

Politiikan tutkija: Eduskunnassa on pelattu Hitler-kortilla vaikka kuinka monet kerrat, myös EU-vertauksena
Ilta-Sanomien mukaan perussuomalaisten kansanedustaja Tavion natsivertaus sai voimakasta arvostelua eduskunnassa: ”Tällaista ei ole nähty”, otsikoi IS. Puheessa Tavio vertasi EU:n yhdentymiskehitystä natsi-Saksaan ja Neuvostoliittoon. Politiikan tutkija, Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä on eri mieltä. Jokisipilän mukaan natsikortti on pelattu täysistuntosalissa moneen kertaan aiemminkin.
– Kyllä eduskunnassa Hitler-kortilla on vuosikymmenten saatossa pelattu vaikka kuinka monet kerrat, vieläpä EU-yhteyksissäkin. Poliittinen muisti on joskus lyhyt, kommentoi Jokisipilä Ilta-Sanomien uutista Facebook-seinällään.
– Vuonna 1988 nyt Taviota arvostellut Pekka Haavisto kertoili suuressa salissa itse seuraavaa, Jokisipilä piruili.
Herra puhemies! Kun Euroopan yhdentyminen nostetaan poliittiseksi ja taloudelliseksi tavoitteeksi, voi sitä kohtaan esittää myös perusteltua kritiikkiä. Eurooppaa koskevassa esseessään amerikkalainen kirjailijatar Susan Sonntag on muotoillut ajatuksensa mielestäni melko hyvin:
”Yhä uudelleen esiin nouseva, usein tekopyhä pyrkimys yhdistää Eurooppa poliittisesti, tuo moderni sotahuuto, on poikkeuksetta kaventanut kulttuurieroja. Samalla valtiovalta on keskittynyt ja päätösvalta joutunut yhä harvempien käsiin. Niin kävi jo Rooman valtakunnan kukoistaessa. Sopii muistaa, että Napoleonin lisäksi myös Hitler kuulutti yleiseurooppalaista ihannetta.”
Tavio ei pyytele anteeksi
Tavio ei ole pyydellyt anteeksi kritiikkiä saaneita puheitaan, päinvastoin.
– Ne olivat ihan sopivia. Ei suoraa puhetta kannata pelätä. Ihmisillä on erilaisia mielipiteitä, ja minä ainakin arvostaisin, että mielipiteenvapaus ja sanavapaus nousisivat uudelleen arvoonsa tässä yhteiskunnassa, Tavio sanoi STT:lle torstai-iltana Pohjalaisen mukaan.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) arvioi keskiviikkona, että Tavion puheenvuoro eduskuntasalissa halvensi myös natsi-Saksan ajan uhreja. Tavio tyrmäsi Sipilän kritiikin torstaina.
– Se on mielestäni naurettava mielipide. Mielestäni pääministeri saisi melkein pyytää anteeksi minulta noin naurettavaa (lausuntoa). Tuossa hän tavallaan jopa esittää jonkin syytöksen, että minä halventaisin jotain, mikä ei pidä mitenkään paikkaansa, Tavio sanoi Pohjalaisen mukaan.
Näin Tavio puhui eduskunnassa:
– Federalistit, Eurooppaa ihannoivat päättäjät, uhkaavat Euroopan kansoja. Federalistit uhkaavat kansallisvaltioita. Federalistit luovat vain uudenlaista Neuvostoliittoa EU:sta. He luovat uudenlaista natsi-Saksaa.
– Vihapuhepoliisi toimii, ja väestö vaihdetaan. Suomen kansa ei äänestänyt tällaisen nykyisenlaisen EU-fasismin puolesta liittyessään EU:hun, Tavio sanoi täysistuntosalissa keskiviikkona.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.

Antikainen: Hovioikeus tuomitsi HS-toimittajat maanpetosrikoksesta – mutta kuinka paljon salaisuuksia ehti vuotaa?
Helsingin Sanomien toimittajien teot eivät jättäneet tulkinnanvaraa niiden vakavuuden suhteen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kirjoittaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää