

PS ARKISTO
Perussuomalaiset valtion talousarviosta: Kylmää kyytiä luvassa – kokonaisveroaste nousee, velka kasvaa ja työttömyys lisääntyy
”Pihtiputaan mummo” ja ”Jämsän äijä” kyselevät ihmeissään, missä viipyvät 0,7 hoitajamitoitus, hoitotakuu, tuhat lääkäriä ja 4 000 hoitajaa? aloitti perussuomalaisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi, kun eduskunnassa käytiin läpi valtion talousarviota.
– Peruspalveluministeri Krista Kiuru, te lupasitte Ylen Aamu-tv:ssä 3.7.2019 näistä esityksiä tämän syksyn aikana. Onko lupauksillenne käynyt samoin kuin vappusatasellenne ja vasemmistoliiton 101 euron opintorahan korotukselle? Katteettomia lupauksia, perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron pitänyt Toimi Kankaanniemi muistutti.
– Näiden sijaan hallitus lisää miljoonilla puoluetukia ja jatkaa kaikkien 83 poliittisen avustajansa palkkausta. Niitä perusteltiin EU-puheenjohtajuudella. Hallitus ei ole huomannut, että puheenjohtajuus päättyy tähän vuoteen.
Lisää velkaa, veroja ja työttömyyttä
Perussuomalaiset vaatii leikkauksia kaikkiin poliittisen toiminnan määrärahoihin ja poliittisten suojatyöpaikkojen karsimista.
– Moitimme myös vaalilupausten pettämistä. Meidän mielestämme valtion talousarvion voi tiivistää näin: kokonaisveroaste nousee, velka kasvaa ja työttömyys lisääntyy.
– OECD, komissio ja tänään Suomen Pankki ennustavat talouskasvun hidastumista. Hallitus ei tähän reagoi. Se on vastuutonta, Kankaanniemi totesi.
“Ottakaa vastuu, ministerit!”
Kankaanniemi huomautti, että ensi syksynä pitäisi olla 30 000 työpaikkaa lisää, mutta talousarvio tuhoaa eduskunnan tietopalvelun mukaan 5 000 työpaikkaa. Julkisen talouden tasapaino pitäisi saavuttaa vuonna 2023, mutta talousarvio kasvattaa alijäämää 2,2 miljardilla eurolla.
– Hallituksen kaksi päätavoitetta siis karkaa saavuttamattomiin. Tämä tietää seuraavalle hallitukselle vaikeita päätöksiä vuoden 2015 kevään tapaan.
– Hallitus ulkoisti työllisyyspolitiikkansa seitsemälle työryhmälle. Niissä ei ole puoleen vuoteen saatu aikaan muuta kuin kuntakokeilun jatkaminen. Hallitus alistuu etujärjestöjen orjaksi. Talouden tasapainotus- ja työllisyystavoite ovat erittäin tärkeitä, mutta toimenpiteet puuttuvat. Ottakaa vastuu, ministerit! Kankaanniemi vaati.
Hallitus ottaa velkaa ja myy valtion omaisuutta
SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta varoitti jo viime keväänä, että hallituksen työllisyystavoite ”lähes väistämättä johtaa sosiaaliturvan leikkauksiin”.
– Tällä tiellä ollaan. Jo ensi syksynä umpikuja uhkaa. Valtiovarainvaliokunnan mietinnössä varoitetaan, että ”julkiseen talouteen ei synny sellaista liikkumavaraa, jolla voidaan varautua tuleviin tapahtumiin ja väestön ikääntymisestä aiheutuviin mittaviin menopaineisiin”. Tämä varoitus on syytä ottaa vakavasti.
– On huolestuttavaa, että hallitus ottaa velkaa ja myy valtion omaisuutta ja käyttää näitä varoja kulutusmenoihin. Näin tekee vain hullu mies Huittisista ja Marinin-Kulmunin vasemmistohallitus! Syövät enemmän kuin tienaavat! Kankaanniemi totesi.
Palkkatuki syrjäyttää aitoja työpaikkoja
Perussuomalaiset ihmettelevät, miksi hallitus ei ole puuttunut edes kohtaanto-ongelmaan jo nyt. Esimerkiksi kohtuuhintaisen asuntotuotannon määrä romahtaa ensi vuonna. Muuttotukeen löytyy hyvin niukasti rahaa. Yritysten poisto-oikeuksia helpotetaan hyvin rajatusti. Tutkimus, kehitys ja innovaatiot jäävät riittävää rahoitusta vaille.
