

Oikealla: AfD:n julkaisema kuva Frank Magnitzista sairaalassa. / Facebook, Twitter/AfD
Poliittinen väkivalta aivan uusille kierroksille Saksassa – ensin räjäytettiin puoluetoimisto, nyt pahoinpideltiin kansanedustaja henkihieveriin
SAKSA | EU- ja maahanmuuttokriittisen AfD-puolueen kansanedustaja Frank Magnitz on joutunut rajun pahoinpitelyn uhriksi. Puolue kutsuu tapausta murhayritykseksi.
Kolme naamioitunutta miestä hyökkäsi maanantaina kadulla saksalaisen liittopäiväedustaja Frank Magnitzin kimppuun. Videotallenne näyttää, miten kaksi henkilö lähestyi Magnitzia takaapäin kolmannen seuratessa kauempana. Yksi seuraajista löi Magnitzia, jonka seurauksena hän kaatui. Hyökkääjät poistuivat nopeasti paikalta.
AfD on julkaissut kuvan Magnitzista Twitter-tilillään. Kuvassa 66-vuotias kansanedustaja makaa sairaalavuoteella. Hänen päässään on suuri avohaava.
Varoitus: kuva voi järkyttää.
AfD-puolue epäilee tekoa murhayritykseksi.
Hollantilainen poliitikko Greet Wilders kutsuu tapahtumaa järkyttäväksi iskuksi.
Äskettäin räjähti myös puolueen toimisto
Vain muutama päivä ehti kulua siitä, kun AfD:n Döbelnin toimistoon heitettiin räjähde. Tapauksen johdosta otettiin kiinni kolme miestä.
Deutsche Welle -lehden mukaan toimiston sisällä syttyi tulipalo, lisäksi lähelle pysäköityjä autoja vahingoittui.
AfD:n kansanedustaja Jens Maier julkaisi Twitter-seinällään kuvan vaurioista.
https://twitter.com/JensMaierAfD/status/1081110075421458432
Saksin osavaltion sisäministeri Roland Wöller sanoi, että isku vie poliitikkoja kohtaan suunnatun väkivallan aivan uudelle tasolle.
– Väkivalta ei kuulu politiikkaan. AfD:tä vastaan on taisteltava poliittisesti – ei räjähteillä, kristillisdemokraatteihin kuuluva Wöller sanoi.
Wöllerin sanavalinta oli vähintäänkin erikoinen. Muutenkin jännitteisen maan poliittista tilannetta tuskin lievittää se, että usutetaan muita ”taisteluun” puoluetta vastaan, jota on juuri isketty pommilla.
Ekstremismiä ja terrorismia tutkiva poliisin yksikkö selvittää tapausta.
Saksaa on ravistellut viime päivinä myös laaja hakkerointiskandaali.
Muutos 10.1.2019 klo 18:10. Jutussa todettiin aiemmin kansainvälisen median uutisointiin nojaten, että Magnitz ”lyötiin tajuttomaksi puukappaleella. Hyökkääjät jatkoivat tajuttoman kansanedustajan pahoinpitelyä potkimalla häntä päähän. Paikalle tullut rakennustyöntekijä ajoi miehet pakosalle.” Asiaa ei saatu vahvistettua valvontakameroiden kuvan perusteella. Bremenin poliisi kertoi hyökkäyksen tapahtuneen yllättäen takaapäin, jonka jälkeen hyökkääjät poistuivat paikalta nopeasti. Juttua korjattu teon kuvauksen osalta. Kts myös jatkojuttu.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa jopa puoluejohtonsa suulla terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.
Uusimmat

Työllisten määrä kasvoi lokakuussa

Kolumni: Suomen suhtautuminen maahanmuuttoon muuttui 90-luvulla

Strandman: Ilman omaishoitajia sosiaali- ja terveysala kaatuisi

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää







