestintäalustana. Sama syy saattaa toki selittää sen, miksi lehti sivaltaa perussuomalaisia erityisesti vaalien alla päivästä toiseen.
HS kuorruttaa ja tarjoilee Suomen todellisten vallanpitäjien ajatukset näennäisen neutraalisti – joko uutisina tai mielipidekirjoituksina. HS kertoo sen, mitä valta haluaa. Ja se haluaa vihreätä siirtymää. Rahan takia. Rahan, joka ei kuulemma ole keneltäkään pois, joka on jo olemassa ja jota sijoittajat ovat tänne innokkaasti lapioimassa.
Herlin kuitenkin painottaa, ettei Suomi saa horjua tippaakaan vuoden 2035 ilmastotavoitteesta. Perusteet tälle ovat mystisiä. Suomeen kuulemma tulvii vihreään siirtymään liittyviä teollisia investointeja, mutta jos maa tekee pienenkin taka-askeleen, kuten vaikkapa liudentaa sekoitevelvoitetta, sijoittajat pelästyvät ja siirtyvät jakelemaan rahojaan muualle.
Päättelyketjussa on vaikea pysyä perässä.
Suomessa toki on jonkin verran uusiutuvaa energiatuotantoa. Mutta missä täsmälleen ottaen todetaan, että Suomen on itse rynnättävä hiilineutraaliksi, jotta se voisi menestyksekkäästi toimia tällä teollisuuden alalla? Mihin väite perustuu?
Onko tosiaan niin, että jos Ville ja Minttu ajavat edelleen diesel-Fiatilla, niin ulkomaiset sijoittajat menettävät kiinnostuksensa suomalaisiin merituulivoimayhtiöihin?
Toinen esimerkki: Kun ostan tietokoneen, ostan sellaisen joka toimii. Ostopäätökseeni ei vaikuta se, käyttääkö tietokoneen valmistusmaassa jokainen kyseistä tietokonetta.
Kolmas esimerkki: Ruotsi on merkittävä aseteollisuuden viejämaa. Pitäisikö Ruotsin itse käydä sotia, jotta se voisi olla uskottava aseiden valmistaja?
Herlinin ja niin monen muunkin jatkuvasti viljelemä väite vuoden 2035 hiilineutraaliuden välttämättömyydestä ei yksinkertaisesti kestä merivettä. Se on näennäisperustelu ja on itse asiassa tietynlaista salakieltä. Viestin todellinen sisältö on se, että suurpääoman edustajat vaativat suomalaisia päättäjiä tukemaan ympäristöteollisuutta valtavalla määrällä suomalaisten veronmaksajien rahaa. Tämä raha on määritelmällisesti pois tavallisilta suomalaisilta. Jos nämä satsaukset tehdään, suurteollisuudella on mahdollisuus tienata satumaisia summia.
Herlinin selitys vihreällä siirtymällä tienaamisesta on samanlainen kuin mitä Jyrki Katainen pääministeriaikoinaan EU-tukipakettia kyhätessään maalaili: ”Me tienaamme tällä”.
Kataisen sanat olivat totta, mutta valitettavasti hän käyttää ”me”-sanaa eri merkityksessä kuin ihmiset yleensä. Kataisen ”me” ei viittaa tavallisiin suomalaisiin. Sana viittaa siihen intressipiiriin, jota Katainen edustaa. Se tienaa EU-hankkeella, joten se tukee EU:ta. Samalla periaatteella Herlinin intressipiiri tienaa viherhumpalla, joten totta kai se sitä myös tukee.
MATIAS TURKKILA