

PS ARKISTO
Turtiainen: Hallituksen sirkus käy kalliiksi suomalaiselle veronmaksajalle
Marinin hallitus toi eduskunnan tietoon maanantain täysistunnossa hallitusohjelmansa. Hallitusohjelma on sama kuin Rinteen hallituksella. Odotetusti oppositiopuolueet arvostelivat ohjelmaa ja keskustelu kävi vilkkaana.
Perussuomalaisten kansanedustaja Ano Turtiainen tylytti hallitusta osin kyseenalaisista maailmanennätyksistä. Turtiaisella on itsellään maailmanennätys maastavedosta.
– Luulin eduskuntaan päästyäni, että maailmanennätykset ovat osaltani tässä elämässä tehty. Ei ollut. Kuulun nyt eduskuntaan, joka on leiponut jo tukun maailmanennätyksiä ennen kuin keväällä alkanut ensimmäinen vuosi ehti kulua loppuun.
Haavisto kuin purukumi tukassa
Turtiainen arvosteli myös vihreiden hallituskumppaneita ulkoministeri Pekka Haaviston toimista al-Holin leirillä oleviin suomalaisiin liittyen.
– Lisäksi vasemmistohallituksen kakkua koristaa salaisilla ihmisten siirtoyrityksillä ryvettynyt ulkoministeri, jonka erottaminen kipuileville hallituspuolueille tuntuu olevan vaikeampi rasti kuin purkan irrottaminen tukasta.
Rinne naispaikalla varapuhemieheksi
Turtiainen ei säästellyt puheessaan entistä pääministeri Antti Rinnettä tai nykyistä kuntaministeri Sirpa Paateroa.
– Vappusatasella pääministeriksi noussut herra joutui eroamaan luottamuspulan vuoksi, mutta ei ehtinyt kansalaiset henkeä vetämään, kun sama herra toimi jo hallitustunnustelijana ja sieltä pomppasi superpallon lailla naispaikalle varapuhemieheksi.
– Ministeri eroaa luottamuspulan vuoksi jääden samalta istumalta sairaslomalle, mutta noin viikkoa myöhemmin hymyilee kukkakimppu kädessä ottamassa vastaan uutta ministerisalkkua, Turtiainen puhuu viitaten Paateron Posti-kohun jälkeiseen salkkuralliin.
Työttömien maahanmuuttajien voitto
Turtiaisen mukaan suurimmat voittajat hallitusohjelmassa ovat työttömät ulkomaalaiset suurperheet.
– Edellisen kerran kun tätä samaista hallitusohjelmaa täällä esiteltiin, kerroin puheessani hallitusohjelman suurimpia voittajia olevan työssä käymättömät ulkomaalaiset suurperheelliset, joiden vastikkeettomat tulonsiirrot nousevat.
Lisäksi hän mainitsi, että jos samanlainen show jatkuu, voittajaksi voidaan lukea myös popcorn-kauppiaat.
– Hallituspuolueiden älyttömien veivauksien johdosta nyt edellä mainittujen hallitusohjelman voittajiin voitaneen lisätä popcorn-kauppiaat. Herää kysymys, haluaako suomalainen työmies ja suomen kansa näin kallista viihdettä? Turtiainen kysyy.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- al-Hol luottamuspula Sirpa Paatero Ano Turtiainen salkkujako ulkomaalaiset työttömät Hallitusohjelma Pekka Haavisto Antti Rinne perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Hallitus on viemässä Suomea turmioon vastoin kansan tahtoa, sillä kansa ei äänestänyt tämän hallituskokoonpanon puolesta

Ranne: Hallitusohjelmaa leimaa poliittinen pelkuruus

Simula: ”Hallitus syö kansan luottoa politiikkaan”

PS haastoi kyselytunnilla al-Holin tapauksesta – hallitus luisteli kuin saippua

Immonen: Hallituksen salailua Isis-perheiden tuomiseksi Suomeen ei voi hyväksyä

Työllistymistä kuplamuovia poksuttelemalla – Purra: Hyötyä ainoastaan voittoa tekevälle firmalle
Viikon suosituimmat

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen
Tällä viikolla valtamediassa on nostatettu tarinaa, jonka mukaan eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho toimisi puolueellisesti tehtävässään eduskunnan kyselytunneilla. Tarinan lähteenä on viime vaalikaudella puhemiehen nuijaa heiluttanut Matti Vanhanen (kesk.). Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, osoittavat eduskunnan tietopalvelun lukuihin perustuvat tiedot molempien puhemiesten kausillaan oppositiolle antamien puheenvuorojen määristä.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin
Moni odotti varmasti Suomen Yrittäjien vaalitentistä tiukkaa verokeskustelua, mutta koska kunnissa ja alueilla ei lopulta verotuksesta päätetä, käytettiin jälleen suurin osa ajasta soteasioiden setvimiseen. Jos tavoitteena oli selvittää, mikä on puoluejohtajien viesti yrittäjille kunta- ja aluevaaleissa, niin selväksi tuli ainakin se, että kaikki demareita myöten ovat olevinaan yrittäjien ystäviä.

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle
Perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista. Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin merkittävästi purkaa hoitovelkaa ja samalla voitaisiin keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa
Entinen puhemies Matti Vanhanen (kesk.) on syyttänyt tiedotusvälineissä nykyistä puhemiestä Jussi Halla-ahoa (ps.) puolueellisuudesta puheenvuorojen jakamisessa eduskunnan kyselytunneilla. Väitteet ovat saaneet laajaa huomiota mediassa, joka on kritiikittömästi toistanut niitä ilman faktapohjaista tarkastelua. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen omien tutkimusten perusteella väitteet eivät pidä ollenkaan paikkaansa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää