Artikkeli kuva

Toimitus suosittelee

Professori Virén: suurimmat kunnat tehottomia

19.02.2014 |19:28

Taloustieteen professori Matti Virénin mukaan likipitäen kaikkien maailmalla tehtyjen tutkimusten mukaan pienet kunnat ovat tehokkaampia kuin suuret. Perussuomalaisten ajatuspajan tilaisuudessa keskiviikkona puhuneelta professorilta ei riittänyt ymmärrystä politiikalle, jonka pääasiallinen sisältö on kuntakoon kasvattaminen.

kuntakoko– Hallituksen ajatuskulku näyttää olevan, että kuntien tehokkuus kasvaa monotonisesti kuntakoon mukaan (punainen käyrä). Mutta jos katsotaan mitä tahansa suomalaista, eurooppalaista tai amerikkalaista tutkimusta – ja niitä on tehty tuhansia –  tulos on se, että relaatio on käännetyn ”U”-kirjaimen muotoinen (sininen käyrä), Virén täsmensi.

Hänen mukaansa kaikkein pienimmissä kunnissa tehokkuus kasvaa kuntakokoon myötä, mutta samalla hän huomauttaa, että kaikkein suurimmat kunnat ovat tehottomampia.

– Tämän kieltäminen tutkijan näkökulmasta saman asian sanomista kuin että maapallo olisi pannukakku, hän totesi.

Professorin mukaan kuntakoon ja tehokkuuden suhdetta on tutkittu maailmalla paljon. Hän kertoi, että sofistikoituneiden ja huolella tehtyjen laskentamallien perusteella voidaan todeta, että että kuntien tehokkuus on parhaimmillaan noin 10.000 asukkaan kuntakoossa. Hän nosti hyväksi esimerkiksi Saksan, jossa kuntien koko on hyvin pieni.

– Siellä on yli 10.000 kuntaa. Ja me tiedämme, että Saksassa taloudella menee kauhean huonosti – vai miten se menikään, professori irvaili ja jatkoi: Jos ajatellaan, että Suomessa talouden ongelmat pitää ratkaista kuntakokoa kasvattamalla, niin miksi Saksassa ei tehdä samanlaista?

Virén alleviivasi Suomen hallituksen harjoittaman politiikan ristiriitaisuutta vielä kysymällä, että mistä on peräisin se ahaa-ilmiö, jossa Suomen rakenneongelmat ratkaistaan suurentamalla kuntakokoa.

Matias Turkkila


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
9.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää