

MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaiset moittii hallitusta puuttuvista työllisyystoimista sekä kyvyttömyydestä priorisoida ja karsia julkisia menoja: ”Velkaantuva Suomi ei voi jatkaa rahan kippaamista maailmanparantamiseen”
Elvytyspakettiäänestyksen lisäksi tällä viikolla eduskunnassa käsitellään myös kokoomuksen välikysymys hallituksen puoliväliriihen tuloksista – tai niiden puutteesta. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho huomautti maanantaina tuumaustunnilla, että kokoomuksen välikysymys samalla tukee hallituksen eräitä virheratkaisuja, kuten linjausta työperäisen maahanmuuton dramaattisesta lisäämisestä.
Perussuomalaiset eivät lähde mukaan kokoomuksen välikysymykseen. Jussi Halla-aho viittaa puoliväliriihessä tehtyyn linjaukseen työperäisen maahanmuuton dramaattisesta lisäämisestä, jota kokoomuskin kannattaa.
– Kuten olemme monissa yhteyksissä huomauttaneet ja osoittaneet, kyse on nimenomaan heikosti koulutetun tai kouluttamattoman halpatyövoiman maahantuonnista. Se muodostaa jo nyt selkeän valtaosan Suomeen tulevasta työperäisestä muutosta, vaikka niin vasemmisto kuin elinkeinoelämäkin horisevat huippuosaajista.
Huippuosaajia Suomeen saadaan vähänlaisesti. Halla-aho muistuttaa, että tosiasiassa Suomeen tullaan töihin enimmäkseen siivous-, rakennus- ja ravintola-alalle.
– Nämä työt ovat sinänsä tärkeitä, mutta maahanmuutolla halutaan pitää palkkataso matalana. Laskun maksaa yhtäältä suomalainen duunari, joka ei pysty kilpailemaan halpatuonnin kanssa ja toisaalta kaikki veronmaksajat, koska halpatyöläiset kuormittavat julkista taloutta sen sijaan että kannattelisivat sitä. Heidän työllisyysasteensa romahtaa muutaman vuoden maassaolon jälkeen, kun he hoksaavat, että saman rahan saa käteen tekemättä mitään. Tilalle tuodaan uusia halpatyöläisiä.
Halpatyön maahantuonti ei ole yhteiskunnan edun mukaista
Merkillepantavaa on se, että perinteiset työväenpuolueet SDP ja vasemmisto tukevat kehitystä halpatyövoiman maahantuonnista.
– Ne sanovat pitävänsä kiinni ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnasta, mutta todellisuudessa hallitus puhkoo siihen koko ajan uusia reikiä. Laittomasti maassa oleville ja niin sanotuille ihmiskaupan uhreille rakennetaan lainsäädännöllä ohituskaistaa suomalaisille työmarkkinoille.
– Puoliväliriihessä päätettiin yhtenäistää alueellisia saatavuusharkintakriteerejä. Tämä tarkoittaa suomeksi sitä, että Uudenmaan kaikkein liberaaleimmat käytännöt laajennetaan valtakunnalliseksi. Saatavuusharkinnasta ei säily muuta kuin nimi, Halla-aho sanoo.
Halvan työvoiman ylitarjonta ei ole yhteiskunnan eikä julkisen talouden edun mukaista.
– Kun suorittavassa työssä palkat pidetään matalana, eri yhteiskuntaryhmien tuloerot kasvavat, millä on negatiivisia sosiaalisia seurauksia, etenkin kun tietyistä aloista tulee maahanmuuttaja-aloja ja sosioekonomiset ryhmät etnistyvät.
– Halpatyövoiman ylitarjonta myös jarruttaa tuottavuuden kasvua, kun työnantajilla ei ole kannustinta investoida tehokkuuteen ja teknologiaan. Tämä kaikki on nähty Ruotsissa, joka liberalisoi työperäisen maahanmuuton reilu 10 vuotta sitten ja katuu sitä nyt.
Kuinka monen pitää kuolla?
Maahanmuuttoon liittyen on syytä mainita myös laajasti uutisoidut väkivaltarikokset, joissa tekijät ovat pääsääntöisesti maahanmuuttajia.
– Poliisi myöntää, että on nähtävissä jengiytymisen ja järjestäytymisen merkkejä. Tässäkin kehityksessä Suomi tulee kymmenisen vuotta Ruotsin perässä. Enää ei tarvitse kysellä, pitääkö jonkun kuolla ennen kuin meillä otetaan pää puskasta. Oikea kysymys on, kuinka monen pitää kuolla ennen kuin pää otetaan puskasta, Halla-aho sanoo.
Hallituksen käsi taas autoilijan ja omakotiasujan taskussa
Puoliväliriihessä keskusta sai palkinnoksi teatteristaan hiukan tekohengitystä turvealalle. Alan toimijat totesivat, että pienellä tukipaketilla ei ole käytännön merkitystä.
Halla-aho muistuttaa, että hallitus aikoo kompensoida turvepäätöksen kiristämällä ilmastolinjaa jossakin toisaalla.
– Mistä tarkkaan ottaen, sitä ei meille vielä kerrottu, mutta turvallisen arvaus on, että hallituksen käsi on taas kohta autoilijan ja omakotiasujan taskussa.
Jos haluat muutosta, käy äänestämässä
Perussuomalaiset esittää välikysymyskeskustelun yhteydessä oman epäluottamuslauseensa, jossa puolue nostaa esille puuttuvien työllisyystoimien lisäksi hallituksen haluttomuuden ja kyvyttömyyden priorisoida ja karsia julkisia menoja.
– Velkaantuva Suomi, jossa työntekijä ja yrittäjä kärsivät erittäin korkeasta verotaakasta ja koronan aiheuttamista sulkutoimista, ei voi samaan aikaan jatkaa rahan surutonta kippaamista maailmanparantamiseen.
– Räikeänä esimerkkinä on mainittava kehitysapu, jota Suomi maksaa tänäkin vuonna 1 200 miljoonaa euroa. Se on yhtä paljon kuin kahden seuraavan vuoden budjettikehyksen ylitykset yhteensä. Muutamien kymmenien miljoonien säästöistä tai lisäyksistä saadaan hallituskriisi aikaan, mutta sadat miljoonat ja miljardit ovat pikkurahaa, kun veronmaksajan rahaa lapioidaan kankkulankaivoihin. Juuri tämä, näkemys prioriteeteista, erottaa perussuomalaiset kaikista muista. Juuri tähän asiaan voit ottaa kantaa kesäkuun vaaleissa. Jos haluat muutosta, käy äänestämässä, Halla-aho sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- jengiytymimen omakotitaloasujat miljardit työllisyystoimet autoilijat yrittäjät työntekijät veronmaksajat tulonsiirrot halpatyövoima Puoliväliriihi ilmastopolitiikka Sosiaaliturva Turvallisuus perussuomalaiset Poliisi hallitus talous Jussi Halla-aho kehitysapu maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset tukee kansalaisaloitetta kansanäänestyksen järjestämisestä elpymispaketista: ”Kansanäänestyksen järjestäminen on kansalaisille tärkeä asia”

