

Perussuomalaisten poliisikansanedustajat Pasilan ryöstöstä: Hyssyttelyn on loputtava
Uutisissa on tänään kohistu Helsingin Pasilassa tapahtuneesta ryöstöstä, jossa kolme tummaihoista parikymppistä nuorta hakkaa ja ryöstää silmitöntä väkivaltaa käyttäen nelikymppisen miehen, jolla ei onnettomuudekseen ollut tarjota kolmikolle tupakkaa. Herää kysymys, miksi uutinen julkaistiin vasta nyt, lähemmäs kuukauden myöhässä?
– Jotain todella raflaavaa pitää aina tapahtua, ennen kuin näistä asioista voidaan suomalaisessa yhteiskunnassa keskustella. Tapanilan raiskaus avasi keskustelukulttuuria sen verran, että nyt näitä ongelmia uskalletaan tuoda enemmän esiin myös silloin, kun ne liittyvät maahanmuuttajiin, kertoo yli kaksikymmentä vuotta poliisina Helsingissä toiminut Tom Packalén.
Ihmiset joutuvat pelkäämään
Juuri tällainen asioista vaikeneminen oli yksi painavimmista syistä siihen, miksi Packalén yleensä alun perin liittyi perussuomalaisiin.
– Videolle kuvattu ryöstö on aivan tyyppiesimerkki syrjäytyneiden somalinuorten tekemästä katuväkivallasta. Tekijöinä on aina 3-4 nuorta, ja uhriksi valikoituu usein noin nelikymppinen mies – sellainen josta katsotaan, että tälle voisi joukolla pärjätä. Tilanne alkaa tupakan pummaamisella, ja jos oikein nöyränä suostuu tarjoamaan, niin hyvässä lykyssä selviää sillä. Mutta jos tupakkaa ei ole tai sitä ei halua antaa, alkaa tulla nyrkkiä ja kenkää, kertoo Packalén.
Ihan pienestä taputtelusta ei olekaan kyse, sillä uhri potkitaan aina sairaalakuntoon.
– Tällainen hyssyttely teki työstäni poliisina todella vaikeaa. Kyse ei olekaan mistään marginaalisesta ilmiöstä, vaan on todella suuri joukko ihmisiä, jotka joutuvat pelkäämään, sanoo Packalén.
Kotouttamista kehitettävä
Packalénin mukaan joidenkin yksittäisten poliisimiesten puheet siitä, ettei Suomessa muka ole katujengejä, ovat täysin paikkansapitämättömiä.
– Se, että asioista nyt keskustellaan, on aivan loistava avaus. Kissa pitää nostaa pöydälle ja myös somaliyhteisön on tartuttava ongelmaan. Suomalaisten on yhteistyössä somaliyhteisön kanssa toimittava siten, että tällainen toiminta on kerta kaikkiaan saatava loppumaan, sanoo Packalén.
Myös liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa ajaneiden poliitikkojen tulisi ottaa vastuu tapahtuneesta. Eivätkö he aikanaan ymmärtäneet, että näin tulisi käymään?
– Tulevaisuudessa pitää kehittää järkeviä kotouttamismalleja, eikä maahanmuuttajia ehdoin tahdoin edes pitäisi ottaa maista, joista tulijat tilastojen perusteella kotoutuvat heikosti. On väärin niin maahanmuuttajia kuin suomalaisiakin kohtaan ottaa maahanmuuttajia, jotka eivät suomalaiseen yhteiskuntaan sopeudu, kun sellaisiakin tulijoita olisi, jotka tänne sopeutuvat. Myös sijoittamiskysymystä kannattaisi miettiä. Sijoitetaanko kaikki tänne Helsinkiin vai pitäisikö ehkä hajasijoittaa laajemmin ympäri Suomea? Packalén pohtii.
”Yksittäistapauksia” yhä enemmän
Kansanedustaja Mika Raatikainen, hänkin pitkän linjan helsinkiläispoliisi, pitää ryöstöä täysin käsittämättömänä ja raukkamaisena tekona. Mitä muutakaan voi ajatella, kun kolme nuorta miestä murjoo yksinäisen uhrin sairaalakuntoon.
– Lehdet aina puhuvat yksittäistapauksista, mutta aika usein näitä yksittäistapauksia tuntuu olevan. Meininki on aika karua. Ja kun poliisienkin määrää koko ajan vähennetään, se näkyy katurauhassa. Suomessa on jo vähiten poliiseja suhteutettuna Euroopan väkilukuun, eikä kaikkiin hälytyksiin enää edes ehditä reagoida, Raatikainen toteaa.
Tekijöiden kansallisuuteen Raatikainen ei tämän ryöstön yhteydessä halua ottaa kantaa, sillä tekijät eivät vielä ole selvillä, mutta kyllä teko luonteensa puolesta syrjäytyneisyydestä kielii, ja somalinuorissa on paljon syrjäytyneitä. Raiskaustenkin kohdalla tietyistä kulttuureista tulevien maahanmuuttajien osuus on väestöön suhteutettuna huomattavan suuri.
MIKA MÄNNISTÖ
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.















