Artikkeli kuva

Lehtikuva Jussi Nukari

Perussuomalaiset: Irlannin keskuspankki setelirahoittaa valtiotaan?

22.03.2013 |13:45

Perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turunen on tänään jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen Irlannin keskuspankin hallussa olevista Irlannin valtion velkakirjoista. Taustalla on koko perussuomalaisten eduskuntaryhmän huoli järjestelystä, joka mahdollisesti on EU:n perussopimuksen vastainen.

Irlannin keskuspankin hallussa on tällä hetkellä noin 25 miljardin euron arvosta pitkäaikaisia Irlannin valtion velkakirjoja, joiden korko on selvästi markkinakorkoa matalampi. Velkakirjat siirtyivät Irlannin keskuspankille Irlannin valtion roskapankin Irish Bank Resolution Corporationin (IBRC) likvidoinnin yhteydessä tämän vuoden helmikuussa.

Irlannin keskuspankin on tarkoitus myydä hallussaan olevat velkakirjat ulkopuolisille sijoittajille ennen niiden eräpäivää, mutta niin kauan kun velkakirjat ovat keskuspankin hallussa, Irlannin valtio maksaa niiden korot omalle keskuspankilleen, joka taas palauttaa rahat normaalin voitonjaon tulouttamisen yhteydessä takaisin Irlannin valtiolle.

Perussuomalaisten mukaan Irlannin valtio on siis saanut keskuspankiltaan erittäin pitkäaikaista korotonta lainaa.

– Tämä järjestely laskee Irlannin velkataakkaa huomattavasti ja onkin keskeinen syy siihen, miksi Irlanti on onnistuneesti pystynyt palaamaan velkakirjamarkkinoille, Kaj Turunen toteaa.

Kirjallisessa kysymyksessään Turunen kysyy, rikkooko em. järjestely SEUT 123 artiklaa, joka kieltää keskuspankin setelirahoituksen valtioille.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Yhdysvallat otti pakolaisia Etelä-Afrikasta – vasemmistolaiset raivoissaan

13.05.2025 |20:14
4.
Suomen uutiset logo

Garedewin Facebook-kirjoitus šaria-laista hurjistutti opetusministerin – Junnila: ”Julkinen keskustelu näistä on tervetullutta erityisesti Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa”

14.05.2025 |14:44
5.
Suomen uutiset logo

Pudasjärvi ei enää ota kiintiöpakolaisia vastaan – PS-valtuutettu: ”Taloudellinen realismi palasi muihinkin puolueisiin”

12.05.2025 |19:48
6.
Suomen uutiset logo

Mari Rantanen: Perussuomalaiset on ainoa vaihtoehto muille puolueille – ”Jos ja kun maahan halutaan toisenlainen hallitus, sieltä tulee lisää maahanmuuttoa, avoimet rajat, lisää kehitysapua ja veroja”

12.05.2025 |14:22
7.
Suomen uutiset logo

Amerikkalainen laatujulkaisu ylistää porvarihallituksen talouslinjauksia – ”Jättäkää homma pienen mutta sisukkaan Suomen hoidettavaksi”

13.05.2025 |08:43
9.
Suomen uutiset logo

Trumpia jahdanneen syyttäjän omat asuntolainat tutkinnassa – syyllistyikö demokraattisyyttäjä itse väärien tietojen antamiseen?

10.05.2025 |20:18

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää