Artikkeli kuva

Perussuomalaiset ja vasenryhmä: Hallitus epäonnistunut talous- ja teollisuuspolitiikassaan

08.02.2013 |16:17

Ryhmän mukaan hallitusohjelmalta on pudonnut pohja. Sen tavoitteet velkaantumisesta ja työllisyydestä vaikuttivat jo alkujaan perin optimistisilta, nyt lähinnä utopistisilta. Kun hallituksen talous- ja teollisuuspolitiikan onnistumista arvioidaan, on myönnettävä se tosiasia, että hallitus on epäonnistunut. Hallitusohjelman keskeiset tavoitteet eivät ole toteutumassa. Viimeisin ja vakavin esimerkki teollisuuspolitiikan epäonnistumisesta on hallituksen päätös evätä STX Finlandin 50 miljoonan laina. Hallitukselle ei tule koskaan uudestaan vastaavaa tilaisuutta, jossa 50 miljoonan euron lisäpanostuksella olisi voinut varmistaa suoraan noin 12 000 miestyövuoden säilymisen. Hallitus epäonnistui kautensa merkittävimmässä yksittäisessä elinkeinopoliittisessa päätöksessä.

Välikysymyksessä vaaditaan hallitukselta vastauksia seuraaviin kysymyksiin:

Jatkaako hallitus nykyisellä linjallaan, vaikka hallitusohjelman keskeiset talouspoliittiset tavoitteet karkaavat ja uusimmat tieteelliset tutkimukset asettavat vyönkiristykseen nojaavan talouspolitiikan tehon kyseenalaiseksi?

Mihin toimiin hallitus ryhtyy talouskasvun edellytysten parantamiseksi?

Mihin toimiin hallitus ryhtyy vientisektorimme kilpailukyvyn parantamiseksi?

Miten hallitus aikoo puolustaa suomalaista työtä?

Onko hallitus valmis turvaamaan TUI 1 ja TUI 2 -risteilyalusten rahoituksen tarvittaessa esimerkiksi valtion pääomasijoituksella STX Finlandiin?

Kykeneekö hallitus asettamaan omistajapolitiikassa ideologian sivuun ja tekemään käytännöllistä sekä isänmaallista omistajapolitiikkaa?

Miten hallitus aikoo turvata huoltovarmuudelle tärkeän kotimaisen ruudintuotannon?

Välikysymys kokonaisuudessaan Tiedotteet-sivulla >

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”

07.11.2025 |18:29
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu

06.11.2025 |19:31
8.
Suomen uutiset logo

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan

10.11.2025 |18:05

Uusimmat

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää