Perussuomalaiset Naiset vaatii välittömiä toimia lapsiin kohdistuneen seksuaaliväkivallan kitkemiseksi. Pelastakaa Lapset y:n mukaan tänä vuonna on tehty jopa yli 30 000 ilmoitusta eri kanavissa leviävistä kuvista ja videoista, joissa epäillään lapsen olevan seksuaalirikoksen kohteena.

– Tätä on kamaluudessaan vaikea uskoa todeksi. Teko, puhumattakaan sen kuvaamisesta, on niin kuvottava, että hiljaiseksi vetää puhumattakaan siitä, että ilmoituksia on kymmeniä tuhansia, Perussuomalaisten naisten puheenjohtaja, kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa kommentoi.

Rangaistukset oikealle tasolle

Tyypillisesti uhrina on julkisuudessa olleiden tietojen mukaan alle 14-vuotias lapsi, joita on houkuteltu ansaan ja kuvattu jopa läheisen ihmisen toimesta.

Perussuomalaisten Naisten mukaan ensimmäisenä tällaisten tekojen rangaistukset tulee saattaa oikeudenmukaiselle tasolle.

– Perussuomalaiset on juuri julkaissut kriminaalipoliittisen ohjelman, jolla puuttuisimme rajusti tällaisista rikoksista tuomittaviin rangaistuksiin. Nykyinen rangaistustaso ei vastaa kansan oikeudentuntoa, Elomaa toteaa.

Ammattilaisten resurssit kuntoon

Toiseksi Perussuomalaiset Naiset vaatii valtakunnallista kampanjaa, joilla tekoja ennaltaehkäistään varoittamalla lapsia ja nuoria.

– Usein lapset joutuvat uhreiksi tavalla tai toisella sosiaalisen median tai muun internetin kautta. Lapsi ei osaa erottaa vielä ansaa. Tässä myös vanhemmilla on iso rooli lastensa opettamisessa ja sen tarkkailemisessa, minkälaisia keskustelukumppaneita lapsilla on.

– Kolmanneksi on lisättävä poliisin ja sosiaalitoimen resursseja, jotta tekijöitä saadaan kiinni – mielellään ennen tekoa. Se vaatii tarkkailua ja pitkäjänteistä työtä, Elomaa sanoo.

Rikollisille kuria, lapsille suojelua

Perussuomalaiset naiset kannustaakin viranomaisia aloittamaan valtakunnallisen kampanjan lasten suojelemiseksi.

– Ilmoitukset seksuaalirikoksista kasvavat, jengirikollisuus kaduilla lisääntyy ja koulurauha on usein mennyttä. Nyt tarvitaan kokonaisvaltainen ryhtiliike. Rikollisille kuria ja lapsille suojelua, Perussuomalaiset Naiset vaatii.

SUOMEN UUTISET