

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Työttömyysetuuksien maksatusta nopeutettava poikkeuslailla
Tiistaina yt-neuvotteluiden piirissä oli TEM:n tietojen mukaan jo liki 403 000 suomalaista. Perussuomalaiset kansanedustajat sosiaali- ja terveysvaliokunnassa esittävät määräaikaista poikkeuslakia nopeuttamaan työttömyysetuuksien käsittelyä.
– Koronakriisin takia lomautus tai irtisanominen uhkaa satojatuhansia suomalaisia ja hallitus ryhtyi sinänsä oikeansuuntaisiin toimenpiteisiin helpottaakseen palkkatulonsa menettäneiden asemaa. Hallitus ei kuitenkaan poistanut edellytystä työvoimapoliittisesta lausunnosta ennen työttömyysetuuden maksamista. Vaikka oikeus etuuteen syntyisi ensimmäisestä lomautus- tai työttömyyspäivästä lähtien, se ei pelasta tilannetta, jos rahojen saamista joutuu odottamaan viikkoja tai jopa kuukausia TE-toimistojen ja työttömyyskassojen ruuhkauduttua, perussuomalaisten kansanedustajat sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, Arja Juvonen, Kaisa Juuso ja Minna Reijonen huomauttavat.
Lausunto tehtävä yrityskohtaisesti
TE-toimistojen ja työttömyyskassojen resurssit on mitoitettu normaalitilanteeseen, eikä siihen, että työttömien tai lomautettujen määrä kasvaa noin kuukauden aikana sadoilla tuhansilla.
– Keskeinen ongelma on se, että jokainen hakija tarvitsee henkilökohtaisen työvoimapoliittisen lausunnon, vaikka yritys irtisanoisi tai lomauttaisi samalla perusteella koko henkilöstönsä.
– Täsmäratkaisu tähän tilanteeseen olisi määräaikainen laki, joka mahdollistaisi sen, ettei jokaisen koronakriisin takia irtisanotun tai lomautetun työntekijän kohdalla erillistä työvoimapoliittista lausuntoa tarvittaisi, vaan lausunto tehtäisiin yrityskohtaisesti. Tämä vähentäisi TE-toimistojen työkuormaa merkittävästi ja nopeuttaisi tukien saamista maksatukseen, kolmikko esittää.
Käsittelyä nopeutettava kaikin keinoin
Prosessin nopeuttaminen on tarpeen, jotta ensisijaisen etuuden maksamisen viivästyminen ei aiheuttaisi ruuhkaa Kelan luukulle.
– Käsittelyä on pyrittävä nopeuttamaan kaikin keinoin, jotta ihmiset eivät joudu hakemaan toimeentulotukea, koska työttömyysetuuksien käsittely ja maksatus tökkii. Jos työvoimapoliittisia lausuntoja ei saada ajoissa ja työttömyyskorvausten maksatus viivästyy, ihmisten on pakko hakea muita etuuksia. Tällöin ruuhkautetaan tarpeettomasti Kela. Lisäksi maksatuksen viivästyminen voi aiheuttaa laajalti maksukyvyttömyyttä tai pakottaa ihmiset ottamaan pikavippejä, mikä pahentaa ongelmia entisestään, kansanedustajat varoittavat.
Perussuomalaiset tarjoaa hallitukselle täyden tukensa, jotta se valmistelisi välittömästi tarvittavat lainsäädännölliset ratkaisut nopeuttamaan etuuksien käsittelyä ja maksatusta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- käsittely poikkeuslaki TE-toimistot työttömyyskorvaus koronakriisi lomautukset työ- ja elinkeinoministeriö irtisanomiset Kaisa Juuso Minna Reijonen Kela perussuomalaiset Arja Juvonen työttömyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tommi on turhaan etsinyt töitä jo kuusi vuotta: ”Suomessa ei ole mitään työvoimapulaa, vaan meillä on pulaa oikeista työpaikoista, joihin pitäisi työllistää suomalaisia”

Perussuomalaisilta esitys tilapäiseksi laiksi: Huoltovarmuuden kannalta tärkeä kausityö ei vähentäisi kriisin aikana työttömyysetuuksia

Purra: Hallitus aikoo helpottaa matalapalkka-aloille saapuvaa maahanmuuttoa, vaikka rajamme ovat kiinni ja vaikka maa on pian täynnä lomautettuja ja työttömiä ihmisiä

Halla-aho: ”Sato ja ruokahuolto tuntuu olevan kiinni siitä, saadaanko tänne työntekijät Ukrainasta ja Vietnamista. Saarijärven Paavo ja kaltaisensa ihmettelisivät suuresti tällaista asetelmaa”

Mäkynen: Merkinnät maksuhäiriöistä keskeytettävä koronan ajaksi

Hallitus avaa työmarkkinoita ulkomaiselle halpatyövoimalle koronakriisin varjolla – ”Viljelijöitä höynäytettiin pahan kerran”
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.
















