

Perussuomalaiset: Rauman paperiduunarit ensimmäiset Rinteen ilmastopolitiikan uhrit
UPM on sulkemassa paperikoneen Rauman tehtaalta kuluvan vuoden loppuun mennessä. Yhtiö perustelee päätöstä heikolla kustannustehokkuudella, kun kuljetuskustannukset ovat yhä kasvamassa ja energian hintaan liittyy epävarmuutta. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä pitää päätöstä merkkinä Suomen liian kireästä ilmastopolitiikasta.
– Metsäteollisuus on Suomen viennin selkäranka. Itseään työväenpuolueeksi väittävillä sosiaalidemokraateilla ja pääministeri Antti Rinteellä on nyt näytön paikka. Ohjaako hallitusta ilmastohöttö, vai suomalaisen työntekijän asia? perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jani Mäkelä kysyy.
Kilpailukyky jo valmiiksi heikko
Mäkelä korostaa, että Suomessa ympäristöasiat on hoidettu hyvin ja että teollisuuden pitäminen maassa on suorastaan ekoteko. Mäkelän mukaan työpaikat siirtyvät muun muassa ympäristöverojen korotusten myötä halpamaihin, joissa ympäristöstä tai työntekijästä ei välitetä.
– Suomessa teollisuuden kilpailukyky on muihin maihin verrattuna jo nyt todella heikko. Vastakkainasettelun aika ei ole ohi, sillä työpaikat voivat olla joko Suomessa tai sitten jossain muualla. Perussuomalaisten linja on selvä – kaikki voitava on tehtävä, jotta työpaikat pysyvät Suomessa, Mäkelä toteaa.
Suomi on harvaan asuttu maa
Mäkelä huomauttaa myös, että Suomen tulee EU-puheenjohtajakautena varmistaa, että Suomen asema harvaan asuttuna maana ymmärretään. Mäkelä toimii suuren valiokunnan varapuheenjohtajana, joka käsittelee eduskunnassa EU-asioita.
– EU ei saa viedä meiltä mahdollisuutta hyödyntää metsävarojamme, vaan sen tulee tukea viennillemme elintärkeitä väyläyhteyksiä sekä tiehankkeita. Aikooko hallitus pitää teollisuuden kilpailukykyisenä ja hylätä ajatukset sitä rankaisevista ympäristöveroista? Tähän kysymykseen haluaisin vastauksen pääministeriltä, Mäkelä kuittaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kuljetuskustannukset paperikone Rauma ympäristöverot duunarit työpaikat sosiaalidemokraatit Jani Mäkelä Antti Rinne ilmastopolitiikka Metsäteollisuus perussuomalaiset hallitus Kilpailukyky
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Polttoaineveron korotus kurittaa etenkin haja-asutusalueiden asukkaita

Putkonen: Ilmastokiihkoilijat käyttävät nuoria ihmiskilpinä realismia vastaan – ahdistuksen sijaan nuorten kannattaisi olla ylpeitä Suomen ilmastosaavutuksista

Muut puoluejohtajat esittävät kireää ilmastopolitiikkaa – Halla-aho: Liika kunnianhimo ajaa teollisuuden eniten saastuttaviin maihin

Polttoainelasku kallistumassa jo ensi vuonna – Meri: ”Järkyttävää tavallisen kansalaisen kyykyttämistä”

Rauman paperitehtaalla haikeat tunnelmat: Paperikoneeseenkin voi ”kiintyä”

Putkonen: Rinteen ja Kulmunin ilmastopolitiikka ajaa suomalaiset duunarit kilometritehtaalle

Hakkaraisen tyly tuomio YK:n ilmastokokouksesta: ”Kumipäiden kokoontumisajot vailla konkretiaa”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää