
Perussuomalaiset: Koronasta on opittava – tuotanto ja päätösvalta takaisin Suomeen
Eduskunta keskusteli tänään koronatilanteesta. Perussuomalaiset huomauttivat, että kriisi on taloudellisten ja inhimillisten vahinkojen lisäksi paljastanut myös rakenteellisia ja haavoittuvuuksia, joista pitää ottaa opiksi.
– Esimerkkeinä voidaan mainita vapaakaupan mahdollistamat pitkät hankinta- ja tuotantoketjut monilla teollisuuden aloilla tai vaikkapa maatalouden täydellinen riippuvuus vierastyövoimasta, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho huomautti.
Myös myönteisiä vaikutuksia, kunhan virheistä opitaan
Perussuomalaisten mukaan kriisillä on ollut myös kiistattomia myönteisiä vaikutuksia. Hiilidioksidipäästöt ovat pudonneet, kun teollisuus ja kuljetukset ovat hiljentyneet Kiinassa ja Intiassa. Lentoliikenne on globaalisti puolittunut.
– Kysymys siis kuuluu, onko hallituksen tavoitteena palata kaikilta osin lähtötilanteeseen, vai oppia virheistä, ja pitää kiinni myös niistä myönteisistä asioista, joita pandemia on tuottanut.
– Ratkaisuhan on varsin yksinkertainen. Tuotetaan mahdollisimman suuri osa tarvitsemistamme asioista täällä kotimaisella työvoimalla. Se on kansallisen etumme mukaista ja se on vaikuttavinta ilmastopolitiikkaa, Halla-aho esitti.
Tuotanto ja päätösvalta Suomeen
Myös perussuomalaisten varapuheenjohtaja Riikka Purra penäsi tuotannon kotimaistamisen perään. Purra totesi, että huoltovarmuuden alasajosta voidaan syyttää kaikkia yli vuosikymmenen aikana hallinneita puolueita – toisia enemmän, toisia vähemmän.
– Monessa asiassa kriisi osoittaa meille, että on paljon elintärkeitä asioita, joista meidän pitäisi pystyä paremmin huolehtimaan kuten suojavälineet, lääkkeet, ruokahuolto, työvoima, epidemioihin ja kansanterveyteen liittyvä osaaminen valtion laitoksissa ja niin edelleen, Purra totesi.
Purra kysyi pääministeri Sanna Marinilta (sd.), onko hallitus valmis tekemään konkreettisia päätöksiä, joilla sekä tuotantoa että päätösvaltaa siirretään takaisin Suomeen, jotta Suomi siirtyisi polulle, jolla sen voitaisiin sanoa olevan hyvin varautunut tuleviin kriiseihin.
Varovaista tukea hallitukselta
Pääministeri Marin vastasi suojavarusteiden osalta, että kotimaista tuotantoa tarvitaan, mutta tuotantoon aloittamiseen liittyy haasteita, kuten tuotantolinjojen saaminen maahan sekä se, että suojavälineille saataisiin EU:n sertifiointi.
Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) toivoi vastauksessaan, että eurooppalainen ja suomalainen teollisuus pystyy palaamaan lähemmäs alihankintaketjuineen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kotimainen työvoima hankinta- ja tuotantoketjut omavaraisuus koronakriisi tuotanto Katri Kulmuni Riikka Purra Sanna Marin perussuomalaiset Maatalous hallitus Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitus tuputti myyttitarinoita, todellisuus oli toista – suojavarusteiden skandaalihankinta ei ole yksittäinen virhe vaan jo pitkään jatkuneen virhesarjan käännepiste

Meri: Kotimainen rokotetutkimus osa huoltovarmuutta- ”Maskifarssissa näimme, miten kalliiksi tulee tilata terveyttä suojaavia tarvikkeita kesken globaalin kriisin”

Halla-aho: ”Jos minä ostan suomalaisia tuotteita, ehkä suomalainen tuottajakin voisi palkata suomalaisia työntekijöitä”

