

MATTI MATIKAINEN
Halla-aho: Miksi hallitus kieltäytyy kertomasta eduskunnalle, kuka EU:sta esitti Suomelle uhkauksia ennennäkemättömistä seurauksista, jos elvytyspaketti ei mene läpi?
Hallitus pelotteli äskettäin kansanedustajia vuotamalla Ylelle EU:sta saatuja uhkauksia ”ennennäkemättömistä seurauksista”, jos pakettia ei hyväksyttäisi. – Tällainen toimintatapa on nolo ja tuo mieleen vuoden 1961 noottikriisin, jossa istuvan presidentin jatkokausi turvattiin tilaamalla Neuvostoliitolta uhkaus sotilaallisista konsultaatioista, Jussi Halla-aho sanoo.
Eduskunta päättää tällä viikolla 750 miljardin euron koronaelpymispaketista, jonka väitetään olevan kertaluonteinen. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoi maanantaina tuumaustunnilla, että ilmaisu on harhaanjohtava.
– Paketti ei ole kertaluonteinen, se ei liity koronaan eikä se elvytä. Huomiota on kiinnitettävä sekä pakettiin itseensä että kyseenalaiseen tapaan, jolla sitä eduskunnalle ja kansalaisille markkinoidaan – ja jolla hallitus ja hallituspuolueet ovat sitä eduskunnassa edistäneet.
– Erittäin kyseenalaisena voidaan pitää sitä, että elpymispaketti, joka muuttaa periaatteellisella tavalla unionin luonnetta, on leivottu osaksi budjettia sen sijaan että se käsiteltäisiin erillisenä instrumenttina. Näin saadaan luotua asetelma, jossa paketin vastustaminen leimataan koko rahoituskehyksen vastustamiseksi.
Suomi on EU:ssa ikuinen nettomaksaja
Etenkin keskusta on ahkerasti myynyt pakettia hupenevalle kannattajakunnalleen absurdilla argumentilla: jos ette hyväksy miljardien kippaamista Italiaan ja Espanjaan, Suomelta jäävät rakennerahat ja maataloustuet saamatta.
Halla-aho sanoo, että oikeasti ihmiset eivät ole näin tyhmiä.
– Suomi maksaa elpymisrahastoon lähes 7 miljardia euroa ja saa sieltä alle kolmanneksen takaisin. Vaikka unohdettaisiin elpymispaketti, Suomi ei saa EU:sta sentin latia, koska Suomi on ikuinen nettomaksaja. Kaikki EU:sta ”saatavat” rakenne- ja maataloustuet ovat suomalaisilta verotettua rahaa.
Viimeisenä keinona elpymispaketin puolesta hallitus pelotteli kansanedustajia vuotamalla Ylelle EU:sta saatuja uhkauksia ”ennennäkemättömistä seurauksista”, jos pakettia ei hyväksyttäisi.
– Tällainen toimintatapa on nolo ja tuo mieleen vuoden 1961 noottikriisin, jossa istuvan presidentin jatkokausi turvattiin tilaamalla Neuvostoliitolta uhkaus sotilaallisista konsultaatioista, Halla-aho muistuttaa.
Hallituksella tapana jättää vastaamatta kysymyksiin
Tunnetusti Sanna Marinin hallituksen tapoihin ei kuulu vastata kysymyksiin, esitti niitä oppositio tai media. Siksi Halla-aho esittääkin julkisesti muutaman kysymyksen:
– Eduskunnalla on oikeus saada hallitukselta tarvitsemansa tiedot, vaikka ne olisivat salaisia. Miksi hallitus ei kerro eduskunnalle, kuka kyseisen uhkauksen on esittänyt ja kenelle?
– Jos tämä tieto on salainen, miksi valtioneuvoston kanslia ei ole tehnyt tutkintapyyntöä sen vuotamisesta Ylelle? Viittaan erääseen samankaltaiseen tapaukseen. Syksyllä 2019 hallitus ja poliisin ylin johto valehtelivat eduskunnalle, että niiden tiedossa ei ole operaatiota al-Holin leirillä olevien Isis-naisten kotiuttamiseksi. Pian tämän jälkeen Yle julkaisi sille vuodetun dokumentin, joka vahvisti, että juuri tällainen operaatio oli olemassa. Sen oli allekirjoittanut poliisiylijohtaja, ja operaatiossa olivat mukana useat ministeriöt. Sen sijaan, että hallitus tai poliisin ylin johto olisivat eronneet jäätyään housut nilkoissa kiinni, salaisen asiakirjan vuodosta tehtiin tutkintapyyntö. Esitutkinta lopetettiin vasta tänä keväänä tuloksettomana.
– Mistä tämä ristiriita kumpuaa? Miksi hallitus ei tee tällä kertaa tutkintapyyntöä salaisen asiakirjan vuotamisesta? Siksikö, että valtioneuvoston kanslia on itse vuotanut tiedon edistääkseen poliittisia tavoitteitaan, vaiko siksi, että kyseinen uhkaus on sepitetty? En tiedä, kumpi vaihtoehto on pahempi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- EU-tukipaketti miljardit uhkailu nettomaksajat veroeurot Isis-naiset salailu Sanna Marin Suomi Yle perussuomalaiset hallitus talous Jussi Halla-aho eduskunta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kokoomus hajallaan kuin varpusparvi EU-elvytyspaketin vuoksi: Linjattomuudesta tuli uusi linja, kenttäväki raivoissaan venkoilusta – Petteri Orpon johtajuus murenemassa

Keskusta ja vasemmisto sekä hallituksen tueksi rynnännyt kokoomus ylistivät vuorotellen EU-elvytyspakettia Ylellä – perussuomalaiset muistutti ikävistä tosiasioista – ”Talouskurilla on pyyhitty pöytää”

Antikainen: Jos Suomea on uhkailtu EU:n suunnalta, olisi syytä kertoa kaikille, kuka uhkauksen on esittänyt

Putkonen: Eduskunnassa käydään Suomen viides itsenäisyystaistelu – ”Tämä viikko on vaaran viikko”

Perussuomalaiset moittii hallitusta puuttuvista työllisyystoimista sekä kyvyttömyydestä priorisoida ja karsia julkisia menoja: ”Velkaantuva Suomi ei voi jatkaa rahan kippaamista maailmanparantamiseen”

Eduskunta äänestää tällä viikolla 750 miljardin EU-elvytyspaketista, perussuomalaiset pyrkii kaatamaan paketin – Mäkelä: ”Nyt on aika puhaltaa peli poikki ja sanoa, että tämä ei käy”

Halla-aho: Poliitikkojen keskuudessa on kehittynyt uhriutumiskulttuuri, jossa mikä tahansa omaan toimintaan kohdistuva kritiikki tulkitaan epäasialliseksi

Keskustelu elpymispaketista alkoi – Halla-aho tyrmäsi hallituksen ja kokoomuksen väitteet: Paketti ei liity koronaan, ei ole kertaluonteinen eikä elvytä

Niemi: Elvytysrahan pumppaaminen EU:n kautta kiertävään näennäistoimintaan ei rakenna kestävää yritystoimintaa
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












