

SU
Pääministeri saattanut rikkoa perustuslakia – katso PS:n tiedotustilaisuus eduskunnan edestä
Ryhmänjohtaja Ville Tavion (ps.) esittelemä perussuomalaisten julkilausuma on poikkeuksellisen tiukkasanainen.
Julkilausumassa todetaan:
”Suomi uhkaa luisua julkisessa keskustelussa totuudenjälkeiseen aikaan, jossa totuutta EU:n toiminnasta vääristellään. Samalla oikeusvaltioperiaate on Suomessa uhattuna.
Pääministeri Marin on todennäköisesti perustuslakia rikkoen ja perustuslakivaliokunnan lausunnon (PeVL 16/2020) oikeudelliset reunaehdot ohittaen toiminut oikeudellisesti kestämättömällä tavalla. Perustuslakivaliokunta on myös edellyttänyt EU:n uudesta suunnasta laajaa kansalaiskeskustelua. No-bailout -säännön rikkomisen on katsottu aiemmin olleen vastoin EU:n perussopimuksia. Se on myös vastoin Marinin hallitusohjelman omaa kirjausta.”
Julkilausumassa perussuomalaiset pyytävät eduskuntaa koolle kesätauolta käsittelemään kiistanalaista EU-neuvottelutulosta.
Katso video tiedotustilaisuudesta:
Youtube, 15 min. Ville Tavio eduskunnan portailla.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: EU-elvytysrahastoa on markkinoitu vientiteollisuuden puolustamisena – tämä on epärehellinen ja lapsekas ajatus

Purra: EU-elpymispaketti ei vaikuta Suomen työllisyyteen tai taloudelliseen hyvinvointiin, suomalainen veronmaksaja joutuu vain kustantamaan Etelä-Euroopan holtitonta taloudenpitoa

Suomi maksaa EU-elpymisrahastoon 6,6 miljardia ja saa takaisin 3,2 miljardia – Purra: Kierrätämme omia rahojamme EU:n kautta

Tynkkyseltä kantelu oikeuskanslerille pääministerin toimista – ”näyttää kävelleen jopa perustuslakivaliokunnan yli, mikä on täysin ennenkuulumatonta”

Perussuomalaisilta julkilausuma: Eduskunta koolle valtioneuvoston tiedonantoa varten

Antikainen kommentoi Marinin piileskelyä: Ehkä pääministeri itsekin on ymmärtänyt, ettei neuvottelutulos ollut Suomen osalta kovinkaan onnistunut
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