Elomaa: Huoltovarmuus ja kotimainen ruoantuotanto

Purra: Hallitus aikoo helpottaa matalapalkka-aloille saapuvaa maahanmuuttoa, vaikka rajamme ovat kiinni ja vaikka maa on pian täynnä lomautettuja ja työttömiä ihmisiä

Tuoko korona tehtaat Kiinasta takaisin? EU-komissaari: Euroopasta on tultava itsenäisempi
Viikon suosituimmat

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

50 000 euron Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella – Perussuomalaiset vaativat oikaisua pormestari Ilmari Nurmisen päätökseen
Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.

Opiskelijaviisumi avasi ovet sosiaaliturvaperäiselle maahanmuutolle – Purra: ”Ehkä hulluin Marinin hallituksen maahanmuuttouudistus”
Opiskelijaviisumi ei jatkossa ole enää perhelippu Suomeen. - Jatkossa opiskelija tulee opiskelemaan – ei elättämään perhettä suomalaisella sosiaaliturvalla, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra.

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa
Australian pääministeri on joutunut ankaran arvostellun kohteeksi, koska hän on ollut oudon poissaoleva kansalaisten surressa Bondi Beachin joukkomurhassa kuolleita. Nyt media on nostanut esille videon, jossa pääministeri osallistuu aktiivisesti Israelin vastaiseen mielenosoitukseen, jossa tuomitaan juutalaisvaltion sotilastoimet palestiinalaisia vastaan. Keskustelu antisemitismistä sai jälleen vauhtia.

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu
Eurooppalainen joulunaika on perinteisesti iloisen yhteenkuuluvuuden ja rauhan juhla. Valitettavasti viime vuosina meidän kristillisen kulttuurimme ytimeen kuuluvasta juhlasta on tullut myös väkivaltaisten hyökkäysten kohde ja heikkojen päättäjien perääntymisen näyttämö. Useissa maissa on jouduttu perumaan jouluperinteitä terroriuhan vuoksi, ja samaan aikaan omia tapojamme siivotaan pois, etteivät ne vain loukkaisi toisin uskovia. Näin jouluna onkin syytä kysyä, ymmärrämmekö me, mitä olemme menettämässä, kirjoittaa kansanedustaja Sanna Antikainen.

Strandman vaatii selvitystä Luonnonvarakeskuksen virhearvioista: ”Näin laajojen ja toistuvien virhearvioiden jälkeen luottamus ei voi olla itsestäänselvyys”
Luonnonvarakeskus on aiemmin viestinyt, että Suomen metsät olisivat muuttuneet päästölähteeksi. Nyt uusien laskentojen ja menetelmäpäivitysten jälkeen metsät ovatkin osoittautuneet hiiltä sitoviksi. Tämä ei ole monille suomalaisille uusi tieto, sillä metsien kasvun ja hiilen sitoutumisen todellinen tila on ollut pitkään metsänomistajien ja alan toimijoiden tiedossa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman syyttää Luonnonvarakeskusta harhaanjohtavista laskelmista.

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen pitää julkisuuteen noussutta Torniossa palvelukodissa paljastunutta vanhuksen kaltoinkohtelua sietämättömänä julmuutena, jota suomalaisen yhteiskunnan ei tule hyväksyä. - Hoitajien kohdistama väkivalta vanhukseen on tuomittavaa. Tällainen tapaus mustamaalaa vanhustenhoitoa ja myös niitä hyviä hoitajia, joita kuitenkin Suomessa on enemmistö, Juvonen sanoo.

Opiskelijamaahanmuutto kiristyy – Purra: ”Suomi astuu taas askeleen kauemmaksi järjettömyydestä”
Hallitus käynnistää ensi vuonna lainvalmistelun, jolla opiskelijamaahanmuuton ehtoja ja perheenjäsenten maahantuloa kiristetään selvästi. Tieto tulevasta uudistuksesta on jo kulkeutunut maailmalle, valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kirjoittaa.