Kokoomus hajallaan kuin varpusparvi EU-elvytyspaketin vuoksi: Linjattomuudesta tuli uusi linja, kenttäväki raivoissaan venkoilusta – Petteri Orpon johtajuus murenemassa

Keskusta ja vasemmisto sekä hallituksen tueksi rynnännyt kokoomus ylistivät vuorotellen EU-elvytyspakettia Ylellä – perussuomalaiset muistutti ikävistä tosiasioista – ”Talouskurilla on pyyhitty pöytää”

Putkonen: Eduskunnassa käydään Suomen viides itsenäisyystaistelu – ”Tämä viikko on vaaran viikko”

Eduskunta äänestää tällä viikolla 750 miljardin EU-elvytyspaketista, perussuomalaiset pyrkii kaatamaan paketin – Mäkelä: ”Nyt on aika puhaltaa peli poikki ja sanoa, että tämä ei käy”

Halla-aho: Poliitikkojen keskuudessa on kehittynyt uhriutumiskulttuuri, jossa mikä tahansa omaan toimintaan kohdistuva kritiikki tulkitaan epäasialliseksi

Keskustelu elpymispaketista alkoi – Halla-aho tyrmäsi hallituksen ja kokoomuksen väitteet: Paketti ei liity koronaan, ei ole kertaluonteinen eikä elvytä

Halla-aho: Miksi hallitus kieltäytyy kertomasta eduskunnalle, kuka EU:sta esitti Suomelle uhkauksia ennennäkemättömistä seurauksista, jos elvytyspaketti ei mene läpi?

Meri: Joko me annamme kehitysapua EU-jäsenmaillekin?
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

Kohuprofessori Jason Arday löydettiin kuolleena
Cambridgen yliopiston plagiointikohun keskiössä viime viikkoina ollut 41-vuotias professori Jason Arday on kuollut. Arday löytyi elottomana Etelä-Lontoosta perjantaina iltapäivällä.

SDP lupaa veronkiristyksiä ja aikoo palauttaa rahat järjestörälssille
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa olevansa valmis perumaan useita Orpon hallituksen talouspäätöksiä. Konkreettisia menoleikkauksia SDP ei ole edelleenkään löytänyt.

Woket taas vauhdissa: Suomen Akatemian brittiesikuva myöntää miljoonarahoituksen homopornon tutkimiseen, vetää rahat pois avaruusteknologialta
Äskettäin Jason Ardayn tapaus nosti tapetille kysymyksen tiedemaailman kyvystä tunnistaa omat harhansa. Britanniassa samaa keskustelua käydään koko tiedepolittiikan laajuudeltauseissa eturivin medioissa. Suomen Akatemiaa muistuttava Britannian julkinen tiederahoituselin myönsi äskettäin lähes miljoona puntaa homopornon kulttuurihistorian tutkimiseen samalla kun Jodrell Bankin kuuluisalta radioteleskooppiverkolta leikattiin rahoitusta.

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu on vaatinut näkyvästi avoimuutta politiikan rahoitukseen. Hopsun puolison vastaperustetun yhtiön 290 000 euron sopimus Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa syntyi ilman kilpailutusta eikä näkynyt missään julkisessa vaikuttamisrekisterissä. Torstaina hyvinvointialue perui koko hankinnan.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Seppänen tyrmää vaatimukset sharia-laista länsimaissa: ”Suomessa laki on kaikille sama”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen ihmettelee, miksi ne, jotka haluavat elää šaria-lain sääntöjen mukaisesti, tulevat länsimaihin sitä vaatimaan. Seppäsen mukaan islamin oikeusperinne eli šaria sotii monilta osin Suomen perustuslakia, demokratiaa ja sukupuolten yhdenvertaisuutta vastaan. Seppänen muistuttaa uskonnonvapauden tarkoittavan oikeutta harjoittaa omaa uskontoa, ei lupaa rakentaa maahan Suomen lain syrjäyttävää rinnakkaista oikeusjärjestelmää.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.
Uusimmat

Kohuprofessori Jason Arday löydettiin kuolleena

Rydman uudesta STEA-asetuksesta: ”Suomalainen veronmaksaja voitti”
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









