
PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Matti Matikainen
Perussuomalaiset esitti valtioneuvoston EU-selonteosta raikkaita huomioita eduskunnassa selontekoa käsittelevässä keskustelussa. Kolmas varapuheenjohtaja Juho Eerola luonnehti selontekoa Tampereen yliopiston professori Tapio Rainion sanoin: ”Selonteko on yhdentekevä, latteudessaan masentava asiakirja, joka antaa huonon – mutta samalla ehkä realistisen – kuvan hallituksen tahtotilasta ja kyvykkyydestä”.
– Tähän on valitettavan helppo yhtyä. Kataisen hallitus seilaa Euroopassa vailla suuntaa ja riittävää pitoa.
Hallitus näytti selonteon nojalla uskovan, ettei komissio tai EU tee virheitä, ei edes eurokriisin hoidossa. Euroeliitti hämmästelee Irlannin ihmettä. Eerola vertasi Irlantia Islantiin: sen talous menestyy kaikilla mittareilla Irlantia paremmin – talous kasvaa, valtion velka on hallinnassa ja vienti vetää. Irlannin työttömyys on korkea, valtionvelka räjähtänyt käsiin ja nuoret muuttavat ulkomaille.
– Islanti noudatti perussuomalaisten kannattamaa no bailout -linjaa. Se ei pelastanut pankkiireitaan, minkä Irlanti EU:n pakottamana teki. Irlanti päätti EU:n painostamana pelastaa pankkiirit, kun taas Islanti päätti pelastaa oman kansansa, Eerola valisti.
Ekonomit: Euro on liian vahva
Ekonomistit pitävät euroa liian vahvana. Keskeinen syy on EKP:n liian tiukka rahapolitiikka. Euro on kasvun este Suomelle ja koko euroalueelle. Venäjän-vienti ei vedä, koska ruplan avo on laskenut.
– Löytyykö selonteosta tällaista pohdintaa? Valitettavasti ei. EU ratkoo yhdentymisen ongelmia lisäämällä yhdentymistä, mikä vie kohti liittovaltiota.
– Suunta on käännettävä ja epäkohdat torjuttava tarpeetonta sääntelyä purkamalla. Hallituskin puhuu selonteossaan unionin toiminnan järkevöittämisestä, mutta ei kerro, mitä se sillä tarkoittaa.
Nopeampaa reagointia
Perussuomalaiset toivoo nopeampaa reagointia unionin päätöksentekoon. Lissabonin sopimus toi jo EU:n päätöksentekoon keltaisen kortin: jos kolmasosa kansallisista parlamenteista vastustaa EU:sta tulevaa esitystä toissijaisuusperiaatteeseen vedoten, komission on harkittava ehdotustaan uudelleen.
– Keltaisen kortin rinnalle tulisi tuoda punainen kortti, joka kieltäisi komissiota kokonaan jatkamasta punaisen kortin saaneen ehdotuksen käsittelyä. Tätä esitystä saa vapaasti viedä eteenpäin, Eerola kehotti.
Sveitsiläiset kertoivat viikonloppuna äänestyksessä mielipiteensä EU:n syvenevästä integraatiosta. He eivät pitäneet sitä reiluna. Suomessa ministerit arvostelivat äänestystä eivätkä antaneet kansan mielipiteelle mitään arvoa, Eerola suomi.
– Mitkä ovat Suomen hallituksen tavoitteet integraation syventymisessä? Hyväksyykö Suomi euroalueen yhteisen velan, yhteisen budjetin sekä EU:n laajan kontrollin työmarkkinoihin, eläkepolitiikkaan ja sosiaaliturvaan? Onko Suomi valmis uusiin tukipaketteihin? Mitä hallitus tekee – mitä jäbä duunaa? Selonteosta ei löydy vastauksia näihin kysymyksiin, Eerola peräsi.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat

Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan Suomessa eletään outoja aikoja. Miss Suomi menettää kruununsa ystävänsä ottaman ja jakaman kuvan vuoksi, mutta useista vakavista väkivaltarikoksista tuomittu rap-artisti palkitaan Emma-ehdokkuuksilla.


Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.

Viikko sitten Ylen pääuutislähetys uutisoi, että "maahanmuuttoviraston agentti ampui siviilin tämän omaan autoon" Minneapolisissa. Ampumavälikohtauksesta on sen jälkeen saatu uutta tietoa silminnäkijöiden kuvaamilta videoilta, jotka osoittavat, että asiat eivät menneet ihan niin suoraviivaisesti kuin valtamedia meille kertoi. Oikeusministeriö aikoo tutkia surmansa saaneen naisen partnerin yhteydet äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin.

Pääkaupunkiseudulle on kasaantunut selkeitä maahanmuuttajataustaisten ihmisten keskittymiä. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkimus osoittaa, että pääkaupunkiseudulla on jo 16 asuinaluetta, joissa enemmistö ARA-asukkaista, eli kaupunkien vuokra-asuntojen asukkaista on ulkomaalaistaustaisia.

Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen arvostelee Facebook-kirjoituksessaan SDP:tä ja edellisiä hallituksia Suomen taloustilanteen heikentämisestä. Piisisen mukaan nykyinen hallitus joutuu korjaamaan vuosikymmenien aikana syntynyttä velkaantumista ja rakenteellisia ongelmia.

Iranin uusimman kansannousun symboliksi on noussut kuva, jossa nuori nainen sytyttää savukkeensa uskonnollista johtajaa esittävällä julisteella. Enää tupakan sytykkeeksi kelpaava, liekehtivä ajatolla Ali Khamenei on nyt ikoni, jota levitetään urakalla sosiaalisessa mediassa eri versioina.

Tilastotieteilijä Samuli Salmisen tutkimus "Maahanmuuton aluekohtaiset tilastotiedot pääkaupunkiseudulla" kertoo Tilastokeskuksen rekisteriaineistojen pohjalta maahanmuuton sosioekonomisista avainluvuista pääkaupunkiseudulla. Tutkimuksen ensimmäinen versio on julkaistu vuonna 2023.