
Perussuomalaiset vetää pois välikysymyksen koronatilanteen takia
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on tänään päättänyt vetää pois välikysymyksen hallituksen turvapaikkapolitiikasta. Hallituksen oli määrä vastata 11.3. jätettyyn välikysymykseen huomenna. Perussuomalaiset perustelee päätöstään koronatilanteella.
Hallituksella on ollut vaikeuksia osoittaa toimintakykynsä koronakriisin selättämiseksi ja perussuomalaiset haluaa välikysymyksen poisvetämisellä sanoa hallitukselle, että nyt on aika toimia. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on valmis tukemaan yhdessä rintamassa kaikkia toimia kriisin selättämiseksi.
– Palaamme asiaan kriisin jälkeen. On selvää, ettemme ole hallituksen turvapaikkapolitiikkaan tyytyväisiä. Vaadimme vastuullista turvapaikkapolitiikkaa myös poikkeusoloissa, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio sanoo.
Hallitus pitää ovet auki turvapaikanhakijoille
Välikysymyksessä vaadittiin vastauksia Suomen linjaan Kreikan ja Turkin välisessä siirtolaiskriisissä ja Suomen toimenpiteitä, mikäli siirtolaiskriisi saavuttaa Suomen rajat.
– Euroopan maat ovat sulkeneet koronan vuoksi rajansa. On kuitenkin huomioitava, että vaikka Suomessa henkilöliikenne suljettiin, hallituksen linja on ollut päästää turvapaikanhakijat edelleen maahan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kokoomus kannattaa vapaata liikkumista EU-alueella, perussuomalaiset ei – Halla-aho: Vapaata liikkuvuutta ei ole tarkoitettu mahdollistamaan rajat ylittävää rikollisuutta tai laitonta muuttoliikettä

Frontexin johtaja: Kreikan rajalla yhä kova paine – kaikki tulijat eivät ole pakolaisia

Ohisaloa hiillostettiin Kreikka-lausunnosta – pyöritteli päätään ja viittasi kansainvälisiin sopimuksiin, mutta ei vastannut kysymykseen

Suomen sisäministerillä ja Euroopan komission puheenjohtajalla eri näkemykset unionin ulkorajapolitiikasta

Perussuomalaiset ihmettelevät Ohisalon linjaa – Huhtasaari: ”Turvapaikanhakijat menevät kaiken muun edelle, vaikka olisimme konkurssissa”

Turvapaikanhakijat voivat lampsia maahan, vaikka rajat suljetaan – Purra: Hallituksen linjaus on periaatteena irvokas
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Ranska taas kaaoksen kourissa – kapina leviää koko yhteiskuntaan
Mielenosoitukset ravistelevat jälleen Ranskaa ja kaaos on leviämässä koko yhteiskuntaan. Jo lauantaina puoleen päivään mennessä maassa oli täysi rähinä päällä ja iltaan mennessä levottomuuksien odotetaan kärjistyvän kansanjoukkojen kasvaessa. Nyt liikkeellä ovat myös maanviljelijät, ammattiliitot ja vuodelta 2018 tunnetuksi tulleet keltaliivit.

Teollisuusliiton Lehtonen kutsuu maahanmuuttajia voimavaraksi – luvut kertovat toista
Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo maahanmuuttajien olevan Suomelle voimavara. Samalla hän myöntää, että maahanmuuttajien työttömyys on korkeampi ja työsuhteet epävarmempia. Tilastokeskuksen luvut osoittavat, kuinka suuresta erosta on kyse.

Sisäministeri Mari Rantanen vaatii täysjarrutusta: ”Pysäyttäisin maahanmuuton hetkeksi”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












