

PS ARKISTO
Polttoainehintoihin jopa 55 sentin korotus reilun vuoden päästä – ”Vuonna 2024 hinnat nousisivat hallituksen esityksellä niin, että loppukin tukka lähtee päästä”
Perussuomalaiset vaati tänään eduskunnan kyselytunnilla, että niin sanotusta polttoaineiden jakeluvelvoitteesta luovuttaisiin väliaikaisesti kokonaan. Huomenna äänestetään esityksestä, jossa hallitus on korottamassa jakeluvelvoitetta vuosien 2023-2024 taitteessa niin, että hinnat voivat autoalan mukaan nousta jopa 55 senttiä litralta.
– Kun jo valmiiksi kansa ja yritykset kamppailevat jokapäiväisten sähkö- ja polttoainehintojen kanssa, niin hallitus ei hellitä kurjistamista: nyt esitätte polttoaineiden jakeluvelvoitteen korottamista, joka voi nostaa polttoaineiden hintoja vuonna 2024 kertaheitolla jopa 55 senttiä litralta! perussuomalaisten kansanedustaja Jouni Kotiaho hämmästeli.
Suomalaiset saavat maksaa pienestä edusta kalliisti
Kotiahon mielestä hallituksen esityksessä hyvää on vain se, että jakeluvelvoitetta laskettaisiin ensi vuodeksi väliaikaisesti.
– Sitä osaa perussuomalaiset kannattavat, mutta siihen se hyvä sitten loppuukin. Vuonna 2024 hinnat nousisivat hallituksen esityksellä niin, että loppukin tukka lähtee päästä. Ilmeisesti haluatte rangaista kansalaisia siitä, että ensi vuonna he saavat pienen helpotuksen polttoainekuluihin, Kotiaho arvioi.
Hallitus kiristää paljon enemmän kuin EU vaatii
Kotiaho vaati, että jakeluvelvoitteesta luovutaan kokonaan ainakin väliaikaisesti.
– Vaadimme, ettei ilmastopolitiikkanne saa kallistaa pumppuhintoja ainakaan enempää, mitä EU vaatii. Nythän te menette EU:stakin ohi ja kalliimmaksi! Kotiaho huomautti.
– Hyvä hallitus, oletteko valmiita tekemään nämä perussuomalaisten esitykset? Kotiaho kysyi.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä ei ollut valmis tällaisiin hinnanalennuksiin vaan totesi, että biopolttoaineen kotimaisuudella on tärkeä rooli jakeluvelvoitteessa. Biopolttoainetta valmistetaan Suomessa.
Entä ruuantuotanto?
Jakeluvelvoite ei vaikuta vain henkilöliikenteen polttoainekuluihin. Kotiaho nostikin esiin jo valmiiksi kriisissä olevan maatalouden aseman.
– Eilen käsittelimme välikysymystä maatalouden kriisistä. Tiedättekö, mitä muutenkin karmean kustannuskehityksen keskellä tämä esityksenne tekee suomalaiselle ruuantuotannolle vuoden päästä? Ei suomalaista ruuantuotantoa tällä menolla pian olekaan, Kotiaho totesi.
– Arvoisa hallitus, perutteko – tai edes korjaatteko – tätä järkyttävää esitystä? Kotiaho tivasi.
Huoltovarmuus kriisissä
Tällaista lupausta Lintilä ei antanut, vaan korosti edelleen, että Suomessa tehty biopolttoaine on parempi kuin fossiilinen polttoaine ja myös turvallisuuskysymys.
Tätä ei perussuomalaisista kielletä, mutta perussuomalaisista korostetaan, ettei ihmisillä ei ole varaa jopa 50 sentin hinnankorotuksiin.
– Siinä se huoltovarmuus vasta kriisissä onkin, jos tällainen korotus hallituksen toimesta tehdään.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- maatalouden kriisi jakeluvelvoite biopolttoaine Mika Lintilä polttoaineiden hinta Jouni Kotiaho ruuantuotanto Euroopan unioni kyselytunti ilmastopolitiikka Huoltovarmuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Julkisen sektorin säästöohjelma on käynnistettävä välittömästi – Ranne: ”Pelastetaan Suomen talous!”

Immonen: Suomeen tarvitaan isänmaallista talouspolitiikkaa – ”Nykyhallituksen harjoittama velkaralli ei voi enää jatkua”

Oppositiolta välikysymys maatalouden kriisistä: Hallitus on laiminlyönyt huoltovarmuuden, ruuan hinta valtavassa kasvussa

Perussuomalaiset vastustavat polttoaineiden hintojen korottamista jakeluvelvoitteella

Tavio: ”Suomen hiilineutraaliustavoite on huuhaata”

Perussuomalaiset: Autoilun kustannukset alas – polttoaineveroa laskettava vaiheittain
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Autot ja asunnot paloivat Belfastissa – turvapaikanhakijan tekemä raaka puukkohyökkäys raivostutti britit
Henkilöautot, bussit ja asunnot paloivat soihtuina yössä, kun raaka veitsihyökkäys kärjistyi katuväkivallaksi eri puolilla Pohjois-Irlantia. Belfastissa tapahtunut puukotus oli saanut ihmiset suunniltaan. Sudanilaismies viilteli hirvittävästi uhriaan keittiöveitsellä ja kuvat sosiaalisessa mediassa kiihdyttivät kansalaiset raivoon.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys kansalaisuuslain kiristämisestä, jonka näkyvin uudistus on uusi kansalaisuuskoe. Kansalaisuuskokeen suorittamisvelvoitteesta järkyttynyt vasemmisto-oppositio perustelee kielteistä kantaansa muun muassa mahdollisella psykologisella stressillä, jota kokeen suorittaminen saattaa aiheuttaa kansalaisuutta hakeville.

Helsingissä käytettiin satoja miljoonia euroja pyöräilyyn – mutta buumi jäi tulematta
Helsinki on käyttänyt lähes 200 miljoonaa euroa pyöräilyinfrastruktuuriin. Tuore väitöstutkimus Helsingin yliopistosta osoittaa, että rahat eivät ole muuttaneet kaupunkilaisten liikkumistottumuksia.

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille
Yle julkisti eilen selvityksen kotihoitoyhtiö Keltakullan hoivasta: Osa hoitajista ei kyennyt vastaamaan suomeksi edes yksinkertaisiin kysymyksiin. Hoitajat laativat asiakaskirjaukset käännössovelluksen avulla. Tapaus on jälleen todiste ongelmasta, josta perussuomalaiset ovat varoittaneet jo vuosia – ja jota SDP on pyrkinyt vähättelemään ja selittämään pois.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













