

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Oikeus kielsi myös kotihoidon lakon – eduskunnan enemmistö halusi silti näyttää hoitajille kaapin paikan
Eduskunta äänesti maanantaina hallituksen esityksestä koskien hoitajien pakkotyölakia. Perussuomalaisten kansanedustajat Arja Juvonen, Kaisa Juuso ja Minna Reijonen ihmettelevät, miksi lakia ei vedetty pois, vaikka teho-osastojen lakon lisäksi myös kotihoidon lakko kiellettiin oikeudessa.
– Käsittelyn aikana saimme tiedon, että oikeus oli kieltänyt myös Helsingin kotihoitoon kaavaillun lakon. Tämän tiedon myötä viimeinenkin oikeutus pakkolailta poistui. Tästä huolimatta hallitus ei vetänyt esitystään pois, vaan junttasi lain voimaan. Hoitajia jäivät tukemaan ainoastaan perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja viisi vasemmistoliiton kansanedustajaa. Vaikuttaa siltä, että kaapin paikan osoittamisesta hoitajille tuli hallitukselle arvovalta- ja kokoomukselle arvokysymys, Arja Juvonen, Kaisa Juuso ja Minna Reijonen pohtivat.
Pahentaa vastakkainasettelua ja katkeruutta
Perussuomalaiset eivät hallituksen perusteluja lain välttämättömyydestä sulattaneet.
– Tämä laki ainoastaan pahentaa vastakkainasettelua ja katkeruutta, hoitajat ovat syystäkin loukkaantuneita. Hallitusta kiinnostaa potilasturvallisuus ainoastaan tekosyynä lakon murtamiselle. Suomessa kirjattiin viime vuonna yli 9 000 potilasvahinkoa, siis yli 24 joka päivä. Tämä ei hallitusta kiinnostanut, vaan hallitus alkoi puhua potilasturvallisuudesta vasta, kun hoitajat vaativat lisää palkkaa ja uhkasivat mennä lakkoon.
– Hallitus on ratkaissut hoitoalan ongelmia ainoastaan paperilla, eikä hallitus pysty toteuttamaan säätämäänsä hoitajamitoitusta käytännössä. Huonoin mahdollinen päätös tässä tilanteessa on lytätä hoitajat ja osoittaa heille, että he ovat tasan niin tärkeitä, että heidät pakotetaan töihin, mutta eivät niin tärkeitä, että heille pitäisi maksaa kunnollista palkkaa. Mitään ymmärrystä tai tukea naisvaltaisten alojen pienipalkkaisille ja ammattitaitoisille työntekijöille ei naisvaltaiselta hallitukselta löytynyt, Juvonen moittii.
Suomalaisia hoitajia arvostetaan ulkomailla
Suomalaisia hoitajia arvostetaan kaikkialla muualla paitsi Suomessa.
– Yhä useampi hoitaja uupuu työssään ja moni on hakeutumassa toiselle alalle tai töihin naapurimaihin. Lapissa Ruotsin puolelle siirtyvä lähihoitaja saa palkkaansa tuhannen euron korotuksen, sairaanhoitaja vieläkin enemmän, Norjan palkoista tai työehdoista puhumattakaan. Suomalaisten hoitajien ammattitaitoa arvostetaan ulkomailla, mutta Suomessa ei, ja ratkaisuksi tarjotaan filippiiniläishoitajien palkkaamista, joka ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa, koska hoitajapula on kuitenkin kansainvälinen ilmiö.
– Pelkästään vanhuspalveluihin tarvittaisiin 30 000 uutta työntekijää tällä vuosikymmenellä, mutta valtio ja kuntatyönantaja kiihdyttävät tällä pakkotyölailla joukkopakoa entisestään ja ajavat nykyisetkin hoitajat vuokratyöfirmoihin paremman palkan ja joustavamman työajan toivossa. Tämä ei ole ratkaisuhakuista eikä pitkäjänteistä. Hallituksella on rahaa vaikka mihin toisarvoiseen, mutta rahat loppuvat aina juuri silloin, kun on kyse hoitajien palkoista, Juuso ihmettelee.
Työn houkuttelevuutta lisättävä
Pitkällä tähtäimellä ainoa ratkaisu hoitajapulaan on lisätä hoitotyön houkuttelevuutta.
– Tilanne, jossa monet koulutetut ja ammattitaitoiset hoitotyön ammattilaiset vaihtavat alaa huonojen työolojen takia, on Suomen kannalta kestämätön. Palkkatasomme on jäänyt pahasti jälkeen muista Pohjoismaista ja moni lähtee ulkomaille töihin, koska siellä myös työoloihin kiinnitetään enemmän huomiota. Meillä on vakava ongelma hoitoalan veto- ja pitovoiman suhteen, ja hallituksen välinpitämätön tai jopa syyllistävä suhtautuminen hoitoalan ongelmiin vain pahentaa tilannetta entisestään.
– Tein asiasta kirjallisen kysymyksen, johon vastatessaan ministeri Krista Kiuru puhui koulutuksesta, hyvästä johtamisesta ja työhyvinvoinnista. Ministeri ei kuitenkaan vastannut, mitä näiden asioiden eteen aiotaan tehdä. Hallituspuolueiden vaalipuheet eivät ole toteutuneet missään muodossa, vaikka aikaa korjata hoitajien asiat olisi ollut jo yli kolme vuotta. Suurista puolueista ainoastaan perussuomalaiset antoi tukensa hoitajille, Reijonen kiteyttää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- työhyvinvointi ulkomaalainen työvoima vastakkainasettelu arvostus johtaminen hoitajapula hoitajamitoitus hoitajat pakkolaki palkka sosiaali- ja terveysvaliokunta kotihoito Kaisa Juuso Minna Reijonen Krista Kiuru Terveydenhuolto perussuomalaiset SDP Arja Juvonen hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Potilasturvallisuus ratkaistaan riittävällä rahoituksella, ei pakkolailla

Juuso: Ei pakkolakeja hoitajille – hoivakriisi pahenee entisestään

Hallitus runnoi läpi hoitajien pakkolain – ”Sanna Marinin puheet haihtuvat savuna ilmaan kuin Antti Rinteen vappusatanen”

Terveydenhuollon työntekijöiden työolosuhteet on saatava kuntoon – Arja Juvonen: Lääkärit ja hoitajat nääntyvät tietojärjestelmä Apotin edessä

Koko terveydenhoidon sektori romahtamassa – Arja Juvonen vaatii eduskuntaa koolle: ”Pääministeri Marinin on annettava ilmoitus terveydenhuollon kriisiytymisestä ja kantokyvystä”

Meillä on asiaa -videohaastattelussa: Arja Juvonen ja Kaisa Juuso keskustelemassa hoitajien pakkolaeista

Juvonen: Sopu hoitoalalle helpotus – terveydenhuolto on huoltovarmuustekijä ja ammattitaitoinen suomalainen hoitaja kova tekijä

Koskela moittii epärealistista hallituspolitiikkaa: Hallitus osaa asettaa tavoitteita, mutta ei anna mahdollisuutta saavuttaa niitä

Perussuomalaiset: Marinin hallitus epäonnistui vastaamaan vanhuspalveluiden kriisiin
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
