– Hallitus lupaa palkkatukea, mutta se sopii vain vajaatyökykyisille. Muutoin se on kallis keino ja se syrjäyttää aitoja työpaikkoja.
– Korot ovat nollassa, mutta siitä huolimatta investoinnit ovat jäissä. Syy on luottamuksen puute, joka kohdistuu punavihreään hallitukseen. Se palautuu vain teoilla, ei tyhjillä lupauksilla.
Perussuomalaiset vaatii pikaisia yritys- ja työllisyystoimenpiteitä.
– Julkistamme pian oman yli 80 kohdan työllisyystoimenpideohjelman työn ja yrittäjyyden edistämiseksi. Palaamme siihen pian.
Saastuttaja maksakoon päästöistä
Perussuomalaiset vaatii realistista ilmastopolitiikkaa. Se pitää olla suhteuttaa ongelmaan. Suomen päästöt ovat noin 1,1 promillea globaaleista päästöistä. ”Saastuttaja maksaa” on perussuomalaisten linja niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.
– Hallitus panee ilmastopolitiikkansa raskaimmin maaseudun vähävaraisten ihmisten sekä autoilijoiden ja yrittäjien maksettavaksi. Samalla intoilu uhkaa johtaa maailman puhtaimman tuotannon siirtymistä niihin maihin, joissa ei päästöistä välitetä. Missä viipyvät hiilitullit?
– Historian rajuin kuntatalouden kriisiytyminen on johtamassa jopa 2-5 prosenttiyksikön veroprosentin kiristyksiin, velanoton kasvuun, yt-neuvotteluihin, irtisanomisiin ja mm. vanhuspalvelujen ja koulupalvelujen heikkenemiseen, Kankaanniemi varoitti.
Veronkorotukset iskevät vähävaraisimpiin
Perussuomalaiset vaatii hallitukselta kiireesti kuntien tehtävien uudelleen arviointia, kunta-valtio-suhteen uudistamista ja valtiolta lisärahaa kuntapalveluihin. Myös aluepolitiikkaa on tehostettava. Alueellinen ja sosiaalinen eriarvoistumiskehitys on katkaistava.
– Tuemme lisäyksiä koulutukseen, perusturvaan ja eläkkeisiin. Sen sijaan polttonesteiden veron 250 miljoonan euron korotus lyö rajusti päin työllisyyttä, yrittäjyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Isku on pahin maaseudun vähävaraisille ihmisille, Kankaanniemi huomautti.
– Muistutamme, että hallitus kiristää talousarvioehdotuksensa mukaan kokonaisveroastetta ensi vuonna 0,3 prosenttiyksiköllä. Kuntaveron ja maksujen kiristykset tulevat vielä tämän päälle. Pieni- ja keskituloisen palkan- tai eläkkeen saajan käytettävissä oleva rahamäärä ei ensi vuonna kasva. Tämä on kohtuutonta vähävaraisia kohtaan.
Ei enää vastikkeetonta rahaa ulkomaille
Perussuomalaiset esittävät leikkauksia tehottomiin elinkeinotukiin, ei kuitenkaan maataloustukiin, joita EU leikkaa rajusti.
– Presidentti Mauno Koivisto totesi aikanaan, että valtio, jonka vaihtotase on negatiivinen ja joka velkaantuu, ei voi antaa vastikkeetonta rahaa ulkomaille. Niinpä esitämme leikkausta näihin määrärahoihin sosialidemokraattisen Koiviston neuvon mukaan, Kankaanniemi ehdotti.
– Perussuomalaisten vastalauseessa on 192 lausumaehdotusta. Ne ja määrärahaehdotuksemme ovat sosiaalisesti ja alueellisesti oikeudenmukaisia ja kansallista etuamme kestävästi edistäviä lisäyksiä ja vähennyksiä sekä toimenpiteitä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- perusturva valtion talousarvio Eläkkeet Investoinnit ilmastopolitiikka maataloustuki Toimi Kankaanniemi velka perussuomalaiset hallitus koulutus työttömyys verotus kuntatalous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ranne: Hallitusohjelmaa leimaa poliittinen pelkuruus

Simula: ”Hallitus syö kansan luottoa politiikkaan”

Turtiainen: Hallituksen sirkus käy kalliiksi suomalaiselle veronmaksajalle

Työllistymistä kuplamuovia poksuttelemalla – Purra: Hyötyä ainoastaan voittoa tekevälle firmalle

Talousennusteissa huima haitari kitukasvusta kaaokseen

EU varoittaa: Kansalaisia ei olla valmennettu hiilettömän teknologian mullistukseen

Halla-aho: Jos ilmastonmuutos ei teekään Suomesta Välimeren maata, niin punavihreä talouspolitiikka tekee – “Olemme hyvin vaarallisessa kierteessä”

Suomen talous supistui loppuvuonna – euroalueen talouskasvu lähes pysähtyi

Hallituksen työllisyystavoitteet puutaheinää – työelämän murros jo käynnissä
Viikon suosituimmat

Varapresidentti Vance puolusti sananvapautta ja demokratiaa – europoliitikot pöyristyivät
Yhdysvaltain varapresidentti piti perjantaina Münchenin turvallisuuskonferenssissa puheen, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Valtamedia ja EU-poliitikot pitävät sitä "hyökkäyksenä" Eurooppaa vastaan. Monet tavalliset ihmiset pitävät J. D. Vancen sananvapautta ja demokratiaa puolustanutta puhetta vaikuttavimpana puheenvuorona mitä Euroopassa on pitkään aikaan kuultu.

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi
Saksan liittopäivävaalitaistelussa on siirrytty loppufinaaliin. Kansalaisten vaali-innostus on merkittävästi korkeammalla kuin edellisissä vaaleissa syykuussa 2021. Afganistanilaisen turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kuumentaa tunnelmia entisestään. Vaihtoehtopuolueen kanssa yhteistyöstä kieltäytyvät kristillisdemokraatit ovat menettämässä suuresta suosiostaan huolimatta historiallisen mahdollisuutensa muokata Saksan politiikkaa porvarilliseen suuntaan.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

Teemu Keskisarja: Nälkä-Suomi säästyi kehitysavun kiroukselta, supisuomalaiset ihmiset ottivat vastuun omasta elämästään (video)

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.

Hoitajat kerskuivat somessa juutalaisten murhaamisella australialaisessa sairaalassa – ”Sairasta, iljettävää ja häpeällistä”
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?
Tiedotusvälineissä on uutisoitu hiljattain poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrän merkittävästä kasvusta Suomessa viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että tietyt kansalaisuudet ovat olleet jatkuvasti tilastoissa yliedustettuina siihen nähden, kuinka paljon heitä on Suomessa.

Saksa kielsi arabiankieliset julisteet ja iskulauseet mielenosoituksissa
Häiriökäyttäytyminen ja jopa suoranaiset rikokset ovat olleet Saksassa kasvava ongelma Palestiinan puolesta järjestetyissä mielenosoituksissa. Iskulauseissa on vaadittu arabiaksi muun muassa Israelin ja juutalaisten tuhoamista. Nyt viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.

Pekka Aittakumpu: Yhdysvaltain varapresidentti Vance osui herkkään paikkaan, koska hän oli oikeassa
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen ihmetteli Riikka Purran ja muiden perussuomalaisten myönteisiä kommentteja puheesta, jonka Yhdysvaltojen varapresidentti J.D. Vance piti Münchenissa. Erilaisena ja yllättävänäkin Vancen puhetta pitävä perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu pitää puheessa olennaisena asiana sitä, että Vance toi esiin Euroopan arvorappion. Monen on vaikea tunnustaa, että on menty väärään suuntaan.

Tutkimus: Brittinuoret pitävät maataan rasistisena – vain joka kymmenes olisi valmis sotimaan maansa puolesta
Puolet brittinuorista pitää maataan rasistisena ja vain joka kymmenes taistelisi maansa puolesta. Maahanmuutto on muuttanut yhteiskuntaa ja Lontoossa joka kahdestoista kadulla vastaan tulija on maassa laittomasti. Kansanedustaja Vigelius näkee tässä "woken ja länsimaisen itseinhon tuhoisat seuraukset".