Artikkeli kuva

SU

Perussuomalaiset julkaisivat eurovaaliehdokkaita

21.12.2018 |12:05

Perussuomalaiset julkaisivat tänään ensimmäiset kolme eurovaaliehdokastaan. He ovat Asseri Kinnunen Joensuusta, Olli Kotro Brysselistä ja Samuli Sibakoff Kotkasta.

Asseri Kinnunen on 20-vuotias taloustieteen ylioppilas. Hän aloittaa tammikuussa 2019 tehtävässään perussuomalaisten nuorisojärjestön puheenjohtajana. Kinnunen on myös Joensuun kaupunginvaltuutettu ja perussuomalaisten nuorin valtuutettu.

Olli Kotro on 36-vuotias kauppatieteiden maisteri. Hän on työskennellyt pitkään Euroopan parlamentissa sekä parlamentaarisena avustajana että poliittisena neuvonantajana.

Samuli Sibakoff on 41-vuotias vanhempi konstaapeli. Hän toimii perussuomalaisten kaupunginvaltuutettuna Kotkassa.

Ehdokkaat kertovat videoilla teemoistaan:

Asseri Kinnunen:

Olli Kotro:

Samuli Sibakoff:

PS odottaa erinomaista menestystä

– Ilmapiiri ja poliittinen tilanne ovat Euroopassa muuttuneet kuluneella vaalikaudella pääasiassa siirtolaiskriisin ja sen epäonnistuneen hoidon seurauksena. On odotettavissa, että kansallismieliset puolueet menestyvät erinomaisesti toukokuun vaaleissa. Niillä on hyvät mahdollisuudet muodostaa toiseksi suurin ryhmä seuraavaan europarlamenttiin. Perussuomalaiset haluavat olla osa tätä myönteistä kehitystä, toteaa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.

Perussuomalaiset asettavat toukokuun eurovaaleihin täyden listan eli 20 ehdokasta. Tavoitteena on vähintään säilyttää nykyiset kaksi paikkaa.

Puheenjohtaja Jussi Halla-aho kommentoi eurovaaleja:

Perussuomalaiset julkaisevat lisää ehdokkaita talven ja kevään mittaan.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
2.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
3.
Suomen uutiset logo

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä

19.03.2026 |18:29
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää