Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

PS: EU:n budjettia on leikattava

26.09.2014 |14:47

Suuren valiokunnan perussuomalaiset jäsenet ovat tänään esittäneet, että Suomi ei hyväksy EU:n ensi vuoden talousarviota, koska määrärahojen kasvua ei edelleenkään ole saatu kuriin.

– Päinvastoin, budjetti paisuu entisestään. Tämä takaa sen, että Suomen EU-jäsenmaksuosuus kasvaa tulevaisuudessakin, Juho Eerola, Pietari Jääskeläinen, Anne Louhelainen ja Vesa-Matti Saarakkala varoittavat.

Valitettavasti perussuomalaisten perusteltu ehdotus kaatui valiokunnassa äänin 18-4.

Suomi maksaa EU:lle miljardin

Tämänhetkisten arvioiden mukaan Suomen maksuosuus saattaa kuluvana vuonna nousta yli miljardiin euroon.

– Tämä on kohtuutonta tilanteessa, jossa kotimaassa joudutaan jatkuvasti etsimään uusia leikkauskohteita ja tekemään kansalaisia rasittavia veronkorotuksia. Suomen talous on kuilun partaalla, eikä se siksi kaipaa yhtäkään lisärasitusta EU:n suunnalta, perussuomalaiset sanovat.

Hallintoa ja byrokratiaa karsittava

Perussuomalaisten mielestä Suomen tulee ajaa painokkaasti EU:n budjetin pienentämistä. Erityistä huomiota on kiinnitettävä hallinnollisten kulujen leikkaamiseen ja byrokraattiarmeijan pienentämiseen.

– Myöskään suomalaisten veronmaksajien rahojen kierrättäminen Brysselin kautta ei ole maamme etujen mukaista. On järjetöntä lähettää ensin rahaa Brysseliin ja anoa sitä takaisin monimutkaisten ja aikaa vievien prosesseiden kautta. Etenkin kun myönnetyt tuet ovat tehottomia ja huonosti kohdennettuja. Tutkimusten mukaan EU:lta saatu tukieuro on Suomen talouskasvun kannalta vain 50 sentin arvoinen.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
2.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
3.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
6.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
7.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
8.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
9.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää